Kiekko Kolumnit Urheilu

Sihvosen analyysi: Raimo Helminen on muutoksen velkaa Nuorten Leijonien pelaajille

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Nuoret Leijonat valmistautuu harmillisesta ja itseaiheutetusta altavastaaja-asemasta kohtaamaan USA:n Tshekissä käytävien nuorten MM-kisojen puolivälieräottelussa. Asetelma on hyvin kinkkinen etenkin nuorten suomalaisten pelaajien näkökulmasta. Heitä on valmennettu väärin viime keväästä lähtien.

Suomalaisen jääkiekkoilun identiteetti on, kuten hyvin tiedetään, Meidän peli. Nuoret Leijonat ei ole pelannut taitekohtaan edenneessä turnauksessa Meidän peliä, tai jos ovatkin, niin kyse on jostain sellaisesta Meidän pelin ääritulkinnasta, josta täytyy nyt keskustella aikuisten kesken. Nuoret pojat, nuo hienot pelaajat, ovat täydellisen syyttömiä tähän mennessä tapahtuneeseen.

Aikuisten kesken – puhun nyt Nuorten Leijonien päävalmentaja Raimo Helmisestä, Suomen Jääkiekkoliiton väistymässä olevasta huippu-urheilujohtaja Rauli Uramasta, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalosesta ja itsestäni – on käytävä keskustelu siitä, mitä on ja mitä ei ole Meidän peli. Kolme ensin mainittua tuntuvat olevan hyvin erikoisella kannalla sen suhteen, miten Suomen nuorten maajoukkueen tulisi pelata voittavaa jääkiekkoa suhteessa vastustajiinsa.

Minun tulkintani on se, että Nuorten Leijonien tarpeettoman suuret vaikeudet pelata säällistä lätkää turnauksessa Ruotsia ja Sveitsiä vastaan johtuivat Helmisen ja hänen valmennustiiminsä käyttämästä luvattoman heikosta pelitavasta turnauksen kaikissa tähän asti pelatuissa neljässä ottelussa.

Meidän pelissä – kansan kielellä – on kyse siitä, että joukkue hyökkää ja puolustaa kahdella rytmillä. Hyökkää nopeasti tai hitaasti kiihdyttäen. Puolustaa voimakkaasti eteenpäin tai vetäytyen yhteisvoimansa jonnekin alueelle keskittäen. Meidän pelissä – ammattilaisten kielellä – on kyse lisäksi siitä, ettei peliä pakoteta, vaan pelataan sitä, kuten Jalonen sanoo, mitä peli pyytää.

Toistan, Nuoret Leijonat ei ole pelannut käsillä olevassa MM-turnauksessa Meidän peliä. Kerron täsmällisesti, miksi näin on.

Ymmärrän vielä sen, vaikka en pidä sitä parhaana tapana pelata, ettei Helmisen joukkue pysähdy kunnolla koko viisikolla ja kerää joukkoja kasaan ja lähde kimpassa hyökkäämään hitaasti kiihdyttäen. Pysähdys on mahdollisimman nopea, ja sitten lähdetään etenemään. Tämän asian kanssa vielä tulee jotenkuten toimeen, mutta seuraava synti sitten kaataa koko yhtälön.

Meidän pelissä ei voi olla voimassa yhtä aikaa nopean pysähdyksen lähtö ja jatkuva lupa tai jopa vaade puolustaa prässäten eteenpäin. Tämä kahden kohdan – lyhyt pysähdys tai ei pysähdystä ollenkaan ja jatkuva prässi – yhtäaikainen jatkuva voimassa oleminen särkee pelaamisen virtauksen ja johtaa lähes holtittomaan pelin kaukalon päästä päähän juoksevaan coast-to-coast -peliin.

Sanalla sanoen Helmisen Nuoret Leijonat on prässännyt itsensä pelillisestä pahaan asemaan.

Pidän hyvin erikoisena sitä, että Helmistä konsultoineet Jalonen ja Urama eivät ole antaneet ohjetta, jonka mukaan myöhästelevästä prässäämisestä olisi tullut luopua ja vähintäänkin 40 prosenttia niistä pitäisi pelata keskialueen tiiviinä trap-muotona.

Odotan vesi kielellä, ymmärtääkö Helminen esikuntineen tehdä tuota siirtoa puolivälierässä USA:ta vastaan. Oikeastaan Helminen on velkaa hienoille pelaajilleen tällaisen taktisen siirron. Ei ole mistään kotoisin, että pelaajat joutuvat alisuorittamaan taitoihinsa nähden siksi, että päävalmentajan pelikirja on, mitä on.

Päivän lehti

26.9.2020

Fingerpori

comic