Urheilu

Mestarit näyttävät kestävyysjuoksun mallia

Aikuisurheilijat vaalivat Matti Tyryn ideoiman lenkin perinteitä.
Tuula Tammisto lähetti mestarit matkaan Vanajan kirkolta.

Urheilumaailmassa on monia hienoja perinteitä. Hämeenlinnassa tällainen on Mestarien hölkkä, jonka ideoi aikanaan kilpailukauden päätöstapahtumaksi Hämeenlinnan Tarmon veteraanijaoston perustaja Matti Tyry.

– Tämä on 24:s kerta ja vuosien kuluessa konseptia on muutettu. Alun perin ajankohta oli itsenäisyyspäivä ja lähtöpaikka Pullolan tila. Mutta vuonna 2005 Matin kuoleman jälkeen käytännön syistä lähtöpaikka muutettiin Vanajan kirkolle ja nykyinen ajankohta on viikko ennen pyhäinpäivää, kertoo Tyryn jälkeen tapahtumaa emännöinyt Tuula Tammisto, joka tarjoaa myös kahvit ja saunan juoksijoille.

– Matin suunnitelmana oli, että tapahtuma jatkuu vuoteen 2025, jolloin tulee kuluneeksi 100 vuotta hänen syntymästään. Perinne velvoittaa ja mestareita riittää.

Miemalan kautta Turenkiin ja Harvialantietä takaisin Hämeenlinnaan kiertävälle reitille lähti tänä vuonna yksitoista mestaruuden voittanutta (SM, PM, EM, MM) aikuisurheilijaa.

Mukana olivat Simo-Pekka Aarnisalo, Sisko Hiltunen, Eero Hämäläinen, Erkki Itkonen, Viljo Kirjavainen, Sirkka Laakso, Kimmo Levä, Marita Lindroos, Anu Ojanen, Anja-Leena Tyry ja Kari Virtanen.

– Paljon enemmänkin mestareita on, mutta osalla on päällekkäisiä menoja tai vammoja, matkahan on noin 26 kilometriä, joten terveenä pitää olla, että tuon pystyy juoksemaan, Tammisto korostaa.

Juoksijoista Sirkka Laaksolla on katkeamaton osallistuminen vuodesta 1999 alkaen eli tänä vuonna oli 20:s kerta ja Matti Tyryn tyttärelle Anja-Leena Tyrylle lauantain hölkkä oli 19:s.

Juoksun historian aikana mukana on ollut 35 aikuisurheilun mestaria ja heidän nimensä on kaiverrettuna osallistujilla kiertävään pronssilautaseen.