Urheilu

Mervi Sirkiä nosti EM-kultaa

Hämeenlinnalainen voimanostaja Mervi Sirkiä oli riemuissaan perjantaina Pilzenissä Tshekissä.

Sirkiä saavutti kultaa alle 52 kg:n sarjassa mastersien penkkipunnerruksen EM-kisoissa. Hänen mestaruustuloksensa on uusi N40-sarjan maan ennätys 95 kiloa.

– Tämä on ensimmäinen EM-kultani ikinä. Muun värisiä mitaleita on kyllä tullut naisten EM-kisoista, ensimmäisen kerran mastersien arvokilpailuun osallistunut Sirkiä selvitti puhelimitse Hämeen Sanomille.

Sirkiä aloitti Tshekissä 90 kilon nostolla.

– Se nousi vielä aika nihkeästi. Sen jälkeen korotin 2,5 kiloa ja varmistelin mestaruutta. 92,5 kg:n nosto oli jo uusi suomenennätys. 95 kiloa menikin sitten jo helposti. Sillä nostolla olisi mennyt varmasti sata kiloakin. Masters-nostaja näköjään lämpeni loppuja kohden, janakkalalaista Team Nordic Thunder -seuraa edustava Sirkiä naurahti.

Mestaruus maistui hänelle makealle senkin takia, että EM-kisoihin valmistautuminen ei ollut ruusuilla tanssia.

– Poskionteloni tulehtui maanantaina ja sain antibioottikuurin tiistaina. Oloni oli tosi kipeä ja ääni on vieläkin käheä. Mestaruus tuntuu kaiken jälkeen tosi hienolta.

Sirkiä kiitti menestyksestään taustajoukkojaan – valmentajaansa Hanna Rantalaa ja äitiään Seija Sirkiää.

– Hanna on uskonut minuun silloinkin, kun itseltä on usko jo päässyt vähän hiipumaan. Äiti on puolestaan pääsponsorini ja ilman hänen tukeaan en olisi nyt Tshekissä, enkä lähtisi nostamaan MM-kisoihin Puerto Ricoon.

Mastersien MM-kisat pidetään Karibialla jo kahden viikon päästä.

– Lähdemme sinne ensi viikon lauantaina, Sirkiä kertoi.

Neljä mitalia …Suomeen

Suomen mastersnaiset olivat muutenkin hyvin esillä EM-kisoissa. Suomalaisnostajat punnersivat neljä mitalia.

Sirkiän tavoin mestaruuteen ylsi Lopen LVK-teamia edustava Satu Luoto, joka oli paras 72 kg:n sarjassa. Luodon mestaruustulos taktiikkapelin jälkeen oli 97,5 kiloa.

Salon Voimailijoiden Tarja Uppala ja Helsingin Poliisivoimailijoiden Eira Pajuharju. Uppala nosti 63 kg:n sarjassa tuloksekseen 112,5 kiloa ja Pajuharju 57 kg:n sarjassa 72,5 kiloa. (HäSa)

Asiasanat