Päävalmentaja Antti Pennasen Kerho on tulosten puolesta avannut kautensa suurin piirtein odottamallani tavalla. Tosin sarjataulukkoon on turha vielä tässä vaiheessa katsella, kun takana on vasta kuusi peliä ja plakkarissa seitsemän pistettä.
Arvelin ennen sesonkia, että Pallokerhon mestaruuden jälkeinen kausi tulee olemaan pelillisesti suhteellisen haasteellinen. Tarkistan arviotani nyt hieman tiukempaan suuntaan: haaste näyttäisi olevan kovempi kuin luulinkaan.
Asetelman laaja kuva on siinä, että vaikka HPK ei olisi menettänyt avainpelaajiaan kuten Robert Leinoa, Teemu Turusta, Otto Paajasta, Eetu Tuulolaa ja Emil Larmia, olisi pelillinen haaste sitten viime sesongin noussut joka tapauksessa sen takia, että nyt Pennasen pelikirja – se, miten Kerho pelasi nerokkaasti ja eri tavoin kuin muut etenkin kevätpuolen 2019 – tiedetään vastustajien puolelta hyvin tarkasti.
Näköjään se tiedetään ja on otettu huomioon tarkemmin, mitä uskoinkaan.
Pallokerhon pelaajat sekä kehittyivät viime kaudella valtavasti että rivissä oli jo valmiiksi taitavia pelaajia.
Nyt sen lisäksi, että Pallokerhon pelilliset metkut tiedetään, haastetta hämeenlinnalaisille tuottaa taitotasoltaan huomattavasti vaatimattomampi pelaajamateriaali. Ja kun tähän lisään sen, että Pennasen pelikirjan pelillisen toteuttamisen taso etenkin hyökkäyspelaamisen osalta on todella vaativa, on kokonaisvyyhti haasteineen pääosiltaan kuvattu.
Pidän suhteellisen varmana sitä, että HPK tulee kuitenkin lopulta kirimään itsensä runkosarjassa sinne jonnekin omaan maksimiinsa ja kilvoittelemaan paikasta kuuden sakkiin.
Perustan tämän sille osaamiselle ja kokemukselle, mikä päävalmentaja Pennasella on pelin valmentamisen suhteen. Toki se on etenkin henkisesti päävalmentajalle viime kevään sensaatiomestaruuden jälkeen todella kova työ kääriä hihat kuten aina ennenkin.
On jaksettava katsoa pelejä videolta ja on luotava taas uusia harjoitteita pelin parantamiseksi; eli on tehtävä sitä, minkä hän osaa.
Kaikissa tähän asti näkemissäni peleissä HPK on saanut vastustajien puolelta jopa tarpeettoman kovaa vastustusta, eräänlaista hallitsevan mestarin lisää, niin tiukkaan Kerhon pelaamista on otettu pois.
Hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisen vyöryttelypeli kera maskipelaamisen ja jatkopelaamisen – merkattu.
B-pistealoitusten jälkeinen toiminta – merkattu.
Nopea pelin kääntäminen, siitä kolmiopelaaminen tai syötöt linjan taakse ja kaistojen saumoihin – merkattu.
Tasavoimainen ja alivoimainen hyökkäysalueen siniviivan ylittäminen – merkattu.
Paineen alta lähdöt syöttäen tai rännin kautta – merkattu.
Prässipelaaminen pelin puolelle ja painottomalle puolelle – huomioitu.
Ja kuin kukkuraksi, eräänlaisena ärsyttävänä ähäkuttina suuret Kärpät ja Tappara ovat matkimalla kuorineet itselleen Pennasen pelikirjan kerman päältä. Mikko Mannerin Kärpät apinoi Kerhon hyökkäysalueen hyökkäyspeliä; Jukka Rautakorven Tappara imitoi puolestaan HPK:n prässipeliä.
Pennasen pelikirja, josta tässä puhun, on herkkä taideteos. Sillä saatiin viime kaudella yllättävä niskalenkki muista, kun monet muutkin hakivat pelikirjoihinsa uudistuksia.
Sen kilvan Pennanen vei nimiinsä suvereenisti. Tarkoitan herkällä taideteoksella myös sitä, että sen tasapaino voi herkästi horjua. Niin on nyt ollut tässä muutamissa ensimmäisissä peleissä.
Lähinnä kyse on pelinopeuden kysymyksestä. Nyt pyrkimys pitää yllä korkeaa pelinopeutta on paikoin kääntynyt itseään vastaan, pelaaminen on hidastunut edellä kuvaamistani monista syistä.
