Kiekko Urheilu

Sihvonen: Urheilu on kilpailuidentiteetin kupla, jossa uskotellaan ettei edes koronavirus siihen iske

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Yksinkertaisten miesten yksinkertainen peli.

Noinhan ne irvileuat väänsivät maestro Juhani Wahlstenin alkuperäisen muotoilun, joka kuuluu: Älykkäiden miesten yksinkertainen peli.

Kun olen seurannut Liiga-organisaatioiden kipuilua ryhmäharjoittelun tiimoilta näinä koronapandemian jumalattomina aikoina, olen tulossa lopulliseen tulokseen siitä, että Wahlsten-variaatio osuu sittenkin oikeaan, alkuperäinen ei.

Ei oikeasti ole minkään valtakunnan perustetta sille, että ammattijääkiekkoilijoiden pitäisi ottaa huhtikuussa koronavirusriski, tai että – ja tämä on vielä pahempi näköala – liigaseurojen pitäisi patistaa pelaajansa altistamaan itsensä minkäänlaiseen vaaraan.

Ehkä siinä kohtalo ei laiskotellut, vaan pani itsensä toteen, kun kaikkein seikkaperäisimmin koronavirusajan pienryhmäharjoittelustaan meitä toimittajiakin etukäteen informoinut TPS sai alta aikayksikön kynsilleen. Seuraava melkeinpä vielä yksityiskohtaisempi ja vuolassanaisempi TPS-tiedote kertoi, miten seuran A-juniori oli jääkiekkoilun ulkopuolella koronalla altistanut seuran pari liigajoukkueen pelaajaa.

Haloo! Eletään huhtikuuta, seuraavan liigakauden alkuun on joka tapauksessa noin viisi kuukautta. Ja tokkopa silloinkaan vielä aletaan pelata jääkiekkoa niin, että paikalla on tuhatpäinen yleisö seuraamassa ottelua. Mihinkään ei pitäisi juuri nyt olla hoppu.

Totta minä valmentajien ja urheilujohtajien mielenlaadut tunnen. Valtaosa heistä on läpi elämänsä juossut kilpailuetua (sic!) etsien sieltäkin, mistä sitä ei löydy. Mutta on vain etsittävä ja samalla pelättävä, että joku toinen ehtii ensin.

Ymmärrän, vaikka en hyväksy, ettei näillä herroilla ole kykyä pitää oriaan pilttuussa juuri nyt, kun täytyisi olla malttia.

Huippu-urheilun maailma on esoteerinen, melkeinpä salaseuramainen luomus; se on eräänlainen kilpailuidentiteetin kupla, jossa aidosti uskotellaan urheilun elävän yhteiskunnasta osin irti olevassa omalakisessa maailmassa – johon ei edes koronavirus pysty.

Siinä ei minkäänlainen kuolemanriski eikä nyt ainakaan suuri uhka mainehaitasta paina, kun pitää päästä pelaajia – pelaajaraukkoja, hehän ovat kuin tahdottomia palkkasotilaita, jotka täytyy pitämällä pitää kunnossa, kunnes gladiaattorinäytös palaa näyttämölle – testaamaan, treeniohjelmia väsäämään ja pienryhmiä muodostamaan, että pysyvät poloiset, itse itsestään ja kunnostaan huolehtimaan kykenemättömät köntykset huippu-urheilun kaidalla polulla.

HIFK:n entinen kapteeni, kulttipelaaja Lennart Petrell päivitteli sosiaalisessa mediassa, että eikö nyt vihdoin olisi ollut se hetki, jolloin seurat, valmentajat ja urheilujohtajat olisivat voineet osoittaa luottamustaan pelaajiin niin, että kyllä he itse hoitavat harjoittelunsa. Vaan ei. Ei tietenkään!

Sen sijaan seurojen kaikkitietävät osaajat toimitusjohtajista urheilujohtajiin ja päävalmentajiin esiintyvät kuin jumalat konsanaan paitsi urheilun myös virologian suurina asiantuntijoina. Lisäksi jääkiekkojoukkueiden lääkäreiksi tuppaavat valikoitua ne, jotka ovat vaivihkaisesti tukemassa valmentajien juonia.

Jääkiekkoilijat ovat enimmäkseen laumasieluja. Näkisin, että nyt jos koskaan heitä tulisi rohkaista olemaan yksin. Harjoittelemaan yksin. Käymään sisäistä puhetta urheilijuudestaan yksin. Se olisi hyvää henkistä valmennusta nyt.

Kyllä sitä taas pian ehtii istua siellä pukukopissa pyörittämässä sitä iänikuista levyä, jonka jokainen heistä osaa jo ulkoa.

Asiasanat