fbpx
Urheilu

Peli kerrallaan kohti maalia

Nyt se sitten alkaa!

Suomi aloittaa jääkiekon MM-kilpailut Helsingin areenassa hallitsevana maailmanmestarina. Perjantai-illan kisa-avauksessaan Leijonat saa vastaansa Valko-Venäjän, joka on parempi joukkue kuin moni arvaakaan.

– Pikkuisen on perhosia vastassa, mutta hyvällä tavalla, naurahtaa toisiin MM-kisoihinsa valmistautuva Juuso Hietanen, joka oppi lajin salat HPK:n juniorijoukkueessa ja juhli keväällä 2006 myös Kerhon ainoata kultamitalia.

– Hienoa, että kisat nyt alkavat. On tätä jo odotettukin, hän jatkaa.

Hietanen, 26, edusti Suomea kaksi vuotta sitten Saksan MM-kisoissa. Myös viime kaudella hän oli mukana MM-leirityksessä loppuun saakka, mutta kisapaikkaa ei tullut.

– Tulin nyt MM-leirille oikeastaan suoraan Venäjältä, kun joukkueemme kausi oli päättynyt. MM-leiritys on omanlaisensa juttu. Se on kuitenkin jaksotettu hyvin. Leiriviikkojen välissä on pari vapaapäivää, jolloin pääsee käymään kotonakin.

Hietanenkin on ehtinyt nähdä, kuinka kevät on potkinut eteenpäin kotikaupungissa Hämeenlinnassa, jossa hän asuu kesäajan.

Ykköskenttä ja ylivoimaa

Hietanen aloittaa MM-kisat Leijonien ykköskentässä. Vierellä puolustaa vanha tuttu Mikko Mäenpää ja edessä hyökkää Leijonien NHL-ketju Valtteri Filppula–Mikko Koivu–Jussi Jokinen. Luvassa on muun muassa ylivoimapeliä.

– Maailmanluokan pelaajat hyökkäävät edessä. Kiekkoa on liikutettava nopeasti. Joukkue on roolitettu puolestaan niin, että puolustajista neljä pelaa ylivoimat ja neljä enimmäkseen alivoimat.

Mäenpään kanssa Hietanen pelasi jo HPK:ssa kaudella 2006-07. Kaksikko oli silloin SM-liigan eliittiä.

– Tietysti on etua, kun olemme pelanneet Mäenpään kanssa yhdessä aikaisemmin ja myös MM-leirityksen aikana, Hietanen tuumaa.

Hän myöntää, että sunnuntai-iltana oli jännä paikka, kun päävalmentaja Jukka Jalonen julkisti MM-joukkueen.

– Neljä viikkoa oli jo oltu leirityksessä mukana. Sen aikana keskitytään vain harjoituksiin ja peleihin. Sunnuntai-iltana tuli hetki, jota kuitenkin aina odotetaan.

Leijonat lähtee kisoihin menestys mielessään.

– Asioiden edelle ei kuitenkaan pidä mennä. Peli kerrallaan ja loppuun saakka. Eteen tulee todennäköisesti niin ylä- kuin alamäkiäkin. Totta kai joka peliä lähdemme aina voittamaan, Hietanen sanoo.

Torpedon puolesta

Hietanen tienaa leipänsä kovassa KHL-liigassa, venäläisessä Torpedo Nizhni Novgorodin joukkueessa. Ennen Torpedon kotikaupunki tunnettiin Gorkin nimellä.

Torpedoon Hietanen siirtyi viime kaudeksi. Sitä ennen hän pelasi neljä kautta Ruotsin Elitserienissä – ensin kolme kautta Brynäsin joukkueessa ja sen jälkeen kauden HV-71:n paidassa.

KHL:ssa Hietanen jatkaa ensi kaudellakin ja seurana on yhä Torpedo – Kari Jalosen, Kai Raution ja Sakari Lindforsin valmentama joukkue. Viime kaudella joukkueen suomalaisia olivat lisäksi maalivahti Pekka Tuokkola ja hyökkääjä Kim Hirschovits. Tuokkolan kausi Venäjällä päättyi ennen aikojaan, kun taas Hirschovits tuli Torpedoon kesken kauden. Ensi kaudella suomalaisuutta Torpedossa edustaa myös puolustaja Mikko Kousa, joka tippui kalkkiviivoilla Leijonien MM-joukkueesta.

– Tykkäsin olla siellä. Elämistä ja olemista helpotti paljon, kun avopuolisoni Annika oli mukana reissussa. Erilaista Venäjällä oli, mutta kaikki meni hyvin. Sekin helpottaa, kun on reissussa avoimin mielin ja oikealla asenteella.

Nizhni Novgrod on noin 400 kilometrin päässä Moskovasta. Pelireissut joukkue teki lentokoneella. Lentokilometrejä tuli Hietaselle kauden aikana paljon.

– Vierasreissut saattoivat kestää viikon ja lentämistä riitti. Siinä olikin suurin ero Suomen ja Ruotsin sarjoihin.

Hietasen kausi oli erinomainen. Hän sai runkosarjassa puolustajalle hulppean pistesaldon 5+26=31 ja 13 pudotuspelissä pisteet 4+4=8.

– Pääsimme pudotuspelien toiselle kierrokselle. Hävisimme sitten mestariksi yltäneelle Moskovan Dynamolle voitoin 4–2. Sarja oli tasainen ja meilläkin oli saumat. Neljän ottelun jälkeen tilanne oli 2–2, Hietanen selvittää.

Tuttuja vastustajia

Suomi ei voi lähteä soitellen sotaan Valko-venäjää vastaan.

– Valko-Venäjä puolustaa hyvin. Mehän pelasimme sitä vastaan kaksi harjoitusottelua ja jälkimmäinen niistä oli erittäin tiukka. Kyllä meidän on oltava terävänä alusta saakka ja käytettävä omat paikkamme tehokkaasti hyväksi, Hietanen miettii.

Hän tuntee kaksi Valko-Venäjän pelaajaa oikein hyvin. Maalivahti Vitali Koval ja hyökkääjä Aleksei Ugarov ovat Hietasen joukkuekavereita Torpedossa.

– Koval on iso ja peittävä maalivahti, yksi KHL:n parhaista. Hänen taakseen ei ole helppo tehdä maalia. Ugarov on myös Torpedolle tärkeä pelaaja, joukkueen kärkimiehiä hän on, Hietanen tiivistää. (HäSa)

 

 

 

Asiasanat

Menot