Urheilu

Pitäisikö Suomeen palkata urheilun tasa-arvovaltuutettu?

Nais- ja paraurheilijoiden tasa-arvokysymyksistä on puhuttu tänä vuonna paljon, mutta kuka alkaisi ajaa lajien välistä tasa-arvoa?
Arkistokuvassa Nokia Ringeten pelaajat lämmittelevät SM-sarjaottelua varten. Kuva: Ella Kiviniemi

Sukupuolten välinen tasa-arvo on noussut isoksi tai ainakin keskisuureksi teemaksi suomalaisessa urheilukeskustelussa. Myös vammaisurheilun asemaa on puitu julkisuudessa. Lajien välisestä tasa-arvosta on puhuttu vähemmän.

– Miksi Suomeen on rakennettu yli 250 jäähallia, mutta ei yhtään hallia esimerkiksi pikaluistelun, pyöräilyn tai jääpallon tarpeisiin?

– Miksi ministeriö myönsi naisten jääkiekkomaajoukkueen pelaajille kymppitonnin apurahat, mutta muodostelmaluistelun maailmanmestareille ei myönnetty mitään?

Kysyjä on Teemu Ramstedt, jääkiekkoilija ja urheilun moniarvoisuuden aktiivinen puolestapuhuja. Hän on IBD Cycling -nimisen pyöräilyseuran perustaja ja puheenjohtaja sekä jääpallon hallihankkeen kummi ja aktiivijäsen.

Ramstedt kiirehtii lisäämään, että naisjääkiekkoilijoiden saamat apurahat ovat hieno asia.

– Apurahapäätökset ovat kuitenkin esimerkki päätöksenteosta. Kuka lajien välistä painoarvoa määrittää ja miten? Se on vaikea asia.

 

Lajien välinen tasa-arvo – vai pitäisikö sanoa urheilun monimuotoisuuden arvostaminen – on monimutkainen aihepiiri ja siitä puhuvat altistavat itsensä tahallisille väärinymmärryksille. Tosiasia on kuitenkin se, että isot jyräävät urheilussakin kaikilla rintamilla: sponsorimarkkinoilla, medianäkyvyydessä, yhteiskuntasuhteissa, liikuntapaikkarakentamisessa, harjoitusvuorojen jaoissa ja niin edelleen.

Tasa-arvo ei tietenkään voi tarkoittaa sitä, että kaikki saavat kaikkea yhtä paljon. Jos joku laji hoitaa asiansa hyvin, siitä ei pidä rangaista.

– Mielestäni oikeanlaista tasapuolisuutta olisi kuitenkin pienen alkusytykkeen tarjoaminen. Tällä viittaan lähinnä olosuhdeasioihin. Niin kauan kuin Suomessa ei esimerkiksi ole yhtään hallia pikaluistelijoille, pyöräilijöille tai jääpalloilijoille, lajeille ei anneta edes mahdollisuutta kasvaa.

– Jos jääkiekkoakin pelattaisiin edelleen ulkojäillä, ei lajin asema olisi Suomessa kummoinen. Jääkiekko sai aikoinaan mahdollisuuden ja on käyttänyt sen hienosti, Ramstedt pohtii.

Pienten lajien urheilupaikkojen rakentamisen yksi este on niiden hyötyjen vaikea todennettavuus.

– Päättäjien papereissa moni urheilu- ja liikuntapaikka näyttäytyy pelkkänä kulueränä. Sitä on vaikea tutkimuksin osoittaa, kuinka paljon siitä syntyisi säästöä, kun kansanterveys paranisi ja terveysmenot pienenisivät, Ramstedt tietää.

Mikään yhteiskunnan kehityslinja ei viittaa siihen, että urheilun moniarvoisuus toteutuisi tulevaisuudessa nykyistä paremmin.

– Siltä se vaikuttaa. Kulttuurinen ilmasto on sellainen, että mennään massojen mukana sieltä, mistä aita on matalin. On helpompi hypätä lätkän MM-huumaan mukaan kuin tehdä pitkäjänteistä työtä marginaalilajin parissa.

 

Anne Lantee on taljajousiammunnan kaksinkertainen maailmanmestari. Kauppatieteiden maisteriksi opiskellut Lantee työskentelee Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtajana. Aiemmin hän oli Jousiampujain Liiton toiminnanjohtaja.

Hän myöntää joskus miettineensä, että urheilulajin olympiastatuksella on kovin suuri merkitys kaikkeen – yhteiskunnan rahanjakoon, medianäkyvyyteen, yhteistyökumppanuuksiin ja yleiseen arvostukseen.

– Yhdellä urheilutapahtumalla on iso valta. En sano, että olympialajien asemaa tulisi laskea, mutta kovatasoista kilpailua ja arvostusta ansaitsevaa urheilua on olympialajien ulkopuolellakin, Lantee muotoilee.

Miten voittamasi maailmanmestaruudet ovat vaikuttaneet arkeesi huippu-urheilijana?

– Eivät mitenkään. Lajivalinnallani olen hyväksynyt sen, että en saa urheilemisestani rahaa, mutta arvostus ei maksa mitään.

– Urheilijan arvostuksen puute voi tulla näkyviin vaikka työpaikkahaastattelutilanteessa. Jos joku on päässyt lajissaan maailman huipulle, sitä ei osata nähdä johtamisen tai tiimityön työnäytteenä, vaikka sitä se on. Kysymys on urheilukulttuurin puutteesta, Lantee pohtii.

Ammunnan saama julkisuus kuvastaa Lanteen mielestä hyvin tiedotusvälineiden toimintaa.

– (Olympiavoittaja) Satu Mäkelä-Nummela menee mediassa läpi, muut ampujamme kiinnostavat kerran neljässä vuodessa eli jos selviävät olympiakisoihin, Lantee kärjistää.

 

Naisten jääkiekkomaajoukkueen pelaajien suurista harjoitusmääristä, olemattomista pelaajapalkkioista ja yleisestä arvostuksen puutteesta on kerrottu tänä vuonna paljon etenkin Ylen kanavilla. Naarasleijonien asema onkin kohentunut – kymmenen maajoukkuepelaajaa on pääsyt valtion apurahaohjelman piiriin ja medianäkyvyys on lisääntynyt.

Hyvä niin.

Naapurilaji ringetessä Suomi on hallitseva maailmanmestari, lajin SM-sarjan urheilullinen taso ja yleisömäärät kestävät vertailun jääkiekon naisten SM-sarjaan ja lisäksi ringetessä on laajempaa sekä systemaattisempaa sarjatoimintaa junioreille kuin tyttöjääkiekossa.

Ringette on jäänyt kuitenkin täysin osattomaksi naisurheilun orastavasta positiivisesta pöhinästä.

– Tasa-arvo on nyt iso teema ja naisten jääkiekko sekä jalkapallo ovat nyt hyötyneet siitä.

– Ringette pienenä ja yksinäisenä lajina on jäänyt tästä kehityksestä ulos. Onko se lobbauskysymys, en tiedä. Ehkä tämän voi nähdä esimerkkinä siitä, mikä on maan tapa, ringettemaajoukkueen päävalmentaja Timo Himberg pohtii.