Urheilu Helsinki

Steelersin A-poikien tappioputki jatkuu – Alku ja loppu maksoivat tiistaina

Steelers Hämeenlinnan A-poikien kurssi ei kääntynyt Helsingin Myllypurossa, kun sarjavitonen Hawks otti voiton salibandyn SM-sarjassa maalein 8–4 (2–0, 2–3, 4–1). 

Näin Steelers jatkaa ilman voittoja yhdellä pisteellään sarjajumbona. 

– Onneton avauserä, ei ole tällaista ollut aiemmin. Kaverille tuli heti alkuun ylivoimamaali ja meille siitä notkahdus, kun tappioita on alla. Myös valmennuksen pitää ottaa tästä piikkiinsä, Steelersin päävalmentaja Arto Hiltunen puntaroi. 

Kotijoukkue pääsi toisen erän alussa kolmen maalin johtoon, ennen kuin Santeri Korhonen avasi Steelersin maalihanat ja neljässä minuutissa Tuukka Hyvösen ja Henri Haltian osumilla lukemat olivat 3–3. Syöttöpisteitä saivat Aleksi Hiltunen (0+2) ja Iikka Auvinen

Hawks kuittasi taukojohdoksi 4–3 ja heti päätöserän alun kahdella maalilla se karkasi jälleen kolmen maalin johtoon.

Erän puolivälissä Vilho Kekki vielä kavensi, mutta hattutempun viimeistellyt Andreas Nyberg (3+0) iski loppulukemat. 

– Hyvä parikymmentä minuuttia pelin keskellä ei riitä. Hyvin tultiin uudelleen peliin mukaan, mutta kolmannen erän alkuun tuli omia virheitä ja kaveri rankaisi. Nyt pitää miettiä, onko syy myös pelitavassa, Hiltunen pohti. 

Steelers pelaa kolmannen pelinsä yhdeksään päivään ensi sunnuntaina, kun Loimua-areenaan saapuu vieraaksi kello 14.30 jyväskyläläinen Happee.  

– Korostin pojille, että joka peli alkaa nollasta. Happee on päävastustajiamme, mutta katsotaan, millaiset kokoonpanot ovat eli onko joukkueissa mukana liigapelaajia, Hiltunen ennakoi. HäSa

Päivän lehti

26.11.2020

Fingerpori

comic