Urheilu

Tarmo sai uuden urheilutoimintapäällikön

Ari Markkanen, 51, on Hämeenlinnan Tarmon yleisurheilun uusi urheilutoimintapäällikkö.

Markkanen aloitti uudessa tehtävässään viime viikon maanantaina. Tarmolle urheilutoimintapäällikön palkkaaminen tuli ajankohtaiseksi, kun tehtävää aikaisemmin hoitanut Ville Vepsä ´siirtyi helsinkiläisen Viipurin Urheilijoiden toiminnanjohtajaksi.

Markkasella on paljon kokemusta yleisurheilijoiden valmentamisesta, vaikka työ Tarmossa on hänen ensimmäinen päätoimensa urheilussa.

– Olen lähtöisin Seinäjoelta. Sieltä muutin opiskelemaan Lappeenrantaan, jossa valmistuin fysioterapeutiksi. Lappeenrannasta muutin Helsinkiin. Siellä työskentelin 23 vuoden ajan Helsingin Satamassa, muun muassa terminaalipäällikkönä, Markkanen tiivistää.

– Valmennustyötä olen tähän saakka tehnyt oman työni ohessa. Seinäjoella olin nuorten pesäpalloilijoiden fysiikkavalmentajana. Helsingissä oli ensin yhden talven Viipurin Urheilijoissa valmentajana. Sen jälkeen valmensin Helsingin Kisa-Veikoissa. Viimeksi opastin HKV:n 13–15-vuotiaita yleisurheilijoita. Ryhmä oli iso ja meillä oli siinä neljä valmentajaa. Se oli juoksuvoittoinen ryhmä.

Markkanen on kaksi urheilevan tytön isä. 14-vuotias tytär harrastaa yleisurheilua tosimielellä ja 18-vuotias tytär pelaa sulkapalloa ja käy kuntosalilla – isän mukaan enemmän liikunnasta nauttien kuin kilpailumielellä.

Tarmossa Markkanen vastaa valmennustoiminnan johtamisesta.

– Pääsin töihin hyvään seuraan. Viime viikolla vedin täällä yhdet harjoitukset. Lapset olivat hyvin innokkaita ja ottivat minut hyvin vastaan. Ei tullut sellaista tunnetta, että olisin ollut harjoituksissa muukalainen.

Markkanen sanoo, että Hämeenlinnan imagollakin oli merkitystä työpaikan valintaan.

– Hämeenlinna on viehättävä ja kaunis kaupunki. Kaikki on täällä lähellä.

Tarmon uusi urheilutoimintapäällikkö vakuuttaa olevansa yleisurheilumies kiireestä kantapäähän.

– Yleisurheilu on suuri rakkauteni. En kuitenkaan ole mikään tilastonikkari. Vanhoja tuloksia ja numeroita en paljon muista, hän naurahtaa.

Tarmolla on laaja ja myös laadukas nuorten yleisurheilijoiden ryhmä. Aikuistasolta seuralta puuttuu kirkkaasti tuikkiva tähti, kun Hannu Hämäläinen päätti viime syksynä pikajuoksijan uransa.

– Tuloksellisia tavoitteita minun on vielä tässä vaiheessa vaikea asettaa. Tärkein tavoite on saada lapset innostumaan kilpailemisesta – saada lapset yleisurheilukoulusta kilpailemaan. Tarmo on tunnettu yleisurheiluseura, jossa on ollut paljon hyviä kilpailijoita. En näe yhtään syytä, miksi niin ei olisi myös tulevaisuudessa. Täällä on paljon lupaavia ja lahjakkaita yleisurheilijoita.

Markkasen mielestä turhan moni nuori lopettaa yleisurheilussa kilpailemisen 15–18-vuotiaana.

– Tämä on ongelma monessa seurassa ja siihen on haettu viisasten kiveä valtakunnallisestikin. Mielestäni seurassa pitää olla hyvä ilmapiiri ja hyvä henki. Se liimaa urheilijat jatkamaan kilpailemista. Yleisurheilu on totista hommaa, mutta ei silti haudanvakavaa. Tehdään asiat kunnolla ja tosissaan, mutta myös myönteisesti ja iloisesti. Tässä ruotsalaiset ovat meitä edellä. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

26.1.2020