Urheilu

Miksi Suomi ei pelaa MM-kisoissa? – kolmen juniorivalmentajan mielestä jalkapallosta on tehty "kerhomainen kokeilulaji"

Kolme Käpylän Pallon juniorivalmentajaa Aleksi Piirainen, Erkko Meri ja J-P Savolainen ottivat sosiaalisessa mediassa kantaa Suomessa vellovaan suureen kysymykseen: Miksi miesten jalkapallon arvoturnaus pelataan jälleen kerran ilman Suomea?

Piirainen julkaisi Twitter-tilillään 24 kohdan rakentavan listan, joka herätti suurta huomiota. Piiraisen viestejä ovat nähneet nyt kymmenettuhannet ihmiset.

Piiraisen mukaan listan teko kumpusi huolesta suomalaisen jalkapallon tilaa kohtaan. Huolenaihe ei ole se, että Suomi olisi putoamassa kansainvälisen jalkapallon vaatimusten kyydistä – vaan se, että Suomi on pudonnut siitä jo.

 

Listan ensimmäinen kohta oli jo pysäyttävä, siinä luki, että juniorijalkapallosta on isossa kuvassa tehty ”kerhomainen kokeilulaji”.

Piiraisen, Meren ja Savolaisen mielestä massojen epämääräisen liikuttamisen sijaan olisi tarkasteltava kriittisemmin laatua, jonka mittareina toimisivat mm. poikamaajoukkueiden tulokset ja poikamaajoukkuepelaajien määrä seuroittain.

– Tuntuu, että pinnalla on liiaksi se, että saadaan harrastajamääriä kasvuun kuin että katsottaisiin sitä, mitä toiminta laadultaan oikeastaan on. Jääkiekossa on uskallettu tehdä suuntauksia kilpaurheilun suuntaan, mutta jalkapallossa sellainen toiminta on jäänyt vaiheeseen. Jos laatu ja tavoitteellisuus jää taustalle se on aika iso ongelma Huuhkajienkin kisapaikkaa silmälläpitäen, Piirainen toteaa.

Kolmikon mielestä oletuksen, jossa pelaajamäärien kasvu tuottaa parempia pelaajia, olisi loputtava.

– Kärjistetysti voisi sanoa, että pelaajakehitys on Suomessa vielä liikaa sattuman tuotosta. Sattuu olemaan vaikka jokin perhe – kuten Eremenkot – jossa ympäristö on ollut kilpailullinen. Esimerkiksi ulkomailla jonkin akatemian johtaja saattaisi keskeyttää harjoitukset, jos seuran toimintatapoja ei noudateta. Suomessa niin ei kävisi. Ehkä se kertoo siitä, että jalkapallon merkitys Suomessa on vielä verrattaen pieni.

 

Ajatustyön taustalla on myös se, että jalkapallossa rehottaa vielä liikaa kaikkien kukkien pitää saada kukkia -ajattelu, jonka alle tavoitteellinen urheilu jää helposti jalkoihin.

Eräässä kohdassa kysyttiinkin: Kumpi johtaa huippupelaajakehityskeskustelua Palloliitto vai Nuorisotutkimusseura?

– Lähinnä tuntuu, että pidetään toimintaa kivana ja hauskana, ettei kukaan vain lähtisi hienosta lajista pois. Harva seura on uskaltanut panostaa huippupelaajakehitykseen ja toimia sen mukaan. Tavoitteellisia pelaajia katsotaan vähän kieroon ja heitä patistetaan ottamaan rauhallisemmin, eikä ymmärretä jos laitetaan panoksia urheiluun, Piirainen pohtii.

– Kuten (Sami Hyypiä Akatemian johtaja) Kyösti Lampinen tviittasi joitakin päiviä sitten, Suomessa pitäisi jo vähitellen ymmärtää että ei tavoitteellinen urheilu ole missään urheilijauran vaiheessa kompromissien tekoa.

Piirainen ihmettelee, miksi seurat ovat varovaisia ilmoittaakseen ääneen, että joku seura on kilpaurheiluseura. Ja jos on, se vaatii kilpaurheilulliset edellytykset, joihin ollaan harvoin valmiita satsaamaan tai ei ymmärretä mihin satsata.

– Pelaajamäärät kasvavat usein niin suuriksi, että toiminta vaikeutuu ja ei pystytä toimimaan huippupelaajakehityksen ehdoilla. Jos joku seura sanoo olevansa valmis panostamaan 9-14 -vuotiaiden valmennuksen laatuun välittämättä pelaajamääristä, tarjoan sen seuran puheenjohtajalle illallisen.

 

Piiraisen listassa pohdittiin myös rekrytoinnin merkitystä esimerkiksi maajoukkuevalmentajien osalta: Ilman maineikasta pelaajauraa toimiva valmentaja voi olla paljon pätevämpi kuin vasta valmentamisen aloittanut entinen huippupelaaja. Usein kuitenkin ex-huippupelaaja palkitaan hienosta pelaajaurasta valmennuspestillä hatarin perustein.

– Valmentajat pitää kasvattaa kuten pelaajatkin. Esimerkiksi alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue saavutti EM-pronssia ja paikan MM-kisoihin ja päävalmentaja Marko Saloranta oli koonnut tiiminsä eri seurojen talenttivalmentajista, eikä ohuen kokemuksen ex-pelaajista, Piirainen sanoo.

– Miksi Palloliitto ei voisi kouluttaa valmentajiaan ja lähettää edes pientä ryhmää vuosittain vaikka Lissabonin, Kölnin tai Liverpoolin yliopistoihin oppimaan? Tietotaitoa olisi imettävissä valtavasti. HäSa