Urheilu

Malinin ja Nylanderin peli sujui hyvin Tawastin viheriöillä

Tawast Golfin Santtu Malin ja Henri Nylander pelasivat parhaan tuloksen lauantaina Tawast Golfissa pelatussa perinteisessä Hämeen Sanomien scramble-kisassa. Seuransa edustuspelaajat ylsivät kierroksellaan 62 lyönnin tasoituksettomaan tulokseen.

Malin ja Nylander värkkäsivät 18 reiän kisassa 11 birdieä, ja vain yhdellä reiällä tuloskorttiin kirjattiin bogey.

Väylältä 15 pelinsä aloittanut pari sai mainion alun kierrokselleen.

– Olimme yhdeksän reiän jälkeen jo kahdeksan alla. Etenimme tehokkaasti Santun draiveilla (avauslyönnit) ja minun puteillani, kertoi Nylander.

Malinin ja Nylanderin voitto ei ollut yllätys, sillä miehet pelaavat hyvillä tasoituksilla 0,4 ja 0,5.

Toiseksi parhaan tuloksen lauantaina golfasivat TawG:n Sauli Lehtinen ja Karri Sahla. Kaksikko hävisi lopulta vain lyönnin voittajille (tulos 63 lyöntiä).

TawG:n pelaajien menestystä täydensivät kolmanneksi sijoittuneet Harri Juvonen ja Heikki Veteläinen. Parin tulos oli 66 lyöntiä.

Tasoituksellisen kisan voittoon taituroivat niin ikään kotikentällään pelanneet Juha Harilo ja Toivo Pönni. Slope-tasoitusta kuusi lyöntiä saaneet golffarit ylsivät 61 lyönnin nettotulokseen.

62 lyönnin tuloksillaan seuraavina olivat Malin ja Nylander, Lehtinen ja Sahla sekä TawG:n Eemeli Kero ja Vesa Mattila, ja Seppo Heiskanen (HyG) ja Moona Korhonen (AGK).

Hämeen Sanomien scramble-kisassa oli mukana tällä kertaa 36 paria. HäSa

Päivän lehti

24.10.2020

Fingerpori

comic