Urheilu Hämeenlinna

Oluoma Okaron vuoro antaa näyttöjä Lentiskerholle – Uusi hakkuri esittäytyy seuralle viikon kuluttua

Yhdysvaltalainen saapuu Hämeenlinnaan viikon kuluttua.
Oluoma Okaro on edustanut aiemmin Arizonan yliopiston Sun Devils -joukkuetta. Kuva: x
Oluoma Okaro on edustanut aiemmin Arizonan yliopiston Sun Devils -joukkuetta. Kuva: x

Hämeenlinnan Lentopallokerhon liigajoukkue saa testiin uuden hakkurin. Naisten Mestaruusliigaan valmistautuvan joukkueen pelaajarinkiin liittyy 23-vuotias yhdysvaltalainen Oluoma Okaro.

185-senttinen Okaro on kunnostautunut Arizonan ja San Franciscon yliopistojen pelaajana. Hän on pelannut myös beach volleytä.

Hämeenlinnaan ensi torstaina saapuva pelaaja oli tämän kevään ja kesän Yhdysvaltojen alle 23-vuotiaiden maajoukkueringissä.

Lentiskerhon manageri Ville Kalliomäki odottelee seuransa uudelta pelaajalta vahvoja näyttöjä.

– Valmentajamme Matteo Pentassuglia on tarkkailut Okaroa jo pidemmän aikaa. Hän oli jo aiemminkin meidän kiikarissamme, mutta vasta nyt asiat loksahtivat kohdalleen. Toivottavasti yhdysvaltalainen pärjää joukkueessamme, Kalliomäki pohtii.

Lentopallokerhon hakkuriksi oli jo ehdolla toinen yhdysvaltalainen lentopalloilija. Muutaman päivän Hämeenlinnassa viettänyt 22-vuotias Gabby Simpson ei kuitenkaan seuran mukaan läpäissyt lääkärintarkastusta ja sopimus kariutui.

Manageri Kalliomäki on saanut viime päivinä jännittää myös yleispelaaja Emmi Riikilän tilannetta. Maajoukkueen matkassa EM-kisoissa Turkissa oleva Riikilä loukkasi nilkkansa viime viikon Serbia-ottelussa.

– Hän on todennäköisesti sivussa 1–2 kuukautta, Kalliomäki arveli.

Lentopallokerho kaipaa edelleen riveihinsä muutamaa pelaajaa.

– Meillä on koko ajan haku päällä. Yhden keskipelaajan ja yhden laitapelaajan tarvitsemme vielä rinkiin, Kalliomäki sanoi.

Seuran liigaringissä on Okaron saapumisen jälkeen 12 pelaajaa. Passareina ovat Katja Kylmäaho (viime kauden seura Lugano), Jenna Ylivainio ja Ilona Matilainen (Ylöjärven Ryhti), keskipelaajina Karoliina Friberg (Nurmon Jymy) ja Laura Laukkanen, yleispelaajina Suvi Kokkonen, Emmi Riikilä ja Netta Hyttinen (Helsinki Volley) ja liberoina Julia Porsanger, Emilia Putkisaari (OrPo) ja Essi Hirvioja.

Lentopallokerho on alkavalla kaudella mukana taistelussa niin Mestaruusliigan kuin Suomen cupinkin pokaaleista. Lisäksi joukkue pelaa taas Euroopan kentillä CEV cupissa.

Mestaruusliigan joukkue avaa Woman Volleyn vieraana Rovaniemellä syyskuun 29. päivänä. HäSa