Kiekko Urheilu

Onko HPK:n ykköspakin vaisusta alkukaudesta syytä olla huolissaan? – Sihvonen: "On maksanut hintaa"

Hämeen Sanomien jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen on sekä hyvillään että huolissaan HPK:n ykköspakki Petteri Nikkilän runsaasta peliajasta Kerhon takalinjoilla.
Petteri Nikkilä ei ole alkukaudella yltänyt vielä viime kauden lentoon. Kuva: Riku Hasari
Petteri Nikkilä ei ole alkukaudella yltänyt vielä viime kauden lentoon. Kuva: Riku Hasari

Viime kaudella Petteri Nikkilä oli koko Liigan paras pakki, ehkä jopa paras pelaaja. Täydellisempää pääsarjakautta ei voisi pelaajalle kuvitella.

Se, ettei Nikkilälle avautunut vielä saumaa pelata Jukka Jalosen Leijonissa, on Jalosen asia. Ehkä kutsu tulee kuluvan sesongin aikana, vaikka Nikkilän kausin onkin alkanut hieman edellistä takkuisemmin.

Nikkilässä ruumiillistuu Antti Pennasen pelikirja. Se edistyksellinen pelikirja, joka johti viime keväänä peräti Suomen mestaruuteen asti. Edes Robert Leino ja Otto Paajanen eivät koskaan olleet niin yhtä Pennasen pelikirjan kanssa kuin Nikkilä oli ja on.

Koska tunnen sekä Pennasen että Nikkilän jääkiekkoihmisinä liki läpikotaisin, en liioittele, kun sanon, että päävalmentajan ja ykköspakin teot ja toiminta ovat olleet sellainen valmentajan ja urheilijan synteesi, jota voi kutsua taiteeksi.

 

Kolmiot

Nikkilä tajusi jossain viime sesongin puolessa välissä tismalleen, mitä Pennanen hakee keskialueen kolmiohyökkäyspelillään, omalta alueelta paineen alta lähdöillään, mitkä ovat ideat ja tavoitteet hyökkäysalueen hyökkäyspelissä, ja kun ylivoimapelaaminenkin napsahti kohdilleen – sen keskeisestä kuviosta muuten Kärppien päävalmentaja puhuu omille pelaajilleen: ”Niin kuin Nikkilä pelaa” –, oli pelaamisen lopputulema taidetta.

Nikkilä löysi nopean ja tarkoituksenmukaisen, peliä edistävän tavan lähettää kovia ja nopeita syöttöjä kovaan vauhtiin kiihdyttäville hyökkääjille. Ja kuin taikuutta, syöttösuuntavalinta osui aina kahdesta paremmin sijoittuvalle ja oikeammin pelitilanteessa liikkuvalle hyökkääjien syöttökolmion vaihtoehdoista.

Hyvin harvoin Nikkilä joutui – vaikka pelasi ja pelaa nopeasti – valitsemaan syöttösuunnista sen kolmannen, ikään kuin peliä huonoiten edistävän varavaihtoehdon. Ja, jos oli tarvis hidastaa, Nikkilä valitsi senkin oikein syöttäen pakkitoverilleen.

Hyökkäysalueella Nikkilä oli, ja on, maagisen hyvä pelaamaan pennaslaisittain. Milloin toimittaa kiekkoa maalille, milloin syöttää viivassa pakki-pakki, milloin hakea siniviivan likelle hakeva hyökkääjä mukaan pienellä syötöllä, milloin vyöryttää kiekko takaisin ränniin, milloin liikkua itse kiekon kanssa – ja kaikki nuo koko ajan oikein valiten.

 

Nyt on vaikeampaa

Kokonaistaideteos on vielä hieman vaiheessa, eikä HPK:n pelaaminen ei ole ollut likikään yhtä hyvässä kuosissa kuin viime keväänä. Siksi on selvää ja ymmärrettävää, että sen kanssa eniten sitten oireilee ja tuskailee ykköstaiteilija, maestro Nikkilä.

Kyse ei ole siitä, että Nikkilä itse olisi oikeastaan yhtään huonompi kuin vuosi sitten. Enemmän kyse on siitä, etteivät Kerhoon jääneet, saati tulleet pelaajat ole Nikkilän pelaamisen ja aivoitusten eli Pennasen pelikirjan tasolla.

Ajoitukset ja synkronointi eivät toimi tällä hetkellä HPK:n syöttöketjuissa entiseen malliin. Tästä eniten hintaa maksaa nyt Nikkilä.

Jos viime kaudella valtavat peliminuutit per peli vain kirittivät ja yhyttivät Nikkilää, juuri nyt ne ovat hänelle jonkinlainen rasite siltä osin, kun liika on liikaa. Viime sesonkina Nikkilä pelasi keskimäärin 22 minuuttia ja 20 sekuntia per peli, kuluvan kauden aikana se ollut peräti 23 minuuttia 9 sekuntia. Vain Lukon Robin Press on pelannut Liigassa Nikkilää enemmän.

Pidän, että Nikkilän peliaika on tällä hetkellä aivan tapissaan, ehkä jopa liiallinen. Joku Arto Laatikainen – vanha mies, konkari – voisi lopettaa törttöilynsä kaukalossa ja olla aina jakamassa taakkaa Nikkilä kanssa.

Kun asiat lähtevät vyörymään väärään suuntaan, luiska on pelaajalla yleensä jyrkkä, etenkin jos aletaan pudota Nikkilän korkeuksista. Nikkilän miinuslukema on peräti 7, vain SaiPan John Perssonilla ja Ilveksen Eetu Päkkilällä on huonompi. Kerholle on tehty tasaviisikoin 27 maalia, Nikkilä on ollut niistä jäällä peräti 12 aikana.

 

Laamanen tietää

Puhuin jokin aika sitten sattumalta kenen tahansa pakin kovista peliminuuteista entisen HPK-puolustaja Jukka Laamasen kanssa. Laamasen mukaan kamelinselkä saattaa katketa, jos paljon pelaava puolustaja urakoi oikein paljon vieläpä alivoimalla.

Laamanen sanoi naurahtaen, että kyllähän jonkun Mikko Mäenpään oli helppo ”sillä liu’ulla” pelata isoja minuutteja. Laamasella itsellään oli ajoittain hankalampaa. Nikkilän luistimen liuku on lähempänä Laamasta kuin Mäenpäätä. Antti Pennasen onkin syytä olla tarkkana kultakimpaleensa rasituksen kanssa.

Siitä olen nauttinut, miten stoalaisesti Nikkilä nykyään ottaa jäällä kaiken vastaan. Hän on kitkenyt itsestään upeasti entisen kuumakallen elkeet. Hyvä tästäkin kaudesta vielä tulee.