Urheilu

Suomi salibandyn MM-välieriin

Nihkeäkin esitys riitti Saksaa vastaan, lauantaina vastaan tulee isäntämaa Tshekki.
Salibandymaajoukkueen juhlat jatkuvat Prahassa pelattavissa MM-kisoissa.

Suomen miesten salibandymaajoukkue eteni Prahan MM-kisoissa välieriin, kun puolivälieräkamppailussa Saksa kaatui lopulta lukemin 6–1 (2–0, 2–1, 2–0).

Voitto oli odotettu, mutta Suomen esitys ei vakuuttanut ja Saksa roikkui varsinkin pari erää hyvin mukana. Laukaukset maalia kohti Suomi vei 35–13.

– Lataus taisi mennä osittain yli ja viisikkopeli ei lähtenyt käyntiin. Ei nämä pelit ikinä helppoja ole. Vähän pakkamme levisi, mutta onneksi saatiin heti alkuun pari maalia. Kolmas erä oli jo parempaa, Suomen päävalmentaja Petteri Nykky summasi.

Alkulohkonsa kolmonen Saksa oli voittanut vain Latvian niukasti ja hävinnyt Sveitsille (13–1) ja Tshekille (10–5). Neljännesvälierävoitollaan Kanadasta maalein 7–2 se oli edennyt puolivälieriin.

Suomen ykkösketjuna pelannut Classic-viisikko avasi maalihanat heti ensimmäisessä vaihdossa Sami Johanssonin turnauksen viidennellä osumalla ja Nico Salo (1+1) iski lukemiksi 2–0.

– Saksa tuli aktiivisesti ja jouduimme tekemään pallon kanssa paljon hommia, Johansson kertoi.

Jani Kukkola oli pudotettu kolmosketjuun ja hänen laidalleen tuli Peter Kotilainen (2+0), joka teki toisen erän Suomen maalit kahdella identtisellä pitkällä kanttivedolla.

– Tekihän nuo hyvää, kun pelit eivät ole oikein kulkeneet ja viime pelissä en päässyt ollenkaan kentälle. Hyvin Saksa tuli ja koko ajan piti olla hereillä, Kotilainen kommentoi.

Torjuntavastuussa ollut Lassi Toriseva (12 torjuntaa) sai ottaa useammankin hyvän torjunnan. Nolla rikkoutui ajassa 37.23, kun Julian Nihlenin veto yllätti ykkösketjun ollessa kentällä.

Suomen valmennus teki jo toisessa erässä pieniä muutoksia ja kolmanteen erään peli kohentui, mutta maalit olivat silti edelleen tiukassa.

Pelin tehomies Johansson (2+2) iski illan toisen osumansa ja Kukkola (1+1) viimeisteli päätöslukemat.

Steelers Hämeenlinnan Ville Lastikka, joka oli alkulohkopeleissä Suomen tehokkain (3+3), jatkoi Classic-kaksikko Jussi Pihan ja Joonas Pylsyn kanssa samassa ketjussa.

Edellisen pelin tehovitja jäi nyt pisteittä, vaikka Lastikka oli jo avauserässä useammassa hyvässä tekopaikassa.

Lauantaina Suomi kohtaa kello 17 alkavassa välieräottelussa yhden välipäivän saaneen isäntämaa Tshekin, joka torstain puolivälierässään pudotti Tanskan maalein 10–1. Tshekki on vain kerran aiemmin yltänyt finaaliin, kun se vuonna 2004 saavutti MM-hopeaa. Suomi puolestaan on hallitseva maailmanmestari.

Luvassa on myös valmennuksellisesti kiinnostava kohtaaminen. Tshekin päävalmentajana on Suomen kaksi vuotta sitten MM-kultaan valmentanut Petri Kettunen, joka ei silloin yllättäen saanut jatkosopimusta ja siirtyi Tshekin peräsimeen.

Toisessa välieräparissa Ruotsi ja Sveitsi ratkovat toisen osapuolen sunnuntain finaaliin eli välierissä pelaavat jälleen samat neljä maata, jotka pääosin ovat vieneet mitalit MM-kisojen historiassa. HäSa