Urheilu Hämeenlinna

Pennanen nimeää miehistönsä tärkeään Tappara-otteluun vasta lauantaiaamuna

Flunssaa potevalla HPK:lla oli omatoiminen harjoituspäivä ennen Tampereen ottelua.
Robert Leino oli HPK:n sankari torstain Ritariareenan ottelussa. Voittomaalin tekijää rientää onnittelemaan kultakypärä Jere Innala. Kuva: Pekka Rautiainen
Robert Leino oli HPK:n sankari torstain Ritariareenan ottelussa. Voittomaalin tekijää rientää onnittelemaan kultakypärä Jere Innala. Kuva: Pekka Rautiainen

HPK juhli torstaina arvokasta voittoa jääkiekkoliigan välierissä Tapparaa vastaan. Joukkue onnistui kukistamaan vastustajansa neljännessä kohtaamisessa kotiyleisönsä edessä, vaikka rivistä puuttui flunssan takia reilu kentällinen miehiä.

Robert Leinon ensimmäisen jatkoerän alussa iskemällä 2–1-osumalla Kerho tasasi voitot 2–2:een. Tärkeää kolmatta voittoa joukkue lähtee tavoittelemaan lauantaina Tapparan kotiareenassa Hakametsässä.

Voitto olisi HPK:lle monellakin tavalla mannaa. Joukkue ryöväisi kotiedun Tapparalta ja pääsisi yrittämään ottelusarjan katkaisua maanantaina kotikaukalossaan Ritariareenassa.

Lauantain voitto tietäisi myös sitä, että Kerho karistaisi harteiltaan Hakametsän kirouksen. Kerho ei ole nimittäin onnistunut voittamaan Tapparaa sen kotikaukalossa yli kolmeen vuoteen.

HPK:n Tampereen ottelun kokoonpano on selvillä vasta lauantaiaamuna. Tuolloin päävalmentaja Antti Pennanen laskee lampaansa ja nimeää kentälliset.

Kerholla oli perjantaina ohjelmassa pelaajien omatoiminen harjoituspäivä. Flunssa-aallon kourissa pärskivälle joukkueelle se osui hyvään saumaan.

Torstain ottelussa Kerholta puuttuivat sairaslistalla olleet hyökkääjät Teemu Turunen, Valtteri Puustinen, Niclas Lucenius ja Henri Kanninen sekä puolustajat Miro Karjalainen ja Niklas Friman.

– Toivottavasti saamme jo joitakin kavereita takaisin riviin, mutta voi olla myös, että joku putoaa taas pois. Flunssan tarttumisvaara ei ollut kuitenkaan perjantain välipäivän ainoa syy. Olemme menneet taas aika pitkän jakson yhdessä, ja nyt teki henkisestikin ihan hyvää hieman huilata, päävalmentaja Pennanen sanoo.

HPK onnistui varamiehisenäkin torstaina riisumaan Tapparan aseista. Päävalmentaja Pennanen muistuttaa, että kauden tässä vaiheessa virtaa löytyy jokaisesta pelaajasta.

– Samalla lailla lähdemme seuraavaan peliinkin. Jos joku vakiokasvo puuttuu remmistä, niin se avaa taas mahdollisuuksia uusille vastuunkantajille, Pennanen pohtii. HäSa

Liigan viides välieräottelu Tappara–HPK Hakametsän hallissa lauantaina kello 17.