Urheilu Hämeenlinna

Tärkeät pisteet sarjanousijan matkaan – Tähtihyökkääjä Jonaesonin kolhu säikäytti Steelers-käskijää

Markus Siprosen väkevä paluu ei riittänyt Steelersille maalintekokilpailussa Tiikereitä vastaan.
Nico Jonaeson iski Steelersille kaksi tasoitusmaalia ja loukkasi nilkkaansa Tiikereitä vastaan. Kuva: Tomi Vesaharju
Nico Jonaeson iski Steelersille kaksi tasoitusmaalia ja loukkasi nilkkaansa Tiikereitä vastaan. Kuva: Tomi Vesaharju

Steelers Hämeenlinna ja Tikkurilan Tiikerit pelasivat lauantaina omien kausiensa eräänlaisen vedenjakajaottelun miesten Salibandyliigassa. Sarjanousija Tiikerit voitti tiukan maalintekokilpailun 7–6 (2–0, 1–2, 4–4) ja jätti Steelersin yhdellä voitollaan liigan toiseksi viimeiselle sijalle.

Alkukauden pitkälti ottavana osapuolena olleella Steelersillä oli kerrankin avaimet voittoon, mutta vantaalaisjoukkue rokotti tehokkaasti suorista hyökkäyksistä ja pysyi läpi ottelun askeleen edellä.

– Emme pelanneet huonosti, mutta lopussakin oli 2–0-hyökkäystä, ja kaveri käy tuikkaamassa. Meilläkin oli varmaan 20 maalipaikkaa, mutta emme vain saaneet maaleja. Siihen tämä ratkesi. Maaleja meidän pitää tehdä jos haluamme voittaa. Sitten toiseen päähän menee liian helppoja, pettynyt Steelers-päävalmentaja Petri Kemppainen puntaroi.

Molemmissa leireissä kolmen pisteen tärkeys tiedostettiin.

– Oli voitto lähellä tai kaukana, tämä peli olisi pitänyt kotona voittaa. Se on fakta. Jotain täytyy keksiä, jotta selviämme tästä, Kemppainen totesi.

Täysin tyytyväinen ei ollut myöskään Tiikereiden päävalmentaja Miro Mäkelä.

– Varmasti taistelemme samoista sijoista, ja kolme pistettä vieraista on varmasti iso asia, kun olimme tasapisteissä. Vastustaja pelasi parempaa pallollista peliä kuin aikaisemmissa, mutta olimme suoraan sanottuna kehnoja, Mäkelä arvioi.

– Passivoiduimme ja menimme kyykkyyn, mutta kun maltoimme pelata pallolla, tuotimme paikkoja ja teimme muutaman hienon maalin.

Steelers nousi toisen kerran tasoihin ottelussa päätöserän alussa, 3–3:een Nico Jonaesonin avausminuutin maalilla, mutta tämän jälkeen reilun kymmenen minuutin ja kolmen maalin tehojakso käänsi jälleen pelin vieraille.

Tässä vaiheessa isännille harmia toi maajoukkueeseen juuri valitun Jonaesonin ontuminen vaihtoalueelle teipattavaksi. Vanhan nilkkavammansa kanssa jälleen taisteleva Jonaeson taisteli vielä takaisin peliin, ja Steelers nousi kahdesti maalin päähän.

– Kyllä tuollainen säikäyttää. Nytkään hän ei pysty kävelemään ja kahden viikon päästä olisi maaottelut. Välillä pelottaa, kun ei meillä ole kuin yksi tällainen tähti, Kemppainen kuvaili ottelunjälkeistä tilannetta.

– Toivottavasti tästä selvitään säikähdyksellä ja pikku venähdyksellä. Ensi viikollakin meillä on kaksi kovaa peliä, perjantaina SPV ja sunnuntaina Classic, ja niistä Nico ei voi oikein poiskaan olla.

Steelersiä johti toisen sarjakierroksen loukkaantumisestaan toipunut Markus Sipronen, jolle merkittiin piste jokaisesta kotijoukkueen maalista. Riihimäkeläislähtöinen hyökkääjä kolminkertaisti kauden pistemääränsä kolmannessa ottelussaan tehoin 1+5.

Jos kolmosketjussa aloittanut Niko Einiökin (1+1) lasketaan, kaikki Steelers-maalit kirjattiin ykköskentälliselle. Jonaeson ja Jarno Mäkinen sivalsivat kahdesti.

– Make oli ilo silmälle, kun hän pääsi irti. Näki, että hän oli ollut kauan pois laitumelta. Mutta jos tällaisessa pelissä ykkönen tekee kaikki, kakkosen ja kolmosenkin pitäisi ottaa tulosvastuuta, Kemppainen linjasi.

Tehot 2+1 yhdessä Yannick Lindroosin kanssa tehnyt Tiikereiden tehomies Joakim Lund pääsi tekemään voittomaalin 7–5 tyhjään Steelers-nuottaan.

Steelersin maalivahti Kaapo Kettunen torjui 13 ja Tiikereiden Nemo Sipilä 15 laukausta.

Samanaikaisesta jääkiekon liigaottelusta huolimatta (tai sen rajoittamana) Elenia-areenaan oli raahautunut 411 katsojaa. HäSa