Kiekko Kolumnit Urheilu

Sihvosen kommentti: Rinkelinmäellä nähtiin hämmästyttävän nopeatempoinen ja fantastinen lätkäpeli

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

HPK ja Tappara pelasivat – korkeimmin ylävivahtein – aivan fantastisen jääkiekkopelin. Koskaan, ei koskaan ole aiemmin Rinkelinmäellä pelattu nyt näin korkealla pelinopeudella lätkämatsia. Nykyään jääkiekkoilussa kaikki tapahtuu, parhaimmillaan, todella nopeasti.

Kuvaavaa on, ettei esimerkiksi toisessa välieräsarjassa Kärppien ja HIFK:n kesken ylletä likikään Tapparan ja HPK:n sarjan pelinopeuteen. Kun näin sanon, linjaan, että pelinopeuden käsitteeseen kuuluu aina ja lähtemättömästi kiekon kulkema matka, ja ennen muuta se nopeus ja matka, minkä peliväline menee lavasta lapaan syöttöketjuina. HPK ja Tappara – bravo!

HPK kuroi melkein umpeen sen pelillisen takamatkan, jolle se oli jäänyt viimeksi Hakametsässä. Lopusta huolehti Rinkelimäen kotiluolan kotietu, ja sen keskeisenä tekijänä kotiyleisö. Kerhon voiton arvoa nostaa se, että Tappara pelasi todella hyvin, liki täydellisesti. Ja mahtoiko sarjasta löytyä nyt se murtokohta, joka on elintärkeä Kerholle: maalivahtipelin ero?

 

Lue lisää: Kerho kesytti Tapparan ensimmäisessä kotivälierässäan – “Nostimme tasoamme selvästi”

Katso välieräottelun parhaat palat: HPK-Tappara videoseuranta: Turunen varmisti voiton iskemällä maalin Tapparan pelatessa ilman maalivahtia