Kiekko Urheilu Hämeenlinna

Nyt puhuu tehtävistään vapautettu HPK:n B-junioreiden valmentaja – "Pettymys on päällimmäisenä mielessä"

Tehtävistään vapautetun Janne Kujalan potkujen taustalla oli huoli HPK:n b-junioreiden putoamisesta Mestikseen.
HPK-juniorijääkiekko ry vapautti B-junioreiden päävalmentaja Janne Kujalan keskiviikkona. Kuva: Muu
HPK-juniorijääkiekko ry vapautti B-junioreiden päävalmentaja Janne Kujalan keskiviikkona. Kuva: Muu

HPK-juniorijääkiekko ry tiedotti keskiviikkona vapauttaneensa B-junioreiden päävalmentaja Janne Kujalan tehtävistään. Kujalan tilalle nostettiin B2-junioreiden valmentaja Ari Nurminen.

Tehtävistään irtisanottu Kujala otti tiedon vastaan pettynein mielin.

– Pettymys tässä on päällimmäisenä mielessä. On käytävä läpi, missä tässä on epäonnistuttu. Pää on aika tyhjä kuitenkin juuri nyt, ei oikein tiedä mitä ajatella ja mistä ottaa kiinni. Monenlaisia tunteita on pinnassa, Kujala sanoo.

Kun Kujala oli keskiviikkona matkalla hallille, häntä pyydettiin poikkeamaan toimiston kautta. Silloin Kujala sai kuulla, että hänet on vapautettu tehtävistään.

Syyksi kovalle päätökselle ilmoitettiin heikko urheilullinen menestys.

– Tilanne oli se, että pelättiin putoamista sarjaporrasta alemmaksi eli Mestikseen. He halusivat kokeilla jotain muuta, millä kurssia saataisiin käännetyksi.

 

Kuuntele uusin Kiekkokiuas-podcast tästä linkistä

 

HPK löytyy tällä hetkellä B-junioreiden SM-sarjan jumbopaikalta. Joukkue on ottanut pelaamistaan 15 ottelussa vain kaksi voittoa, joista toinen on tullut jatkoajalla.

Pisteitä on kasassa toistaiseksi vasta kuusi. Maaliero 24–83 kertoo myöskin omaa kieltään siitä miten solmussa joukkue on ollut.

Kujala ei halua enää lähteä analysoimaan sitä, miksi urheilullinen menestys oli niin heikkoa kuin se oli.

– En halua kommentoida tuota, varmasti on monta syytä. En halua pelaajia syyttää, vaan mietin lähinnä omaa tekemistä, että miten olisin voinut toimia paremmin, Kujala sanoo.

Vaikeuksien koittaessa Kujala ei kokenut jääneensä yksin.

– Sain mielestäni ihan hyvin tukea. Valmentajilla A:sta alaspäin on hyvä keskinäinen keskustelusuhde ja tukea tuli myös valmennuspäälliköltä (Max Kenig) ja urheilujohtajalta (Mika Toivola), Kujala sanoo.

Kujala sanoo, että vastoinkäymisestä huolimatta, häntä kiinnostaa valmentaminen edelleen.

– En halua ruveta katkeraksi, koen että takana HPK:ssa on hienoa aikaa. Totta kai valmentaminen kiinnostaa, se on edelleen intohimo. Nyt pitää ottaa hetki happea ja käydä läpi mikä on tämänhetkinen tekemisen taso.

 

HPK:n urheilujohtaja Mika Toivola vastaa myös juniorijoukkueiden kilpakiekkojoukkueista. Hänen mukaansa urheilullinen menestys ei ollut ainoastaan päällimmäinen syy – se oli myös ainoa.

– Urheilullinen menestys tietysti kattaa monta asiaa. Päätöksen teki viime kädessä juniorijääkiekon hallitus, mutta päätös tehtiin yhteisesti isommalla ryhmällä, minä mukaan lukien, Toivola jatkaa.

Toivolan mukaan HPK:ssa yritettiin kääntää kaikki kivet, että potkuihin ei olisi päädytty. Päätös on kuitenkin harvinainen juniorijääkiekon piirissä.

– Kaikki toimenpiteet yritettiin tehdä. Ei tämä tosiaan ole kovin tyypillistä suomalaisessa jääkiekossa, mutta b-junnuikäluokka on meillä HPK:ssa tärkeä juttu, Toivola avaa.

Putoamisella B-junioreiden Mestikseen olisi HPK:lle kovia seurauksia. Pelaajat joutuisvat ymmärrettävästi pohtimaan sitä, onko HPK:n b-junioreissa pelaaminen sarjaporrasta alempana houkutteleva vaihtoehto oman kehityksen kannalta.

– On myös tärkeää, että b-juniorit pelaavat ylintä mahdollista sarjatasoa tai pelkona on, että tämän ikäluokan lahjakkaimmat juniorimme joutuisivat miettimään, että täällä pelataan sarjaporrasta alempana.

 

Urheilujohtaja Toivola kuitenkin muistuttaa, että Janne Kujala ei ole yksin syyllinen B-junioreiden heikkoon tilanteeseen.

Toivola kertoo myös, että ensi kaudella B-juniorien päävalmentajan pesti tulee olemaan päätoiminen.

– Yhtä lailla tämä on seurajohdon vika, mutta ei valmennuskaan ole onnistunut kuten eivät ole pelaajatkaan. Kyseessä on koko tämän kolmikannan epäonnistuminen, ei vain valmentajan, Toivola sanoo.

– Kilpakiekko ei ole puuhastelua, vaan yritämme saada sitä jatkuvasti mahdollisimman laadukkaaksi toiminnaksi. Emme halua lähteä vain mukaan ja osallistumaan vaan pyrimme parhaaseen mahdolliseen sijoitukseen.

HPK:n b-junioreiden seuraava ottelu pelataan lauantaina Tampereella, kun HPK kohtaa sarjassa kymmenentenä olevan Tapparan. HäSa