Urheilu

Näkymätön vastustaja ei antanut armoa – EM-jalkapallo siirtyy vuodella

Palloliiton puheenjohtaja: "Tämä on huonoista vaihtoehdoista paras".
Wembleyn stadion Lontoossa isännöikin jalkapallon EM-finaalia vasta ensi vuonna. Kuva: epa08300512
Wembleyn stadion Lontoossa isännöikin jalkapallon EM-finaalia vasta ensi vuonna. Kuva: epa08300512

Euroopan jalkapalloliitto Uefa joutui nostamaan kädet pystyyn sellaisen vastuksen edessä, jolle ei kuningaslajikaan mitään voi. Suomen kannalta historiallinen miesten EM-lopputurnaus pelataan koronaviruksen takia vuotta myöhemmin kuin oli suunniteltu eli kesällä 2021. Uefa päätti asiasta kaikkien 55 jäsenliittonsa videokokouksessa tiistaina.

– Valtavat määrät ihmisiä elää ja hengittää tätä lajia, ja laji on nyt jäänyt tämän näkymättömän ja nopealiikkeisen vastustajan jalkoihin, Uefan puheenjohtaja Aleksander Ceferin maalaili viitaten epidemiaan, joka on sotkenut paitsi eurooppalaisen jalkapallon myös pitkälti kaiken muunkin urheilun ympäri maailman.

– Fanien, jalkapallotoimijoiden ja pelaajien terveys on oltava ykkösprioriteettimme.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kiitteli päätöstä, joka syntyi ”hyvinkin yksimielisesti” eurooppalaisessa jalkapalloperheessä.

– Uefa oli valmistellut eri vaihtoehtoja ja esitteli tämän eli turnauksen siirtämisen vuodella. Se oli mieleen kaikille, tämä on huonoista vaihtoehdoista paras, Lahti totesi.

– Kaikilla oli halu ratkaista tämä asia. Siinä mielessä tämä oli aika helppo päätös, että kisat pelataan samoissa 12 kaupungissa (kuin täksikin vuodeksi suunniteltiin) ja pelipäivätkin ovat melkein samat (ensi vuonna kuin oli suunnitelmissa tälle vuodelle). Kunhan tuo virus tuosta kuolee, niin varmasti saamme vietettyä hienot jalkapallojuhlat ensi vuoden kesällä.

Päätös tarkoittaa sitä, että kansalliset sarjat saadaan pelattua loppuun tällä kaudella. Uefan tiistaisessa ehdotuksessa EM-pelipäivät kesällä 2021 ovat 11. kesäkuuta   11. heinäkuuta. Ensi kesän muiden jalkapallotapahtumien osalta Uefa tekee päätöksiä myöhemmin, mutta ainakin naisten EM-turnaus olisi näillä näkymin siirtymässä vuodelle 2022.

Suurtapahtuman siirto vaikuttaa Uefan talouteen Lahden mukaan ”arviolta sadoilla miljoonilla”. Vaikutusta on myös Palloliittoon.

– Uefan rahat ovat jäsenmaiden rahoja, ja Palloliitollekin välillisiä vaikutuksia tulee. Mutta vaikutukset eivät kuitenkaan ole aivan niin älyttömät Suomen kannalta. Ja EM-paikasta saatava 9,25 miljoonan euron palkkio tuskin muuttuu, Lahti miettii.

– Uefalla on vahva tase ja noin puolen miljardin euron reservivarat ”pahan päivän varalle”, Lahti muistuttaa vielä.

Huuhkajien mahtikesä vaihtui siis vuodelle 2021, mutta Lahti luottaa, että maajoukkue pysyy kansakunnan tajunnassa.

– Jos tästä hyvää puolta hakee, niin syksyn Kansojen liigan Huuhkaja-pelit varmasti kiinnostavat. Ja isolla areenalla eli Olympiastadionilla.

Maajoukkuekapteeni Tim Sparv ja ykkösmaalivahti Lukas Hradecky kertoivat ymmärtävänsä päätöstä.

– Kun miettii tätä tilannetta, päätös on ainoa oikea. Mutta tietysti se samalla harmittaa. Niin pelaajat kuin kannattajatkin ovat odottaneet niin kauan, että Suomi pelaa EM-kisoissa, Sparv sanoi Yle Sportenille.

– Aiomme käyttää tämän ajan kehittymiseen. Emme ole tyytyväisiä pelkkään kisapaikkaan. Haluamme kehittää peliämme ja olla yhä paremmin valmistautuneita ensi vuonna.

Hradecky puolestaan toteaa Ilta-Sanomille että ”ainakin me olemme nyt vuoden pidempään arvokisajoukkue”. Uefan päätös oli Hradeckynkin mieleen.

– Jalkapallo tulee kakkosena tässä maailmantilanteessa. Tärkeintä on nyt vain saada maailma taas terveeksi ja tasapainoon. STT