Urheilu

Hämeenlinnan soutajien Robert Ven souti EM-alkueränsä selkeään voittoon – “Turhan helpolla pääsin”

Ven oli alkuerässään täysin ylivoimainen.
Robert Ven väläytteli kuntoaan EM-alkuerässä. Kuva: B lint Czucz
Robert Ven väläytteli kuntoaan EM-alkuerässä. Kuva: B lint Czucz

Hämeenlinnan Soutajien Robert Ven avasi EM-kisat Sveitsin Luzernissa vahvasti soutamalla alkueränsä selkeään voittoon 2000 metrin matkalla ajalla 6.59,64. Erän kakkonen oli MM-kolmonen Liettuan Mindaugas Griskonis 7.06.00.

– Hyvä fiilis, vaikka oma eräni oli aika epätasainen eli hieman turhan helpolla pääsin. Eka tonni tuli hyvin ja lopun 500 metriä sitten ilman mitään loppukirejä, vaikka menohaluja olisi ollut enemmänkin, Ven summasi.

 

Yhteensä kolmetoista melojaa alitti seitsemän minuutin rajan ja alkuerien nopein oli hieman yllättäen Hollannin Stef Broenink (6.47,01). Ennakkosuosikit olivat muiden erien kärjessä.

Tuuliolosuhteissa oli aika paljon eroa erien välillä ja samoin osassa eristä taistelu kärkisijoista oli tiukkaa loppuun asti.

– Alkuerävoitosta on apua seuraavaan vaiheeseen, kun kovimmat nimet eivät tule samaan erään, mutta jatkossa ei ole tulossa helppoja eriä. Keräilyeriin joutui kovia nimiä, muun muassa italialainen ja serbialainen, jotka voittivat minut huhtikuussa, eli taso on kyllä hurja näissä EM-kisoissa, Ven korosti.

 

Lauantaina on edessä kaksi starttia eli ensin neljännesvälierät ja sitten semifinaalivaihe, johon paikka määrittyy aamun menestyksen mukaan.

Kahdentoista parhaan joukkoon etenee jokaisesta neljännesvälierästä kolme parasta ja muut jatkavat taistelua sijoista 13–24. Venin erässä on kaksi muuta, jotka alittivat alkuerissä seitsemän minuutin rajan. HäSa