Urheilu

Räpellyksien jälkeen onnistuminen

Harvoin on lentopallopeli niin kahtiajakoinen kuin HPK:n ja huittislaisen LP Vampulan ensimmäinen puolivälierä keskiviikkona Elenia-areenassa. Runkosarjan voittanut HPK räpelsi ensimmäisen erän ja toisen erän alun ja sortui monenlaisiin virheisiin. Lopulta kotijoukkueelle 3-1 (20-25, 25-15, 25-15, 25-23) päättynyt ottelu osoitti kuitenkin, että HPK on kova luu, kun se saa pelinsä kulkemaan.

Yksi Kerhon onnistujista ja loppua kohti koko ajan parantaneista oli keskitorjuja Michaela Madsen. Hän oli myös kotijoukkueen paras pisteentekijä.

– Toisessa erässä saimme playoffs-fiiliksen päälle ja muistimme, miten kivaa on pelata pudotuspelejä. Ensimmäisessä emme ehkä tajunneet, että energiaa pitääkin olla eri tavalla kuin normaalisti. Aluksi emme saaneet oikein peliämme rullaamaan emmekä rytmistä kiinni, vaikka meillä oli tosi hyvät treenit alla, hän pohti.

HPK:n aloituskuusikossa oli mukana myös uusi puolalaisvahvistus Kinga Kasprzak, mutta hänet vaihdettiin jo ensimmäisessä erässä Salla Karhuun, joka toikin peliin tarkkuutta ja voimaa. Allison Mayfield ja passari Bryn Kehoe Eaton alkoivat löytää toisiaan yhä paremmin pelin edetessä.

Sen sijaan Piia Korhonen ei saanut lyöntisihtiään tällä kertaa osumaan nappiin. Pommit paukkuivat yli tai suoraan vastustajalle. Tosin Vampula puolusti hyvin, ja varsinkin ensimmäisessä erässä jopa erinomaisesti.

Myös HPK:n puolustus alkoi pitää loppua kohti aina vain paremmin. Hyvät torjunnat lannistivat jopa Vampulan kovakätisen iskijän Binetou Sow`n.

HPK:n päävalmentaja Luca Chiappini kuvaili ensimmäistä Vampula-välierää oman joukkueensa kannalta kovaksi koetukseksi.

– Emme luultavastikaan pelanneet parasta peliämme. Ehkä hermostuneisuutta oli liikaa. Mutta silti pystyimme kontrolloimaan peliä ja saamaan toisessa erässä parempaa henkistä otetta. Tiettyjä pelitilanteita pitää kehittää tuleviin otteluihin. Pudotuspeleissä ei ole hyödyllistä pelata hyvin, vaan hyödyllistä on voittaa ne, Chiappini filosofoi.

Myös Madsen näkee HPK:n juoksussa petrattavaa.

– Ihan perusjuttuja pitää parantaa. Nyt meillä tuli aika paljon hyökkäysvirheitä. Mutta torjunta saatiin lopussa kohdalleen, hän iloitsi.

LP Vampulan valmentaja Arttu Keränen piti näkemästään yhden erän ajan.

– Puolustimme ja syötimme ensimmäisen erän meille. Toisen erän puolivälissä pelimme jotenkin notkahti yhdessä rotaatiossa. Tietyiltä osin olen tosi tyytyväinen. Hyökkäyspeli tökki, mutta se oli tiedossakin, että vastassa on iso torjunta. Lauantaille parannetaan hyökkäämistä, niin tulee varmasti huomattavasti tasaisempi peli, ja tapellaan muutenkin kuin yhden erän voitosta, Keränen tuumasti.

Sarja jatkuu lauantaina Sastamalassa ja maanantaina Hämeenlinnassa. Välieriin pääsee kolmella voitolla. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

28.5.2020