Urheilu Hämeenlinna

Salibandyn siirtomarkkinoilla oli jälleen vipinää – 2688 pelaajaa vaihtoi seuraa

Steelersin puolustajista Lauri Viitala Happeeseen ja Atte Lahti Nokialle. Alisa Mäkelä palaa Steelersiin.
Steelersissä vielä viime kaudella pelannut Lauri Viitala nähdään jatkossa Happeen riveissä. Kuva: Tomi Vesaharju
Steelersissä vielä viime kaudella pelannut Lauri Viitala nähdään jatkossa Happeen riveissä. Kuva: Tomi Vesaharju

Steelers Hämeenlinnan miesten salibandyn liigajoukkueesta puolustajat Lauri Viitala ja Atte Lahti vaihtavat ensi kaudelle maisemaa.

Viitalan liigaura jatkuu Jyväskylässä Happeen riveissä ja Lahti puolestaan on siirtynyt Nokian KrP:n miehistöön.

Jo aiemmin muihin liigajoukkueisiin on uutisoitu maalivahti Santeri Pohjosen (LASB) ja hyökkääjä Ville Lastikan (Classic) siirrot.

Salibandyn vapaa siirtoaika ilman vanhan seuran suostumusta päättyi kesäkuun loppuun ja yhteensä siirtoja on kirjattu 2688. Nämä kaikki siirrot tulevat voimaan 10. heinäkuuta.

Heinäkuun alusta ensi vuoden tammikuun puoliväliin tehtäviin siirtoihin vaaditaan vanhan seuran suostumus. Elokuun loppuun asti kirjaamismaksu on alempi kuin pelikauden aikana.

Steelersin viime kauden liigamiehistöstä 2. divisioonaseuroihin siirtyvät Antti Aarnio Lohjan Salibandyyn sekä Jere Liljenbäck ja Timo Kankaanpää nousijajoukkue Kalvolan Keihääseen, jonne siirtyvät myös Vincemuksesta Janne Ijäs ja Aleksanteri Ihalainen sekä Forssan Suuppareista maalivahti Antti Järvinen.

Elmeri Saukkonen puolestaan siirtyy 2. divisioonaan riihimäkeläisen RSS Panthersin riveihin samoin kuin janakkalalaisesta SC Urbansista Teuvo Kinnunen.

Leevi-Werneri Kainulainen pelaa ensi kaudella Forssan Suuppareissa, jonne siirtyvät myös Miika Kulmala (Steelers), Saku Kartano (Urbans) ja Antti Suoraniemi (Classic).

Steelersin naisten edustusjoukkue pelaa ensi kaudella liiga B:ssä ja joukkueeseen palaa Tampereen Classicin liigaryhmästä Alisa Mäkelä.

Maalivahtiosastoa vahvistaa Mirka Hakkola (LASB) ja jo viime kaudella Steelersissä pelanneen Saimi Lehdon (RSS Panthers) pelaajaoikeudet siirtyvät hämeenlinnalaisseuraan. RSS Panthersista siirtyy myös Ida Raustola ja lahtelaisesta Pelicans SB:stä Annika Vitie.

Steelersistä muualle siirtyvät maalivahti Emma Mannila ja Ellinoora Vihreäsaari (Classic), Tiina Siitonen (RSS Panthers) ja Inka Merisalo (Pelicans SB). HäSa