Urheilu

Polkujuoksu oli uusi ja mukava tuttavuus

Hämeenlinnan Kisan ja Joken tallin ensimmäistä kertaa järjestämän polkujuoksun nopein kilpailija oli miesten yleisen sarjan voittanut Juha Nyyssönen. Helpolla voitto ei Kylmäkosken Veikkojen miehelle tullut, sillä hän kävi voitosta kovan loppukirikamppailun Tawast Cycling Clubin Olli Miettistä vastaan.

Nyyssönen kiersi 5,6 kilometrin mittaisen radan aikaan 20,28 ja jätti Miettisen lopulta sekunnilla taakseen. Kolmanneksi juoksi Hämeenlinnan Suunnistajien Jere Kommio, joka jäi voittajakaksikolle jo yli kaksi minuuttia.

Voittajalle polkujuoksu oli mukava kokemus.

– Kyllä tämä vaihtelua oli, kun enimmäkseen juoksen tiellä ja radalla. Minulla on ollut vähän jalkavaivaa ja flunssaa. Tämä oli sopiva matka lähteä aukaisemaan hapenottoa metsään. Mäkistä maastoa oli mukava juosta. Jalkoihin tuli ihan erilainen rasitus, kun reitillä joutui vähän hyppimään, kiipeämään ja laskemaan. Vauhti ei ollut läheskään samanlainen kuin tiellä, mutta hapenotto huusi hoosiannaa, Nyyssönen sanoi.

Ahveniston harjujen vaihteleva ja korkeuseroja sisältävä reitti oli Nyyssösen mieleen.

– Tämä oli minun makuuni. Alku ja loppu juostiin tietysti pururadalla, mutta muuten reitti oli koko ajan polkua, joka oli myös jollain tavalla teknistä. Ylä- ja alamäkeä oli paljon ja radasta oli saatu tehtyä raskas. Koko ajan piti katsoa askeleitaan. Kerran meinasin kaatuakin, kun jalka otti kantoon kiinni, Nyyssönen sanoi.

Naisten sarjan ajallaan 25,06 voittanut Hämeenlinnan Ladun Satu Heikkilä piti Nyyssösen tavoin reittiä raskaana. Hiihtoladuilta Valkeakosken Hakan edustusasusta tuttu Heikkilä jätti seuraaviksi sijoittuneita Outi Leinosta ja Nina Tuukkasta reilut puolitoista minuuttia.

– Reissu oli kova. Minulla on puolitoista vuotta aikaa edellistä tällaisesta kovemmasta juoksusta. Reitti oli hyvä. Polkua oli nimensä mukaan paljon. Juurakon takia sai katsoa tarkkaan mihin astui. Oli kiva juosta pitkästä aikaa tällainen kovempi rykäisy, Heikkilä sanoi.

Äitiyslomaa pitänyt Heikkilä saattaa kesän aikana juosta joitakin muitakin kilpailuita.

– Minulla on yhdeksänkuukautinen esikoinen ja kuntoilu on vähän jäänyt. Kilpailuviettini on kuitenkin niin kova, että joihinkin juoksuihin varmaan osallistun.

Ensimmäinen Ahveniston polkujuoksu keräsi kilpailuun mukaan 35 juoksijaa. Joken tallin puuhamiehen Jouko Koskinen piti kuulemma jatkon kannalta vähimmäisosallistujamääränä 30 kilpailijaa, joten Ahveniston poluilla saatetaan kirmata kilpailumielessä myös ensi kesänä. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

29.5.2020