Urheilu

Rami Laitinen ja Sonja Hänninen pronssimitaleille Linna Masters-kilpailuissa

CrossFit Hämeenlinnan Linna Masters-kilpailu keräsi ikäluokkiensa Suomen parhaat Aulanko-areenaan.
Rami Laitinen valmistautui tempomaan 50 kilon painonnostotankoa Linna Mastersin yli 35-vuotiaiden sarjassa. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

CrossFit Hämeenlinnan kaksikko Rami Laitinen ja Sonja Hänninen juhli sunnuntaina pronssimitaleita Aulanko-areenassa, kun Linna Masters-kilpailujen toisena kisapäivänä 35–39-vuotiaat ratkoivat lajin Suomen parhaat.

Kisoihin oli karsittu näiden ikäluokkien 30 parasta, jotka olivat tehneet omalla salillaan ohjeiden mukaisen suorituksen lisensoidun CrossFit-valmentajan valvonnassa.

Yleensä CrossFit-kisoissa kilpailijoille julkistetaan lajit vasta kisapäivänä, mutta tällä kertaa järjestäjät tulivat vastaan ja antoivat ennakkoinfoa jo viikko ennen kisaviikonloppua. Aivan kaikkea, kuten esimerkiksi painoja, ei kuitenkaan oltu ennakkoon kerrottu.

Sunnuntain ohjelmassa oli yhteensä 24 erää ja tuomaristolla riitti hommia. Jokainen kilpailija teki neljä erää reilun viiden tunnin aikana.

Parolalaisella Rami Laitisella oli alla 35+-sarjan voitto Karjalan Kovin-kilpailusta ja hän lähti tavoittelemaan myös Suomen parhaan titteliä, mutta jo aamun avauslaji vei mahdollisuudet voittoon.

– Ekassa lajissa piti tehdä sarjoja (15–12–9) painoilla ja ei vaan riittänyt näpeissä pitoa. Epäonnistuin ja olin vasta kuudestoista, Laitinen harmitteli.

Toisen lajin Laitinen voitti, oli kolmannessa toinen ja lähti kolmannelta sijalta finaalierään, jota hän hallitsi alusta asti ja otti selkeän erävoiton. Se riitti kuitenkin lopulta enää vain pronssille.

Finaali alkoi 50 kilon painonnostotangon kantamisella (Axel Front Rack Carry 75m) ja sen jälkeen tehtiin neljää muuta lajia eli hyppynaru (Double Unders 32 toistoa), pistoolikyykky (Pistol Squats 16 toistoa), painonnosto (Axel Shoulder to Overhead 50kg 8 toistoa) ja palomiespunnerrus rekkitangolla (Bar Muscle Ups 4 toistoa) niin monta kertaa kuin ehti kahdessatoista minuutissa.

– Finaali sopi minulle parhaiten. Edettiin liikkeeltä toiselle ja painot olivat sopivat. Tasainen tahti alusta loppuun on minun vahvuuteni. Nämä olivat kaikki ihan CrossFitin perusliikkeitä, kertoi pronssimitalisti (18 pistettä), joka on ensimmäistä vuotta 35+-sarjassa.

– Viitisen vuotta olen tehnyt CrossFitiä, sitä ennen pari vuotta lenkkiä ja punttia ja ekat parikymmentä vuotta pelasin jalkapalloa. Hyvä yleiskunto on taustana. Helmikuussa on yleisen sarjan mestaruuskisat Winter War ja sinne on kolmen viikon karsinta. Jos sen selvitän, kisaan siellä.

Miesten ykkönen oli tasaisen varmasti kaikki neljä lajia suorittanut CrossFit Tampereen Mikko Pesonen (4 p) ja hopeaa sai CrossFit Huntin Joonas Manni (16p).

Naisten 35+-sarjaa hallitsi CrossFit Jeppiksen Kajsa Ojala, joka voitti kaikki neljä lajia ja oli myös finaalilajeissa ylivoimainen.

– Tämä oli ensimmäinen masters-kisani ja itse asiassa ensimmäinen kisani sen jälkeen, kun seitsemän kuukautta sitten synnytin vauvan. Olen harrastanut noin viisi vuotta CrossFitiä. Sitä ennen olen harrastanut voimistelua ja salibandya, Ojala taustoitti.

– Täällä kaikki lajit olivat hyviä peruslajeja, joissa oli vahvuutta ja nopeutta eli testattiin kaikkea sitä mitä meidän pitääkin osata. Minulla on jo tehtynä karsinta Winter War -kilpailuun, jossa olen ollut aiemmin pari kertaa kymmenen joukossa. Sinne on taas tavoite, josko pärjäisi nuorempien mukana.

Pronssimitalisti CFHML:n Sonja Hänninen (12 p) lähti toisena finaaliin tasapistein hopealle yltäneen CrossFit 10K:n Anu Peltokankaan (9 p) kanssa, mutta taipui finaalierän viidenneksi.

Toiselta hämeenlinnalaissalilta CrossFit Ilveksestä Matleena Aitasalo oli 16:s ja Janne Kalmari 27:s.

CrossFit Hämeenlinna järjesti viidennen kerran Linna Masters-tapahtuman ja ensi kertaa Aulanko-areenassa, koska osanottajamäärät ovat kasvaneet koko ajan. Tällä kertaa mukaan oli otettu kahteen kisapäivään yhteensä yli 150 kilpailijaa reilun 300 karsijan joukosta. HäSa