Kiekko Urheilu Hämeenlinna

Petteri Sihvonen: Hurja peli, oikeudenmukainen tulos

Petteri Sihvonen. Kuva: Pekka Rautiainen
Petteri Sihvonen. Kuva: Pekka Rautiainen

HPK sai tuta finaalisarjan toisen ottelun alussa kauden tähän mennessä kovimman Kärpät. Päävalmentaja Mikko Manner esikuntineen oli todella ottanut lakin nöyrästi käteensä oululaisten pelisuunnitelman suhteen: omat pelaajat kaistoille, viisikkoa kasaan ja kaikkinainen luomulätkä oli jätetty Raksilaan – seurauksena ennen muuta korkea puolustuspelinopeus, hyökkäystä väheksymättä. Ensimmäinen erä oli Kärppien.

Toiseen erään Kerho lisäsi tunnetta ja pyrki määrätietoiseen pelin painopisteen siirtoon Kärppien alueelle siinä onnistuen. Pelin virta alkoi löytää uomansa oululaisten siniviivan kulmien kautta syvälle Kärppien selustaan. Erä ja koko matsin kääntyminen Kerholle.

Sarjan isossa kuvassa kävi niin, että Kärpät paransi pelaamistaan täsmentämällä pelitapaansa, mitä on odotettavissa sarjan hamaan loppuun asti. Pelin haastavasta alusta toivuttuaan myös Kerho paransi kosolti tekemistään – muuttamatta peruspeli-identiteettiään. Tätä se kilpajuoksu on jatkossakin tiivistetysti: HPK edistää jo osaamaansa; Kärpät opiskelee osin uutta.

Petteri Sihvonen

 

Lue myös: HPK voitti Kärpät 3-1 – Katso videot maaleista ja jäähyistä!

Lue myös: Tavin maalit tasoittivat finaalisarjan – HPK kanavoi tunteensa oikein