Kiekko Urheilu Hämeenlinna

Jukka Jalonen: Antti Pennanen on utelias, tiedonjanoinen ja haluaa oppia koko ajan lisää

HPK:n seurahistoriassa on kaksi Hämeenlinnaan mestaruuden tuonutta päävalmentajaa. He ovat Jukka Jalonen ja Antti Pennanen – kaksi miestä, jotka ovat olleet kollegoina ja ystävinä toisilleen merkittäviä.
Antti Pennanen nostettiin kultatuoliin, kun mestaruuden kohtalo oli ratkennut. Kuva: Tomi Vesaharju
Antti Pennanen nostettiin kultatuoliin, kun mestaruuden kohtalo oli ratkennut. Kuva: Tomi Vesaharju

Kun HPK:n mestarivalmentaja Antti Pennaselta kysyy, koska hän tapasi ensi kerran hänen omalle uralleen merkitykselliseksi osoittautuneen Jukka Jalosen, käsi harhailee sukimaan parransänkeä.

Pian lamppu syttyy.

– Taisin valmentaa silloin HPK:n C-ikäisten kakkosjoukkuetta ja Jukka valmensi viimeistä vuottaan HPK:ssa. Seurasin Jukan tekemisiä, mutta en tuntenut häntä. Hän muistaakseni vaikutti siihen, että minut valittiin B-junioreiden päävalmentajaksi seuraavaksi kaudeksi, Pennanen muistelee.

Jalonen, jota voi pitää kahden maailmanmestaruuden ja HPK-mestaruuden myötä Suomi-kiekon historian menestyneimpänä valmentajana, auttoi Pennasta myös myöhemmin.

Ne, jotka aikoinaan olivat harkitsemassa Pennasen nimitystä HPK:n liigajoukkueen päävalmentajaksi yhdeksän vuotta myöhemmin, ovat pitäneet Jalosen sanoja merkittävinä rekrytointipäätöksen kannalta.

 

Jalonen istuu HPK:n pääomistajan HPK ry:n hallituksessa, ja hän antoi suosituksen Pennasen valinnasta. Hämeen Sanomien tietojen mukaan Jalonen kertoi Pennasen olevan tulevaisuuden huippuvalmentaja, mutta muistutti myös tämän ajoittain kulmikkaasta luonteesta.

Kun Jaloselta kysyy asiasta, hän mieluummin olisi tekemättä asiasta numeroa.

– Jos minulta kysytään mielipidettä, kerron sen. Päätökset tekevät sitten muut henkilöt, Jalonen toteaa.

Pennanen tietää, että hyvä suhde vaikutusvaltaiseen kollegaan on varmasti auttanut häntä urallaan eteenpäin.

Suositusten oikeellisuudesta HPK:n suhteen tuskin tarvitsee enää kansanäänestystä järjestää.

– Varmasti on tullut paljon tukea, josta en edes tiedä mitään, missä Jukka on voinut taustalla auttaa. Mutta vielä tärkeämpää on, että on tuollainen ihminen, jolle on voinut tarvittaessa soittaa. Paljon puhumme nykyään muustakin kuin jääkiekosta. Tuki ja apu on varmasti ollut joskus myös molemminpuolista, Pennanen luonnehtii.

 

Lue myös: Tässä on HPK:n mestarijoukkue pelaaja pelaajalta

 

Lahjakkuutena voi kai pitää sitäkin, että osaa hakeutua parhaiden mentoreiden oppiin.

Pennasta on kiekkopiireissä ajateltu Jalosen oppipoikana, mutta tämän kevään jälkeen sekin asia muuttui lopullisesti ainakin HPK:n seurahistoriassa.

Mestaruuden aikaansaamat juhlallisuudet ja Hämeenlinnan täydellinen sekoaminen mestaruudesta, herkistää vielä useita päiviä myöhemminkin Pennasta.

– Valtavan iso juttu se oli ja arvo varmasti vielä nousee, kunhan aikaa kuluu. Koko Hämeenlinna sai tästä paljon buustia, Pennanen arvioi.

– Uskon, että tässä tarinassa on paljon, mihin voi samaistua. On hienoja tarinoita esimerkiksi pelaajista, jotka olivat lähellä tulla unohdetuksi ilman HPK:sta saatua mahdollisuutta. Joukkue on mennyt ihmisten sydämiin – ainakin minun sydämeeni se meni.

 

Muistinsa lokeroita kaiveleva Jalonen sanoo huomanneensa nopeasti, että Pennasessa oli kykyjä huippuvalmentajaksi.

– Pennanen on utelias, tiedonjanoinen ja haluaa oppia koko ajan lisää. Se kuuluu hänen perusluonteeseensa, kuului silloin ja kuuluu edelleen, Jalonen kertoo.

Jalosen mielestä Pennasen urasuunnittelu on kulkenut oikeita portaita pitkin.

Koska Pennanen ei ole entinen NHL-pelaaja, ei ilmaisia päävalmentajapestejä ohituskaistaa pitkin ole ollut saatavilla. Pennanen on kulkenut vuosikausien tien juniori- ja Mestis-valmentajasta nykyhetkeen.

Nöyrän polun läpikäynyt Pennanen on nyt Suomen mestari ja Leijonien apuvalmentaja.

Yksi ratkaiseva käänne tapahtui pienen tuurinkin kautta. Jalonen oli kaavaillut 2016 Nuorten Leijonien kotikisojen valmennustiimiin ensin Raimo Helmistä, kunnes Helminen pestattiin KHL:ään. Jalonen kääntyi pian Pennasen puoleen, ja lopulta Nuoret Leijonat juhli tammikuussa 2016 maailmanmestaruutta.

– Kun Raipe joutui jättämään leikin kesken, otin Pendoon yhteyttä. Epäilin, että pääsisikö Jukureiden päävalmentaja mukaan, koska meillä oli niin monta tapahtumaa, mutta onneksi hän pääsi hyppäämään kyytiin, Jalonen muistelee.

Se oli ratkaiseva käänne Pennasen ja Jalosen kollegiaalisen suhteen syventymiselle.

– Sen jälkeen olemme olleet paljon yhteydessä ja luottamus, kunnioitus ja arvostus alkoi syventyä, Pennanen sanoo.

 

Jukka Jalonen oli kultatuolissa kolmetoista vuotta Pennasta aiemmin. Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen / arkisto
Jukka Jalonen oli kultatuolissa kolmetoista vuotta Pennasta aiemmin. Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen / arkisto

 

Kun HPK:n kaltainen pienempi seura on voittanut mestaruuden, on se tarkoittanut – niin Jalosen kuin Pennasen kohdalla – sitä, että valmennuksessakin on täytynyt saada aikaan jotain poikkeuksellista.

Pennaselle tapa, jolla Jukka Jalonen saavutti mestaruuden, oli esikuvallinen. Ei ainoastaan luotu poikkeuksellista, luotiin myös jotain uutta suomalaisen jääkiekon tapaan ajatella pelistä.

Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka monta pennaslaista kopiota nähdään ensi kauden Liigassa.

– Voittajia kopioidaan aina. Jukalle kuuluu isompi kunnia kuin meille, jos puhutaan pelistä. He olivat aikaansa edellä valtavasti. Meidän peli luotiin heidän konseptistaan ja olen sitä itsekin ollut myöhemmin työstämässä. Aika näyttää miten tätä joukkuetta kopioidaan. Kymmenen vuoden päästä osaan sanoa paremmin, Pennanen lausuu.

Jalosen ja tämän apuvalmentaja Timo Lehkosen tekemä työ HPK:ssa tietyllä tavalla synnytti paitsi sensaatiokultatempun, mutta myös HPK-juniorivalmentajissa poikkeuksellisten opetuslasten armeijan.

Tapparassa mestarivalmentajaksi kasvanut Jussi Tapola ja Pennanen ovat heistä maineikkaimmat.

Jalonen sanoo, että häntä ja Pennasta yhdistää loputon kiinnostus pelin kehittämiseen.

– Peli on meille molemmille tärkeää, miten voi entistä paremmin hyökätä ja puolustaa. Harjoitteluun olen saanut Antilta ideoita, mitä olen voinut työstää. Pendo tekee paljon tilastointiin liittyvää työtä, Jalonen sanoo.

 

Lue myös: HPK-ikoni Janne Lahden Kultaiset jäähyväiset

 

HPK-mestariluotseja yhdistää lisäksi ymmärrys joukkuepelaamisen merkityksestä.

Hämeen Sanomien Mestarit-liite ilmestyi tänään.
Hämeen Sanomien Mestarit-liite ilmestyi tänään. Pääset lukemaan Mestarit-lehden klikkamalla etusivun kuvaa.

– Monta kertaa on puhuttu, mikä on minua ärsyttänytkin, että urheilussa on lähetetty vääränlaista viestiä miten yksilön pitäisi olla keskiössä. Joukkueen pitää olla keskiössä – ei joukkue ole yksilöä varten vaan yksilö on joukkuetta varten. Pelaajat vaihtuvat, mutta joukkueet pysyvät, Jalonen sanoo.

– Tässä maailmassa on riittävän paljon itsekkyyttä, että yksilöä pitäisi koko ajan ylikorostaa. Sen Pendo on ymmärtänyt todella hyvin.

Pennasesta on helppoa olla samaa mieltä.

– Sanoisin, että tärkein asia minkä HPK:sta voi oppia on yhteistyön, keskinäisen kunnioittamisen ja arvostamisen voima. Yksilö-, pelaaja- tai valmentajakeskeisyydestä tämä tarina ei olisi koskaan syntynyt, Pennanen sanoo.

– Elämäkin on joukkuepeliä, ei kovin montaa yksilösuoritusta lopulta kukaan tee. Jos ymmärtäisimme toisiamme paremmin, maailmassa olisi vähemmän vastakkainasettelua ja vihapuhetta.

 

Pennasen mukaan HPK:n tämän kevään tarina on myös tarina siitä, miten joukkueen parissa tehtiin monta asiaa hyvin, jotka eivät maksa mitään.

– Aina puhutaan, että resurssit ovat tuommoiset tai tämmöiset. On totta, että jos haluaa säännöllisesti menestyä, resursseissa pitää olla voimaa.

Mutta.

– Maailmassa on monta asiaa, joita voi tehdä ilmaiseksi hyvin. Moni niistä liittyy kulttuuriin – miten kannamme itseämme, miten harjoittelemme, miten puhumme ja miten käyttäydymme – lista on pitkä, Pennanen sanoo.

Näidenkin asioiden oivaltamisen vuoksi Pennanen teki sensaation päävalmentajan ominaisuudessa.

Kun mestaruusviiri vuosimallia 2019 myöhemmin nousee Ritariareenan kattoon, Pennanen nousee päävalmentajana samalla hetkellä Jukka Jalosen rinnalle HPK:n mestaruuden tuoneena päävalmentajana.

– Iso kunnia päästä tuollaisen miehen rinnalle, joka on tehnyt valtavan ison työn HPK:lle ja mihin korkeuteen hän on seuran nostanut ja luonut pelillisen kulttuurin. Se on iso juttu itselleni, Pennanen päättää. HäSa

 

Lue myös: Torilla tavataan -musiikkivideossa näkyy kultajuhlien riemu – Hämeen Sanomat juhlistaa Kerhoa Mestarit-liitteellä