Maailmanmestari Aki Parviaisen keihäänheiton miesten Suomen ennätys täyttää keskiviikkona 20 vuotta. Parviainen kiskaisi Kuortaneella juhannuskisoissa 26. kesäkuuta 1999 toistaiseksi lyömättömät luvut Suomessa 93,09.
Lähimmäksi Parviaisen SE-hirmukaarta on päässyt Tero Pitkämäki, joka heitti niin ikään Kuortaneella vuonna 2005 ennätyksensä 91,53.
Lammilta kotoisin oleva, mutta nykyisin Jyväskylässä asuva keihäänheiton olympiavoittaja Heli Rantanen ei näe Parviaisen ennätystä kuitenkaan rikkomattomana.
– Uskon, että ennätystulos vielä hilautuu korkeammalle. Katsotaan, kun nuoriso kehittyy tuosta, uskon kyllä Oliver Helanderiin ja kumppaneihin, Rantanen sanoo.
Suomalaisessa keihäänheitossa – lajissa, jossa menestys on ollut perinteisesti vahvaa – eletään jonkinlaista välitilan aikaa.
Konkariheittäjä Antti Ruuskanen on yhä menossa mukana ja heittänyt tällä kaudella yli 85 metriä, mutta Tero Pitkämäen ympärillä on epävarmuutta – Pitkämäen kauden avausheittoja ei ole vielä nähty eikä päivämäärää niille ole pitävästi asetettu.
22-vuotiaan Oliver Helanderin kauden kotimainen kärkitulos on 86,93 – ja myös 25-vuotias Toni Kuusela on ylittänyt Dohan MM-rajan heittämällä Paavo Nurmen kisoissa 83.40.
Naisissa kauden kotimaista kärkitulosta hallitsee Heli Rantasen valmennettava Heidi Nokelainen, jonka kauden paras on 58,55. MM-raja 61,50 on kuitenkin lähes kolmen metrin päässä.
– Pitkämäen ja Ruuskasen tilanne on arvoitus ja kärki on melko kapea. Haastajia ei löydy ja rikkonaista on. Naisissa ei tällä hetkellä ole terävää kärkeä, nuorissa on tullut kohtuullista menestystä, mutta matkan varrelle jää heittäjiä eri syistä. Joko kehitys stoppaa, tulee vammoja tai elämässä muut asiat vievät mennessään, Rantanen arvioi.
Yksi ongelma on kuitenkin kristallinkirkas.
– Ei ole tarpeeksi massaa, josta jalostaa.
Rantanen palasi keihäänheiton pariin Heidi Nokelaisen valmentajaksi. Muutamiksi syiksi Rantanen on kertonut julkisuudessa huolen naiskeihäänheiton tasosta ja tietotaidon siirtymisestä seuraaville sukupolville.
Huolta riittää, sillä tasaista 60 metrin heittäjää ei tällä hetkellä Suomesta löydy. Matkaa esimerkiksi Rantasen Atlantan olympialaisten voittotulokseen 67,91 on monella kärkiheittäjällä lähes kymmenen metriä – tai pitkälti ylikin.
– Pitää myös muistaa, että Suomi on pieni maa. Tiina Lillakin kaltaisia heittäjiä ei joka vuosikymmeneen tähän maahan pintaan pulpahda. Lahjakkuudesta on paljon kiinni, metodeista tuskin, sillä paljon samoja valmentajia tänäkin päivänä mukana, Rantanen sanoo.
Rantanen toivoo nuorille heittäjille enemmän tukea, sillä tällä hetkellä tuki- ja sponsorieurot ovat kiven takana.
– Usein ollaan nollabudjetilla liikkeellä, joten resursseja pitäisi saada lisää sille pienelle määrälle lahjakkuuksia. Jos Olympiakomitea tai liitot eivät lähde täysillä mukaan ja kehitetä leiritysohjelmia, ei ole valmennuspuolelta ammennettavissa. Oman toimen ohella tehtävällä toiminnalla ei huippu-urheilijaa viedä riittävästi eteenpäin kovassa kilpailussa, Rantanen pohtii.
Entisen olympiavoittajan oman keihäsuran valmentajan Leo Pusan ideoima keihäsolympiadileiritys on ollut Rantasen mielestä positiivinen uudistus.
– Se on sellaista, joka vie lajia ja kulttuuria eteenpäin. Sellaista pitäisi olla vahvemmin joka puolella Suomea, Rantanen sanoo.
Rantanen näkee, että menestyminen arvokisoissa olisi parasta buustia keihäänheiton tulevaisuudelle. Yhä useammat lajit kiinnostavat nuoria ja suomalainen perinnelaji on kovassa kilpailutilanteessa vetovoimansa kanssa.
– Menestys edesauttaa menestystä ja kiinnostusta. Sille yritetään tietysti luoda mahdollisuuksia, Rantanen avaa.
– Nyt on kuitenkin tullut myös erilaisia tarinoita. Esimerkiksi Helander on ollut käsipalloilija ja Toni Kuusela kokeili lajia tosissaan vasta myöhemmällä iällä. Tällaisia esimerkkejä pitäisi osata hyödyntää, että nuorille tuodaan esille, että myöhemminkin voi kokeilla ja on mahdollisuuksia pärjätä. HäSa
