Markus Sipronen palasi yhden ottelun huilattuaan Steelersin tehokkaimmaksi Espoossa kahdella maalillaan.
Urheilu

Öljymiehet luistahtivat Steelersin otteesta – ”Steelersiä koetellaan nyt henkisesti aika kovaa”

Hämeenlinnalaisille neljäs peräkkäinen tappio Salibandyliigassa.

Steelers Hämeenlinnan tappioputki miesten Salibandyliigassa ei ota katketakseen. Keskiviikkona se kärsi neljännen peräkkäisen tappion kahdessa viikossa, kun se vieraili Esport Oilersin vieraana Tapiolan urheiluhallissa.

Ottelu pysyi ensimmäisen puolikkaan Steelersin näpeissä, mutta lukemiksi muodostui lopulta karut 9–3 (2–2, 3–1, 4–0) espoolaisten hyväksi. Steelersin asema pudotuspelijahdissa pysyi hankalana, kun ero kahdeksanteen sijaan on yhä viisi pistettä. Oilers kiipesi viidenneksi muiden kärjen takaa-ajajien kantaan.

– Steelersiä kyllä koetellaan nyt henkisesti aika kovaa. Tämä marraskuu on sellainen koetuksen paikka. Maalinteko on päästä kiinni, ja kun se on nyt raskasta, siinä ei ole herkkyys kohdallaan. Pieniä asioita, Steelers-päävalmentaja Petri Kemppainen puuskahti.

Alussa näytti hämäläisittäin hyvältä. Viikonloppuna huilannut Markus Sipronen, joka oli keskiviikkona sijoitettu aluksi kakkosketjuun, täräytti reilussa viidessä minuutissa kaksi maalia Niko Einiön ja Nico Jonaesonin syötöistä.

Mutta kuten Steelers edellisessä kotiottelussaan Porin Karhuja vastaan sai huomata, peli kääntyy äkkiä, kun on kääntyäkseen. Heikki Iiskola latasi ylivoimalla kavennuksen ajassa 10.18 ja vain 16 sekuntia myöhemmin Ilari Talvitie tasoitti 2–2:een.

Ottelun ylitettyä puolivälinsä Steelers-kippari Timo Johansson hyödynsi Roope Grönholmin syötöstä Steelersin mahdollisuuden siirretyn rangaistuksen aikana. Sitten tuli taas jossain määrin joukkueen tavaramerkiksi muodostuva synkkä minuutti. Iiskola, Casper Pfitzner ja Talvitie latoivat minuutin ja seitsemän sekunnin sisään kolme maalia kotijoukkueelle, joten ajassa 33.02 tilanne olikin 5–3 ja valmentaja Kemppainen pakotettu aikalisään.

Oilers pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla Julius Aaltosen istuessa kakkosta, ja Öljymiehet kuittasivatkin erän toisella minuutilla 6–3:een, asialla Rasmus Markelin.

Kotijoukkue loi tämän jälkeen päätöserän paremmat paikat ja se veisteli lukemia viimeisen viisiminuuttisen aikana vielä kolmen maalin edestä, joista vain yksi tyhjään maaliin. Iiskola pääsi viimeistelemään hattutemppunsa 35 sekuntia ennen loppua.

– Ensimmäinen erä oli meiltä järkyttävän hyvä, mutta pallo kimpoili tolpista, reisistä ja jonkun lavasta sisään alivoimalla ja siinä toisessa erässä. Se on raskasta, kun joudumme tekemään kauhean työn itse emmekä tee ja kaveri vain räppäisee sisään. Meillä oli yli 50 tapahtumaa vastustajan päässä, ja sellaisilla määrillä yleensä voittaa, Kemppainen harmitteli.

– Toisessa erässä hukkasimme palloa keskialueella, kun ensimmäisessä erässä menimme hienosti hyökkäysalueelle sisään. Tuli vaihtovirhettäkin. Loppu nyt oli kosmetiikkaa, kun pelasimme yli maalia yrittäessämme.

Kahdessa ensimmäisessä erässä Steelers sai yhden laukauksen enemmän kohti vastustajansa maalia. Lopulta Steelersin Santeri Pohjoselle kertyi 32 torjuntaa, kun taas Joonas Kaltiainen torjui 17 kertaa Oilersin maalilla. Kolmas erä ei ollut kuitenkaan aivan täysin Oilers-hallintaa, mutta se sai paremmin palloa maalille asti.

Steelersillä on ennen MM-kisataukoa jäljellä vielä yksi ottelu, kun Hämeenlinnaan saapuu sunnuntaina paikallisvastustajana pidetty LASB, joka sarjataulukossa majailee juuri Steelersin perässä 11:ntenä.

– Siitä on pisteet kairattava väkisin, jotta saamme jotain hyvinvointia ennen taukoa, Kemppainen paalutti. HäSa

Tuoreimpia artikkeleita