Urheilu

Steelersin A-nuoret puolustavat SM-hopeaa

Juuso Silén ja Toni Kankaanpää luottaa uusiutuneeseen ryhmäänsä ja suosii aktiivista pelitapaa.
Toivo Pekonen (vas.) yrittää yllättää maalivahti Herkko Hautaniemeä Steelersin A-nuorten harjoituksissa.

Hämeenlinnan Steelersin A-nuoret lähtevät puolustamaan salibandyn SM-hopeaa uuden valmennuksen johdolla.

Viime kaudella nousijajoukkueena SM-sarjaan lähtenyt Steelers ylsi heti finaalipeleihin päävalmentajanaan Petri Torni, joka siirtyi seuran urheilutoimenjohtajaksi.

Nyt joukkuetta luotsaa viime kaudella B-poikia sekä myös A-tyttöjä valmentanut Juuso Silén parinaan kokenut valmentaja Toni Kankaanpää, joka palaa välivuoden jälkeen penkin taakse.

– Minä olen edennyt pykälä kerrallaan. Toissa vuonna valmennettiin Tonin kanssa C1-poikia ja tälle kaudelle minun piti jatkaa B-poikien kanssa, mutta sitten aukesi tämä paikka. Näemme pelin samalla tavalla eli suosimme aktiivista pelitapaa ja edustuksessa on myös samanlainen valmennustapa, Silén kertoi lähtökohdista.

– Meillä on vahva fyysinen joukkue, mutta heikkoutena on ringin kapeus eli perusryhmässä on kolme maalivahtia ja kahdeksantoista kenttäpelaajaa. Liigaringissä on lisäksi kuusi pelaajaa, jotka mahtuvat A-poikiin. Ja kauden aikana myös B-pojista saattaa tulla pelaajia mukaan.

A-poikien SM-sarja alkaa tulevana viikonvaihteena ja Steelers avaa kautensa vieraskentällä maanantaina paikallisderbyllä lahtelaista LASBia vastaan.

Kotiavaus on lauantaina 6. lokakuuta kello 18.30 Iittala-hallissa Seinäjoen Peliveljiä vastaan. Toisen puolen kotipeleistään Steelers pelaa uudessa Nummikeskuksessa.

SM-sarjassa ovat lisäksi mukana tamperelaisista mestaruutta puolustava Classic ja Koovee, Nokian KrP, Turun Palloseura, Jyväskylän Happee ja pääkaupunkiseudulta helsinkiläiset EräViikingit ja M-Team sekä Espoosta Oilers ja Vantaalta Tikkurilan Tiikerit.

– Classic on ilman muuta jälleen kova, mutta todella tasainen sarja on luvassa. Meidän pojat pelaavat myös miesten 2. divisioonaa, joten pelejä kertyy kauden aikana 30–40. Torstai-iltana on Steelersin kakkosjoukkueen avauspeli Nummikeskuksessa (19.30), Kankaanpää ennakoi.

Kahdentoista joukkueen runkosarja pelataan kaksinkertaisena ja kahdeksan parasta etenee pudotuspeleihin, jotka alkavat 9. maaliskuuta. Sarjan viimeinen putoaa suoraan 1. divisioonaan.

Steelersin kapteeniston muodostavat Atte Kurkikangas (C), Eemeli Tikkanen ja Toivo Pekonen.

Muu perusmiehistö on maalivahdit Herkko Hautaniemi, Eemeli Vainio ja Oiva Lappalainen sekä kenttäpelaajat Valtteri Koskinen, Oskari Niskanen, Ville Ranki, Elias Lehto, Olli Suonmaa, Eero Lehmuskoski, Juho Kähkönen, Ulvis Metra, Mikael Mäkelä, Ilmari Kekki, Joel Peltonen, Miko Heinonen, Teo Laurila, Mikael Tunturi ja Viljami Kylä-Heiko.

Joukkueen taustoissa ovat mukana joukkueenjohtaja Tuukka Heinonen ja rahastonhoitaja Saila Aallonen. HäSa