fbpx
Urheilu Hämeenlinna

Steelers pelaa lauantaina juhlapelinsä myyttisessä Iittalan Kauhujen talossa - "Se oli kotijoukkueen unelma ja vastustajajoukkueen painajainen"

Itse kauhun toivat sen rakennukseen ovista iltaisin ja viikonloppuisin kävelleet ihmiset.
Iittalan "Kauhujen talo" oli Trackersin peleissä usein vaikea paikka myös tuomareille, kun tunnetta oli kentällä ja katsomossa. Kuva: JS juhani salo
Iittalan "Kauhujen talo" oli Trackersin peleissä usein vaikea paikka myös tuomareille, kun tunnetta oli kentällä ja katsomossa. Kuva: JS juhani salo

Steelersin täyttäessä kymmenen vuotta kuuluu asiaan, että seura palaa juhlapeleissään hämeenlinnalaissalibandyn kuuluisimpaan paikkaan – Iittalaan ja legendaariseen Kauhujen taloon, jossa ensin Trackers ja sitten lopulta myös Steelers pelasivat ennen muuttoa nykyiselle Loimua-areenalle.

Toista yhtä myyttistä paikkaa ei koko suomalainen liigasalibandy oikeastaan tunne. Joka olisi ollut samalla tavalla käsite ja seuraidentiteetin jatke. Trackersin Rakkikoirat – ja Kauhujen talo, vaikka puhutaan oikeastaan vain koulun yhteydessä sijaitsevasta liikuntahallista.

Itse kauhun toivat sen rakennukseen ovista iltaisin ja viikonloppuisin kävelleet ihmiset.

– Mielestäni Kauhujen talo oli käsite kaikista taustahenkilöistä, pelaajista, huoltajista, toimitsijoista, järkkäreistä, yleisöstä ja hallihenkilökunnasta, jotka yhdessä loivat tunnelman ja yhteisen tavoitteen voittaa jokainen peli, entinen Trackersin ja Steelersin keskushyökkääjä Kaj Palmroth miettii.

– Se oli sellainen kotijoukkueen unelma ja varmaan vastustajajoukkueen painajainen, samoissa joukkueissa puolustajana pelannut Mika Savolainen kiteyttää.

Tunnelman malli Sikakatsomosta

Trackers oli päätynyt liigaan vuonna 2005 noustuaan pelaamaan pelinsä Iittalan juuri uudistetussa liikuntahallissa.

– Koko kylä otti Trackersin omakseen. Tupa oli lähes täynnä pelistä toiseen. Iittalan kyläläiset ja Hämeenlinnan kaupunkilaiset saapuivat paikalle, Iittalasta kotoisin oleva Palmroth kertoo.

Tunnelmassa oli kylämäisyyttä, mutta vaikutteita oli myös Hämeenlinnasta.

– Meininki oli aika paljon kuin Kerhon peleistä. Sikakatsomosta oli saatu oppia. He saivat luotua sellaisen tunnelman sinne, että siitä antoi aina itsestään 150 prosenttia.

Trackersin rakkikoiraidentiteettiä ei tarvinnut siten edes keinotekoisesti rakentaa.

– Me revimme ja raastoimme siellä, ja pelasimme aina vähän taitotason yläpuolella.

Maksimi revittiin irti

Hämeenlinnalla oli “jääkiekkokaupunkina” muutenkin osansa tarinan rakentumisessa.

– Trackersissa oli aika paljon vanhoja jääkiekon pelaajia, jotka olivat eksyneet jossain vaiheessa salibandyn pariin. Se oli vähän romuluisempaa ja kyllähän siellä aika paljon laidat rytisivät, Palmroth muistelee.

Tiivis halli, äänekäs yleisö, kova joukkue. Kauhujen talo oli aidosti vaikea paikka vierailla. Vauhdilla sarjaportaita noussut, kaveriporukkamainen Trackers sai itsestään paljon irti – ja eteni kaudella 2006–07 jopa välieriin asti.

– Emme me varmasti koskaan olleet liigan taitavin joukkue, mutta aina se maksimi revittiin irti. Ja jos peli saattoi ratketa, niin sattui muita koiruuksia ja jälkipelejä, Savolainen kertoo.

– Eivätkä vastustajat varmasti tykänneet vieraissakaan meistä.

Muuttunut laji

Steelers tuli kymmenen vuotta sitten jatkamaan Trackersin perintöä. Ja pääsi muuttamaan uusiin puitteisiin Loimua-areenalle. Laji oli ylipäänsä muuttumassa.

– Salibandy oli silloin alkukehitysvaiheessaan, Palmroth sanoo.

Steelersin nykyinen kapteeni Jarno Mäkinen ehti aloittaa aikuisten uraansa 11 vuotta sitten Trackersissa ja Kauhujen talossa – jolloin Palmroth, jonka paidan Steelers on jäädyttänyt, toimi isähahmona hänen ikäluokalleen.

– On sinänsä siistiä, että on nähnyt molempia puolia. Nykyiset nuoret ovat ihan saakelin taitavia pallon kanssa. Tilanteet tulevat nopeammin, palloa pitää liikuttaa ja pelaaminen on järjestäytyneempää. Se on ihan eri peliä jo, Mäkinen sanoo.

Steelerskin pyrkii pikkuhiljaa vastahyökkäyspelaamisesta kohti pallollisemman identiteetin kehittämistä.

Juhlapelin kunniaksi Steelersin hallitukseen kuuluva Palmroth ehdotti kuitenkin vielä lisenssin maksamista kolmikolle Savolainen, Mikael Mantila ja hänen veljensä Kurt Palmroth.

– Olisi päästy ajankohtaiseen Halloween-teemaan.

Vanha kiistakumppani vastassa

Monet hyvät tarinat vaativat vastinpareja. Yksi sellainen oli muun muassa Espoon Oilersin ”paha poika” Tedy Salutskij.

– Ei tainnut kyseinen kaveri koskaan pelata yhtään peliä loppuun Iittalassa, kun yleisö otti silmätikuksi ja välillä jopa meidän pelaajammekin Palmroth hymähtää.

– Oilersia vastaan pelatut pelit olivat ihan legendaarisia, olivat ne kotona tai vieraissa. Yhdessäkään pelissä ei päästy siihen, ettei pari kaveria olisi lentänyt pihalle, Savolainen muistelee.

Steelersin naiset kohtaavat lauantaina omassa kello 14 alkavassa ottelussa SaiPan, mutta mikä joukkue onkaan Steelersin miehillä vastassa kello 18? Niin, Oilers.

– Saa nähdä minkälainen peli tulee. Rymistelläänkö siellä vanhaan tyyliin? Tietysti Oilers on taitava pallollakin, mutta kyllähän heillä vähän rymistelymaine on. Täytyy yrittää siihen vastata – ja katsotaan päästäisiinkö vanhaan kunnon Kauhujen talo-tunnelmaan, Mäkinen toteaa. HäSa

Menot