Kiekko Urheilu

Petteri Nikkilä on Leijonien toinen debytantti Karjala-turnauksessa – "En minä sitä kyllä odottanut"

HPK:n luottopakki yllättyi hivenen mahdollisuudesta Karjala-turnauksessa maailmanmestarien kanssa.
Petteri Nikkilä on luutinut alkukaudella tutusti isoimmat minuutit HPK:n alakerrassa. Kuva: Tomi Vesaharju
Petteri Nikkilä on luutinut alkukaudella tutusti isoimmat minuutit HPK:n alakerrassa. Kuva: Tomi Vesaharju

HPK:n puolustaja Petteri Nikkilä sai viimein tänä syksynä kutsun maajoukkueeseen. Hämeenlinnalainen debytoi leijonapaidassa ensi viikon Karjala-turnauksessa.

Nikkilä takoi viime kaudella Liigan runkosarjassa ennätyspisteensä 4+38=42 ja nousi ensimmäisenä puolustajana ikinä Suomen pääsarjan syöttöpörssin voittoon. Niinpä Nikkilä oli mukana maajoukkuespekulaatioissa aina MM-kisoihin asti.

Kutsu siirtyi kuitenkin tahmeammin startanneen uuden kauden puolelle. Nikkilä oli hieman yllättynyt, kun Suomen miesten päävalmentaja Jukka Jalonen kertoi viime viikolla yksien HPK:n harjoitusten päätteeksi päätöksestään.

– En minä sitä kyllä odottanut. Viime kaudella ajattelin, että jossain vaiheessa pääsen maajoukkueeseen, mutta kun se venyi, arvelin, ettei minua ainakaan suoraan MM-kisoihin oteta. En edes miettynyt asiaa nyt, mutta Jalonen oli harjoituksissa ja ilmoitti, että lähden mukaan, Nikkilä kertoi maanantaina.

– Olihan se ainakin haave, jos ei tavoite, että pääsen maajoukkueeseen. Kiva, että nyt pääsee kokeilemaan.

 

27-vuotias Nikkilä on pelannut HPK:n varakapteenina kaikki kauden 16 liigaottelua. Syyskuussa syntyi vain yksi syöttöpiste, mutta lokakuussa Nikkilä on ottanut tuttua kiekollista roolia. Kauden saldona on nyt tehot 1+7.

Vastuu on joka tapauksessa ollut suurta, kun Nikkilä on urakoinut HPK:n selvästi isoimmat peliminuutit, 23.20 ottelua kohti.

Nikkilä on pelannut alkukaudella myös hänelle itselleen uudella vasemmalla puolella, joka saattaa vakiintua Santeri Lukan HPK:hon saapumisen jälkeen. Alkukankeuksien jälkeen Nikkilä löysi nopeasti tutut vahvuudet puolustuspelissään, mikä ennen kaikkea kantoi hänet maajoukkueeseen.

– Kiekollinen peli on ollut vaisumpaa kuin viime kaudella jossain vaiheessa, mutta ihan hyvin olen puolustanut. Pendo (HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen) on puhunut, että tänä vuonna vetäisin enemmän vasemmalla. Joitakin tilanteita pitää pelata eri lailla, Nikkilä pohti.

Sihvonen: HPK:n taannoisen pelaajakasvatuksen hedelmiä kerätään nyt maajoukkueessa

Jalonen julkisti maanantaina kaksi maalivahtia, 10 puolustajaa ja 15 hyökkääjää sisältävän maajoukkueryhmän kauden ensimmäiseen Euro Hockey Tourin tapahtumaan. Karjala-turnaus alkaa torstaina 7. marraskuuta Venäjän kohtaamisella Hartwall-areenassa.

Nikkilä ja Kärppien Mikko Niemelä, 29, ovat ainoat ensikertalaiset. Joukkueen rungon muodostavat 14 viime kevään maailmanmestaria. Se kertoo, että Karjala-turnaus otetaan Leijonissa vakavasti.

– En tiedä, missä roolissa pelataan ja paljonko pelataan. Innolla menen katsomaan, miten pärjään kamppailussa ja pelinopeudessa, Nikkilä totesi.

Nikkilä ei ajelehtine Leijonissakaan vailla selvää roolia. Pelitapa ei ole ainakaan ongelma, sillä Suomi ja HPK, joiden molempien valmennusjohdosta löytyy myös Antti Pennasen nimi, pelaavat samojen Meidän pelin periaatteiden mukaan.

– Aika samalla laillahan Leijonat pelaa (kuin HPK), mutta en mieti sitä pelitapaa kauheasti. Se tulee selkäytimestä, ja sen näkee sitten, ovatko ratkaisut hyviä vai huonoja. Perusasiat varmasti kerrotaan, ja pelataan niiden mukaan, Nikkilä päätti. HäSa