Urheilu

Pinja Karhunen kohensi ennätystään

Hämeenlinnan Tarmon Pinja Karhunen heitti uuden ennätyksensä yleisurheilun Tähtikisa-sarjan avausosakilpailussa Karjaalla, kun kiekko kaarsi lukemiin 46,12.

Ennätys parin viikon takaa parani 66 senttiä ja viidenteen sijaan oikeuttanut tulos ylittää myös Kalevan kisojen tulosrajan 45,50. Kilpailun voitti Salla Sipponen (52,41).

– Kisa meni hyvin, vaikka tekniikan kanssa oli ongelmia ja sen takia heittosarja ei ollut tasainen. Alkukausi on mennyt hyvin, tulostaso on parantunut selkeästi viime vuodesta, iloitsi 18-vuotias heittäjälupaus, jonka kausi jatkuu heti maanantaina Janakkalassa nuorten Eliittikisoissa.

Tarmon Sampo Kiviharju kellotti 200 metrillä ajan 22,69 (+0,7) ja oli A-erän neljäs. Edelle ehtivät Erik Back (22,14), Eljas Aalto (22,19) ja Hannes Siitonen (22,62).

– Seinä oli tänään vastassa kaarteessa, loppusuora taisi olla sivumyötäistä. Ihan ok kauden avaus päämatkalla. Alla on muutama satasen kisa. Juoksu on yllättävän hyväntuntuista, vaikka päivätyö rajoittaa harjoittelua. Nautin juoksemisesta varsinkin kuin sitä ei ota liian tosissaan, Kiviharju kertoi.

Janakkalan Janan Ella Junnila ylitti toisellaan ulkorataennätyksensä 175 ja oli korkeuskisan neljäs.

Hallikaudella 18-vuotias janalainen hyppäsi ennätyksekseen 178 voittaessaan helmikuussa N19-SM-kullan. Kalevan kisojen tulosrajan 174 Junnila on ylittänyt tänä vuonna jo kolmesti. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

29.5.2020