Urheilu Hattula

Parolan Visa panostaa futsaliin – "Haluamme olla lajin johtava seura tällä alueella"

Parolan Visa edustusjoukkue avannut Kakkosen kahdella voitolla, juniorijoukkueita tullut lisää.
Vihreissä pelaava Parolan Visa kaatoi tiistaina Ylöjärven Ilveksen. Kuva: Tomi Vesaharju
Vihreissä pelaava Parolan Visa kaatoi tiistaina Ylöjärven Ilveksen. Kuva: Tomi Vesaharju

Parolan Visan toiminnanjohtaja Ville Karvisella on selvä visio.

– Futsal on nouseva laji ja haluamme olla lajin johtava seura tällä alueella, Karvinen paaluttaa.

Tähän kauteen futsalin joukkuemäärä on seurassa kasvanut ja erityisesti junioreita on selkeästi aiempaa enemmän.

– Viime vuonna meillä oli kolme ja tänä vuonna jo seitsemän juniorijoukkuetta. Sen lisäksi meillä on kaksi miesten ja yksi KKI-55-joukkue sekä naisten harrastejoukkue. Toiminta on turvonnut paljon ja muun muassa yhteistyö HJS:n kanssa on mahdollistanut sen, Karvinen kertoo.

 

Futsalia harrastetaan ympäri maailmaa. Suomessa harrastajia on Palloliiton tilastojen mukaan noin 25 000.

– Tämä alue on ollut musta aukko futsalissa. Me olemme olleet kokoava voima, meillä on nyt pelaajia Janakkalan ja Iittalan väliltä. Juteinikeskuksen myötä on hyvät olosuhteet lajille, juniorivalmennuspäällikkö Jyrki Rohamo iloitsee.

Tiistai-iltana Parolan Juteinikeskuksessa oli Visan futsalkauden aloitustapahtuma, jossa kaikille joukkueille oli toimintaa ja toimihenkilöille teoriakoulutusta.

– Futsal ei ole uhka kesällä pelattavalle jalkapallolle, vaan mahdollisuus kehittää pelaajia talvella. Tapahtumaillan kautta haluamme tuoda lajille näkyvyyttä. Futsalguru Matti Anttonen on vetänyt koulutusta junioreillemme. Ja illan huipennus on edustusjoukkueemme kauden ensimmäinen kotipeli, Karvinen listasi.

 

Visan edustusjoukkue on aloittanut Kakkosen kautensa vahvasti. Avauspelissä vieraskentällä Sääksjärven Loiske kaatui maalein 4–8 ja tiistain kotiavauksessa Ylöjärven Ilves 6–5 Juuso Lindroosin, Tommi Puronahon, Jonas Ruohomäen ja Jere Suomalaisen maaleilla.

Runkosarja pelataan kymmenen joukkueen lohkossa ja se jatkuu maaliskuun alkuun. Edustuksen joukkueenjohtaja Ville Kalervon mukaan tavoitteena ovat Kakkosen kärkisijat, mutta virallisesti noususta ei ole vielä puhuttu.

– Osa pelaajista on tuttuja jo Härmän futsal-joukkueen riveistä 2000-luvulta. Pelaajarunko on pysynyt samana kaudesta 2015–2016, jolloin aloitimme futsal-toiminnan Vitosesta, Kalervo taustoittaa. HäSa

Asiasanat