Urheilu

Steelersin A-pojilla hämmästyttävän vahva alkukausi – SM-sarjan voittoputki jo kahdeksan ottelun mittainen

Juuso Silénin (vasemmalla selin) ja Toni Kankaanpään valmentamat Steelersin nuoret ovat olleet huikeassa vireessä SM-sarjan syyskaudella. Teo Laurila (kesk.) on ollut joukkueen paras maalintekijä (7 maalia). Ilmari Kekki (oik.) teki perjantaina kaksi pistettä.

Steelers Hämeenlinnan A-pojat ovat avanneet salibandyn SM-sarjan yllättävän vahvasti. Tasaiseksi ennakoidussa sarjassa Steelers on kääntänyt kaikki kahdeksan alkukauden peliään voitoiksi.

Perjantai-illan myöhäisottelu venyi jatkoajalle, mutta Steelers taisteli Nummikeskuksessa voiton sarjajumbona olevasta EräViikingeistä lukemin 7–6 (2–2, 3–3, 1–1, 1–0).

Steelersin maalit tekivät Mikael Tunturi (2+1), voittomaalin viimeistellyt Aleksi Hiltunen (2+1), Ilmari Kekki (1+1), Ulvis Metra ja Ville Ranki. Maalissa Oiva Lappalainen otti 26 torjuntaa.

Piste oli helsinkiläisryhmälle ensimmäinen, mutta Steelersin päävalmentaja Juuso Silén ei pitänyt sitä yllätyksenä.

– Meiltä huikea peli. Tällä hetkellä päänahkamme on haluttua. ErVi on aloittanut pisteiden valossa huonosti ja nyt niillä oli paras mahdollinen nippu. Se näkyi, kaveri oli joka osa-alueella todella laadukas ja kauden laadukkain vastustaja, Silén selittää.

Silén on yhdessä Toni Kankaanpään kanssa luotsannut ryhmänsä huippuvireeseen.

– Tuskin kukaan uskalsi unelmoida tällaisesta startista, vaikka joukkueessa riittää laatua. Suurin vahvuus on ollut yhteishenki ja kyky venyä tiukoissa paikoissa. Uskalletaan vaatia paras mahdollinen suoritus, valmennus korostaa.

– Ollaan tietenkin tyytyväisiä, mutta hyvä startti ei saa näkyä tulevaisuudessa. Pelit pahenee jatkuvasti ja myös meidän pitää mennä eteenpäin.

Seuraava koetinkivi on 18. marraskuuta Espoossa Oilersia vastaan. HäSa