Urheilu

Taustavoimat-juttusarja alkaa – ensimmäisenä esittelyssä Hämeenlinnan Tennisseuran puheenjohtaja Pertti Kiviniemi

Mailapelit pöytätennis, squash, sulkapallo ja tennis ovat samaa sukua ja moni on harrastanut niistä useampaakin.

Niin myös Pertti Kiviniemi, jonka lopulta vei kuitenkin tennis. Nykyään hän on Hämeenlinnan Tennisseuran puheenjohtaja ja keskeisiä puuhamiehiä.

– Nuorena pelasin eniten pöytätennistä ja myöhemmin aktiivisesti sulkapalloa. Myös tennistä kokeilin, mutta se ei oikein natsannut. Kunnes vuonna 1986 naapurini Vähäsen Kari pyysi mukaansa pelaamaan ja sillä tiellä ollaan. Tenniksen viehätys on siinä, että lajin oppiminen vaatii työtä eikä se ole lyhytjänteistä. Ja nelinpeli varsinkin iän myötä on hyvä sosiaalinen tapahtuma, Kiviniemi vinkkaa.

– Yli 30 vuotta on minulla siis takana ja HTS:n puheenjohtajana nyt kymmenisen vuotta. Tähän pestiin päädyin, kun edeltäjäni Erkki Kotro poisjäädessään esitti ajatuksen. Olin jo jäänyt Panssariprikaatista reserviin ja kun minulla ei juuri muita sitoumuksia ollut, ajattelin, että voin antaa oman panokseni. Ikävä kyllä näihin hommiin tarvitaan meitä työelämästä vapaita ihmisiä, joilla on myös ymmärtävä puoliso.

Ensi vuonna HTS:lla on 80-vuotisjuhlat.

– Talvisodan aattona vuonna 1939 pankinjohtaja Kaarlo Cederberg oli sitä mieltä, että kaupunkiin on saatava tennisseura. Mikähän oli se voima, joka tuollaisena aikana sai tällaisen hankkeen aikaan, historiaa harrastava puheenjohtaja pohtii.

– Linja-autoaseman kohdalla oli ensimmäiset kentät ja siitä Kaurialan kautta päädyttiin Aulangolle, jota on rakennettu yhteistyössä kaupungin ja hotellin kanssa. Seuran jäsenet hoitavat talkootyönä kentät kuntoon. Ja kesäisin työllistämme nuoria töihin.

Tennisseuran huolena ovat monen muun lajin tavoin riittävät tilat. Jarkko Niemisen ja Henri Kontisen menestys on poikinut tennikseen kasvavan joukon harrastajia.

– Valtakunnallisesti tennis on nousussa, eikä Hämeenlinnassakaan pelaajista ei ole pulaa. Meillä pyörii naperotennis ja alle 10-vuotiaita pelureita on valmennuksessa toista sataa. Aulangolla on neljä ulkokenttää ja toimiva nettivarausjärjestelmä. Varsinkin illat ovat täynnä ja kun kantakaupungin muut tenniskentät on kadotettu, saan paljon palautetta. Sama tilanne on talvikaudella tennishallissa. Tarvetta olisi lisäkentille, mielellään niin, että halli ja ulkokentät olisivat lähekkäin, Kiviniemi visioi.

– Nousumme avainsanana ovat olleet palkatut kansainväliset valmentajat chileläinen Su Lizana, bulgarialainen Alina Petras ja ranskalainen Stéphene Gouriou. He ovat hyvä tiimi ja heillä on kova halu viedä tennistä eteenpäin. Palkkauksen hoidamme valmennusmaksuilla. Mukaan on tullut myös street-tennis ja kouluyhteistyö.

Perinteinen tenniksen Aulanko Cup pelataan ensi viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin. Pelaajia on ilmoittautunut 65. Kiviniemen laskelmien mukaan HTS:sta on mukana toistakymmentä pelaajaa.

B-sarjassa pelaavat Johannes Nykänen, Julius Rakowski ja Raine Jussila sekä muissa sarjoissa Jutta Luhtinen, Marja-Liisa Hedman, Virve Visakivi, Mikko Koivu, Juha Korkatti, Tommi Varjola, Jorma Ojanen ja myös puheenjohtaja itse nähdään pelihommissa.

– Enemmänkin omia ja lähiseudun pelaajia mahtuisi mukaan. Elokuun lopussa isännöimme sitten toista kertaa Finnish Tourin osakilpailua ja luvassa on kovia pelejä ja kunnon rahapalkinnot. Meillä on hyviä yhteistyökumppaneita yritysmaailmasta, Kiviniemi kiittelee.

Puheenjohtaja johtaa kokonaisuutta, mutta hänen lisäkseen toimivaan seuratyöhön tarvitaan useita muitakin taustoilla urakoivia henkilöitä.

– Tämän kevään suuria hommia ovat olleet tietojärjestelmien ja nettisivujemme uudistaminen, joita Mauno Rintakoski hoitaa. Teimme myös laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja paljon tuli positiivista palautetta, mutta myös kehittämisideoita. Esimerkiksi tennishallin asiakaspalvelua kiitellään laajasti, mutta toiveissa olisi sinnekin sähköinen ajanvaraus ja laajemmat aukioloajat. Mutta nämä ovat halliyhtiön asioita ja liittyvät myös talouteen, Kiviniemi korostaa.

– Seuramme slogan on: perusasiat kunnossa, tulevaisuus hallussa. HäSa