V8 Thunder jyrisi ruotsalaissävelin. Naapurimaan ajajat ottivat sunnuntaina nelosvoiton, kun paras suomalainen, Henri Tuomaala, juuttui kisan alkuhetkillä ruuhkaan.
Urheilu Hämeenlinna

Thunder Racella vauhdikas päätöspäivä

Arttu Kilven mestaruus V1600-luokassa ei vielä sinetöitynyt Ahvenistolla.

Ahveniston Thunder Race tarjosi myös toisena kilpailupäivänä sunnuntaina erinomaisia kamppailuja eri luokissa. Pohjois-Euroopan alueen NEZ:n (North European Zone) tittelistä kilpailevissa Formula 4:ssa, sekä kisan nimikkoluokassa V8 Thunderissa vääntöä riitti ruutulipulle saakka.

Herkullinen oli myös V1600, jossa oli panoksena suomenmestaruus.

V8 Thunderissa jo lauantaina NEZ-mestaruuden varmistanut Henri Tuomaala lähti sunnuntain starttiin ilman suurempia suorituspaineita. Vahvan ruotsalaisrintaman murtaminen ei hyvinkääläiseltä silti täysin onnistunut. Hienon startin ottanut Emil Persson kiihdytti kärkeen.

Marcus Palner ja Alexander Graff pitivät kärkimiestä kuitenkin pihdeissään, kunnes Graff kuittasi ensin Palnerin. Kierrosta myöhemmin myös Persson sai havaita, että Graff painelee ohi ja karkuun.

Lopulta Graff rakensi kuuden sekunnin voittomarginaalin ennen Ruotsin mestariksi ajanutta Perssonia. Palner oli kolmas.

– Startti ei ollut lainkaan sellainen kuin olin ajatellut ja jouduin takaa-ajajaksi. Tunsin kuitenkin jo ensimmäisellä kierroksella, että auto istuu hyvin rataan ja kun Marcus teki virheen, tiesin että pääsen myös Emilin ohi. Tosin hän varmasti ajatteli enemmän sarjapisteitä kuin voittamista, Graff pohti.

Suomen lippua piti korkeimmalla odotetusti Tuomaala. Se, että edellä oli neljä ruotsalaista, ei kuitenkaan moottoriratojen multitalenttia miellyttänyt.

– Lähdön jälkeen yksi spinnasi eteen ja siinä menetin muutaman sijan.

Lähdin ajamaan kärkeä takaa ja poimin auton kerrallaan, mutta samalla poltin renkaat loppuun. Aika vaikea siinä luistellessa oli enää lopussa ohitella, Tuomaala harmitteli.

Rengasongelmat ratkaisivat myös V1600-luokassa sen, ettei Ahvenistolla vielä juhlittu uutta suomenmestaria. Arttu Kilpi oli lauantaina omaa luokkaansa, mutta sunnuntaina oli toinen ääni kellossa. Aamun lähdössä Kilpi näytti ensin menevän menojaan, mutta pian Rasmus Tuomisen ja Niko Kalliokosken Volkswagenit alkoivat näkyä Kilven Toyotan peileissä.

Lopulta Tuominen kuittasi ohi ja voittoon. Kalliokoski pysyi nipinnapin Kilven takana.

– Tänään ei vielä juhlita mestaruutta. Jos olisin voittanut täällä kaikki lähdöt, olisin ollut mestari. Nyt ratkaisu jää viimeiseen kisaan Alastarolle, Kilpi laski.

– Neljän kierroksen ajan pystyin kasvattamaan etumatkaa, mutta sitten renkaista loppui pito. Ei minulla ollut siinä luistellessa mitään mahdollisuuksia puolustautua, Rasmus ajoi kiinni ja meni ohi. Toiseen lähtöön vaihdetaan takarenkaat eteen. Katsotaan, josko pitoa olisi enemmän, Kilpi suunnitteli.

Temppu auttoi ja tamperelainen voitti viikonlopun kolmannen lähdön, vaikka tuttu kaksikko Kalliokoski ja Tuominen hiillosti ruutulipulle saakka. Hämeenlinnalaisista Kosti Joutvuo oli molemmissa lähdöissä seitsemäs ja Linda Vekka kymmenes.

F4-lähdössä järjestys vakiintui kärjen osalta jo ensimmäisellä kierroksella, mutta se ei kilpailun jännitystä latistanut. Venäläinen Michael Belov teki tasaisen varmaa työtä kärjessä ja piti ykköspaikan maaliin saakka. Kakkosena pysyi koko kisan ajan Jesse Salmenautio.

Konsta Lappalainen ja varsinkin alussa hieman kärkikolmikosta jäänyt Tuomas Haapalainen saivat vielä kisan loppumetreillä kuitenkin aikaan tiiviin taistelun. Kolmikon erot kutistuivat kierros kierrokselta ja lopulta maalilinjan kolmikko leikkasi yhtenä letkana. Eroa Salmenaution ja Haapalaisen välillä oli vain sekunti.

– Täydellinen kisa. En tehnyt ainuttakaan virhettä ja olen muutenkin tyytyväinen, koska tämä oli tähän mennessä paras kisani, voittaja Belov myhäili.

Lappalainen on edelleen sarjan kärjessä, mutta Belov kavensi suomalaisen etumatkaa.

SM-pisteistä kilpaileva uutuusluokka Grand Tourismo oli lauantain tapaan Emil Westmanin juhlaa. Westman johti lähdöstä maaliin. Janakkalalainen Jarkko Tähtinen nousi kisan kuluessa kakkoseksi, mikä nosti Ahveniston Urheiluautoilijoita edustavan ajajan mukaan luokan mestaruustaistoon.

Tähtisen menestys ei tullut helpolla. Ford Mustang oli vielä joitain minuutteja ennen starttia nosturilla.

– Vaihdelaatikko on irti ja vähän remontissa. Yritetään saada auto kuntoon ja viivalle, Tähtinen kertoi ennen päivän kilpailua. HäSa

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930