Urheilu

Maalinteko tuskaista HPK:ta vastaan – nyt nollille jäi KalPa

HPK piti vastustajansa maalilukemat kurissa myös Kuopiossa. Pennanen: "Hyökkäämme laadukkaasti."
Emil Larmi torjui HPK:lle voiton myös kotikohtaamisessa KalPaa vastaan.

HPK voi tällä hetkellä luottaa puolustukseensa jääkiekon miesten Liigassa. Joukkue on neljässä edellisessä ottelussa päästänyt vain yhden maalin, keskiviikkona Lukkoa vastaan.

Lauantaina nollille jäi kuopiolaisisäntä KalPa. HPK antoi jälleen tarpeeksi vähän maalipaikkoja voittaakseen ja oli itse tehokkaampi voittaen 0–4 (0–1, 0–1, 0–2).

Kerhon päävalmentaja Antti Pennanen ei tuloksesta huolimatta pitänyt KalPan kaatoa askeleena eteenpäin tappiollisesta Lukko-ottelusta

– Pelasimme keskiviikkona 40 minuuttia erittäin hyvää kiekkoa. Tänään tulimme erittäin hyvin peliin sisään. Jätkät olivat laittaneet itsensä valmiiksi. Toisessa erässä oli sitten vähän vaikeampaa. Kolmannen erän alkuun saimme hyvän maalin, mutta sen jälkeen meidän olisi pitänyt pystyä parempaan niistä läpiajoistakin, joita meillä oli. Olemme tyytyväisiä voittoon, mutta tiedämme, että pystymme parantamaan suoritustamme paljon, Pennanen summasi.

Kuluneen sanonnan mukaan hyökkäys on paras puolustus. Sitä mieltä on ainakin Pennanen Kerhon tämänhetkisistä aseista.

– Pystymme hyökkäämään tällä hetkellä niin laadukkaasti, ettemme anna paljon maalipaikkoja. Pitää muistaa, että paikat syntyvät usein huonosta hyökkäämisestä. Tänään emme silti olleet niin viisaita kiekon kanssa kuin olemme olleet.

HPK-maalivahti Emil Larmi kirjautti kauden neljännen nollapelinsä – kolmannen kymmeneen päivään – 27 torjunnalla.

– Olemme onnistuneet pelaamaan vastustajan vaarallisimmat paikat pois, mutta maalivahti on toki isossa osassa. Emil on ottanut taas stepin eteenpäin. Hän ja Juha (maalivahtivalmentaja Lehtola) tekevät hyvää työtä, Pennanen totesi.

Pistetilastossa Teemu Turunen erottautui taas kahdella syöttöpisteellä. Hän on tehnyt kauden 27 ottelussaan pisteet 10+20=30 ja johtaa Liigan pistepörssiä.

Turusen siirrettyä maalintekovastuuta muille myös tyhjää maalia vastaan pelatessa, ottelun kärkitehot 1+1 teki Markus Nenonen. Voittomaalin teki avauserässä Philippe Cornet, minkä lisäksi Kerholle osuivat Valtteri Puustinen ja Miro Karjalainen.

– He tekivät hienot maalit. Etenkin Valtterin maali oli tärkeä, kun meillä oli sillä hetkellä vaikeampaa. Olemme saaneet Puustisesta vahvan lisän. Hänestä tulee vielä hyvä pelaaja, Pennanen kehui.

Denis Godlalle kertyi KalPa-maalissa 33 torjuntaa.

Jos maalinteko oli HPK:lle vaikeaa keskiviikkona, nyt helpotti jo viidennellä minuutilla. Arto Laatikainen ja Niclas Lucenius juonivat älykkäillä syötöillä Cornet’lle ihanteellisen laukauspaikan, jonka kanadalainen hyödynsi. Erän viimeisellä sekunnilla Kerho oli ehkä vain millimetrien päässä 2–0-johdosta, mutta Godla ehti peittää räpylällään maaliviivaa ylittämässä olleen kiekon.

Ajassa 27.49 oli Valtteri Puustisen vuoro rokottaa kasvattajaseuraansa Niiralan montussa. Puustinen onnistui KalPaa vastaan maalinteossa myös lokakuussa Rinkelinmäellä. Nyt hän kuittasi Robert Leinon tarjoilun uittamalla lusikkapuolelta kiekon Godlan patjojen alta maaliin.

Kolmas erä alkoi rytinällä, kun harvoin hyökkäyksen kärkenä viilettävä puolustajakolossi Karjalainen sai maalille ajaessaan syötön Nenoselta avopaikkaan. Maalin taakse liukumassa ollut Karjalainen vippasi Godlan selän kautta kauden toisen maalinsa, kun erä oli vanhennut vain 42 sekuntia.

KalPa pääsi kiriessään pari kertaa maalirautoihin, mutta Nenonen upotti lopulta ajassa 57.18 viimeisen niitin tyhjään verkkoon.

HPK on Liigassa neljäntenä 46 pisteellä ja asettumassa tiiviisti sijoille 3–5. Sen kausi jatkuu keskiviikkona paikallisottelulla Lahdessa Pelicansia vastaan. HäSa