Kolumnit Urheilu

Perus-Markku ja Tavis-Jukka

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Olen tavannut Markun pari kertaa ja Jukan kanssa olemme olleet tekemisissä lukemattomia kertoja. Jukassa ja Markussa on kiistatta jotakin samanlaista, mitä heihin tulee ammattinsa harjoittajina.

Käytän heistä tässä etunimiä siksi, että nämä kaksi ovat tuiki tavallisen oloisia suomalaisia miehiä. Melkein kuin kuka tahansa Markku. Aivan kuin kuka tahansa Jukka. Eikä sittenkään kuin kuka tahansa Markku tai Jukka.

Jukka on noussut kansakunnan kaapin päälle kahdesti: keväällä 2011 ja keväällä 2019, sattumoisin jymäys tapahtui molemmilla kerroilla Slovakiassa.

Markku vuorostaan otti lopullisen paikkansa suomalaisten sydämissä viime perjantaina. Sanovat, että siinä tuli sukupolvien unelmasta totta.

 

Siinä on kaksi akateemisen koulutuksen saanutta huippuluokan joukkuepallopelivalmentajaa, joiden akateemisuus näkyy sopivasti kummankin valmennusotteessa, eikä niinkään turhantärkeytenä siviilipersoonassa. Tuollaisen annoksen oppineisuutta sietävät pelaajat pukukopissa heittämällä.

Heitä yhdistää hieman kuivakalla ja tosikolla tavalla loputon ja lakkaamaton kiinnostus peliä kohtaan. Tässä mielessä he ovat kuin ikuisia nuorukaisia, jotka eivät koskaan kasva mieleltään pelin ulko- ja yläpuolelle. Siksi he ovat siinä niin hyviä, pelissä.

Tiedemiehet ovat usein heidän kaltaisiaan: häärätään yhden erikoiskysymyksen äärellä läpi elämän.

Vielä edellisen ja sitä edellisen pelaajapolven arvostamiksi menestysvalmentajiksi heistä ei välttämättä olisi ollut. Silloinhan koutsin piti olla ennen muuta räyhäkkä äijä.

Markulle olisivat entiset miehet nauraneet, ja hieman kai nauroivatkin. Jukka taas johtaa ja valmentaa metodia, joka vielä 2010 oli käsittämätöntä kiinaa muun muassa kaikkien aikojen parhaalle pelaajallemme.

 

Viisaimpien johtamiseen ja ryhmiin liittyvien teorioiden ja käytäntöjen mukaan enää johtajat eivät valitse ryhmiään, vaan voittavat ryhmät kutsuvat puoleensa kaltaisiaan itselleen sopivia johtajia. Siksi Markku valmentaa Huuhkajia ja Jukka Leijonia.

Valmentajan pitää osata peli. On osattava osallistava ihmislähtöinen johtamistapa. On oltava reilu ja sisukas. On ympäröitävä itsensä osaavilla assistenteilla. Tulee antaa voitoista kunniaa pelaajille. Tappio sopii ottaa osin omaan piikkiin.

Pelaajamateriaali on yhtä kuin saapuvilla olevat pelaajat, tähdillä tahi ilman, ei muuta kuin kääritään hihat ja aletaan tuottaa: yhteistyötä, yhteistyötä ja vielä kerran yhteistyötä. Joukkue on aina ensin. Aina. Joukkue menee yksilön edelle, ja kuitenkin niin, että yksilön on hyvä olla omana itsenään osa joukkuetta.

Ei mitään rakettitiedettä, sanoo vaatimaton Jukka. Lunki Markku on arvatenkin samaa mieltä.

Vaan ei tule käsittää väärin. Äärettömän koviakin he ovat tarvittaessa. Mutta sen kortin he pelaavat todella harvoin, pitävät sen mieluummin hihassaan.