Urheilu

Senni Korhonen ja Anni Heikkilä palkinnoille – Naisten Superpesiksen puolivälierät käyntiin

Kempeleen Kirin Senni Korhonen ja Hyvinkään Tahkon Anni Heikkilä saivat joukkueidensa kakkospalkinnot Superpesiksen puolivälierien avauspeleissä. 

Janakkalalaisen Anna Ala-Kauhaluoman edustama tamperelainen Manse PP joutui tiukoille Kempeleen kanssa, mutta nousi 530 katsojan edessä voittoon lukemin 2–0 (2–0, 4–2). 

Avausvoitto on tärkeä, sillä paikka välieriin heltiää kahdella voitolla eli heti toisissa otteluissa sarjat ovat katkolla. 

– Tärkeä voitto, mutta parantaa pitää. Sisällä emme saaneet oikein mitään aikaan, mutta lopussa tehtiin tarvittavat tilanteet ja juoksut. Ulkopelimme oli perushyvää ja omakin peli sujui ihan hyvin, Ala-Kauhaluoma summasi. 

Siepparina pelannut Korhonen toi toisen jakson alkuun Kempeleen johtojuoksun. 

– Jännitystä oli ilmassa ja itselläkin omaa vanhaa seuraa vastaan. Yksi huono vuoro meiltä, siihen peli ratkesi, muuten pelasimme hyvän ehjän pelin. Meillä oli nyt pitkä matka ja maanantaina sitten Manse saa matkustaa. Alussa pitää iskeä kotona, Janakkalan Janan kasvatti ennakoi. 

Hyvinkään Tahkon lukkarin Anni Heikkilän hyvät otteet eivät riittäneet Lapualla, kun Virkiä piti kotietunsa jaksoin 2–0 (4–3, 10–1). 

– Ei tasoero noin suuri ollut, toisella jaksolla Lapua sai lyönnit rullaamaan ja me möhlittiin räpylässä. Hermostunutta pudotuspelitunnelmaa, mutta sunnuntaina Pihkalassa noustaan omalle tasollemme ja ensi keskiviikkona palataan tänne Lapualle, Heikkilä uskoi. 

Runkosarjan ykkönen Jyväskylän Kirittäret kukisti Rauman Feran 2–0 (4–2, 9–0), mutta Seinäjoen Maila-Jussit yllätti Porissa Pesäkarhut lukemin 0–1 (1–1, 1–5). HäSa 

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic