Urheilu

Lauri Gummerus hiihtää Mietaan latuja kohti huippua

Maastohiihtäjä Lauri Gummerus vaihtoi Iivo Niskasen houkuttelemana Puijon Hiihtoseuraan. Nyt hänen vapaa-aikansa kuluu Kurikan jätin Juha Miedon tavoin metsätöiden parissa.
Valtakunnan kärkeä lähestyvä Lauri Gummerus hiihtää ensi talvena Puijon Hiihtoseuran riveissä. Vapaa-aika kuluu kotitilalla metsä- ja navettatöissä. Kuva: Eetu Kupulisoja

Tuuheahkon naamakarvoituksen omaava hiihtäjä hakkaa halkoja jussipaita päällä. Kirves heilahtaa ja puu antaa periksi haljeten kahteen osaan. Seuraa uusi kirveenisku, jonka jälkeen puolikas tukinpätkä jakautuu uusiin puolikkaisiin.

Ei, nyt ei olla Kurikassa, eikä asialla ole Juha Mieto, vaikka askareista niin voisi päätellä. Nyt ollaan Nivalassa, jossa metsätöitä harrastava maastohiihtäjä Lauri Gummerus, 22, viettää vapaapäivää mielipuuhansa parissa.

Kun hiihtokausi huhtikuussa päättyi, suuntasi Gummerus kotiin puutöihin. Hän oli ehtinyt talven aikana kaataa 30 kiintoa puuta, jotka piti jalostaa polttopuiksi. Maatilalla työt eivät tunnetusti tekemällä lopu, joten sahalle ja kirveelle riittää töitä aina kun urheilija ennättää niihin tarttua.

– Käyn sahan kanssa metsässä aina kun ehdin. Se on mukavaa vaihtelua, ja työnjäljen näkee heti, Gummerus toteaa.

Jos ovat metsätyöt harrastus, maastohiihto on nuorelle miehelle leipätyö. Viime talvena hän otti askeleen kohti kansallista kärkeä yltämällä SM-kisoissa kymmenen sakkiin ja debytoimalla maailmancupissa legendaarisella Holmenkollenilla – hiihdon mekassa – 50 kilometrin vapaan kisassa.

Seuraavaa askelta Lauri Gummerus hakee Puijon Hiihtoseuran riveissä. Aloite seuranvaihtoon tuli olympiavoittaja Iivo Niskaselta, joka myös vaihtoi puijolaisten riveihin.

– Kun Iivon siirto julkistettiin, hän lähetti viestin ja kysyi, alkaisiko Nivalan mieskin neuvotella siirrosta. Homma hoidettiin nopeasti, ja alle kahden viikon päästä tultiin jo julki, Gummerus muistelee.

Ikänsä Nivalan Urheilijoita edustaneelle miehelle siirto ei ollut henkisesti yksinkertainen paikka. Mielessä kävi muun muassa ajatus siitä, hylkääkö hän nyt kaikki nivalalaiset, jotka ovat häntä urallaan auttaneet.

Ei hylännyt, eivätkä nivalalaiset hylänneet häntä.

– Moni jopa kommentoi, että siirtoa on odotettu. Sitä pidettiin rohkeana ja oikeana ratkaisuna.

Tällä hetkellä Lauri Gummerus elää ammattiurheilijan elämää ja katsoo, mihin asti urheilu-ura kantaa. Nivalalaisyrityksistä muodostuva tukitiimi antaa korvaamatonta taloudellista selkänojaa Vuokatissa asuvalle ja harjoittelevalle Esko Paavolan suojatille.

Puijon Hiihtoseurassakin Gummerus saa hiihtää omilla asuillaan, joten muiden kotiseuturakkaiden nivalalaisurheilijoiden, kuten jääkiekkoilija Atte Ohtamaan tavoin myös Gummerus tuo kotiseutuaan esille.

Alkava kausi on Gummerukselle viimeinen 23-vuotiaiden sarjassa, sen jälkeen tarjolla on enää aikuisten kisoja. Kauden päätavoite onkin nuorten MM-kisoissa, jotka hiihdetään Lahdessa tammikuun lopussa. Kotimaan laduilla kiinnostavat erityisesti SM-viestit, joita Gummerus on toistaiseksi vain katsellut sivusta.

Etukäteen ajateltuna Puijon Hiihtoseuran kokoonpano SM-viestissä on seuraava: Perttu Hyvärinen aloittaa, Gummerus hiihtää toisena, yhdistetyn mies Ilkka Herola kolmentena ja Iivo Niskanen itseoikeutetusti ankkurina.

– Jos Iivo ei sitten halua hiihtää kakkososuudella karkuun ja jättää ankkurin paikkaa minulle. Sekin kelpaisi, Gummerus vinkkaa. LM-HäSa