fbpx
Urheilu Hämeenlinna

Tiilikaiselle potkut, Pikkarainen sisään – Urheilujohtaja Toivola: "Näkemykseni mukaan joukkue on selvästi parempi kuin tämän hetkinen sarjasijoitus"

HPK irtisanoi päävalmentaja Matti Tiilikaisen. Uudeksi päävalmentajaksi nousee viime kaudella HIFK:ta luotsannut Jarno Pikkarainen. Urheilujohtaja Mika Toivola sanoo, että sijoitus ja pelisuoritus ei enää tyydyttänyt seurajohdossa.
HIFK:ta viime kaudella luotsannut Jarno Pikkarainen on HPK:n seuraava päävalmentaja. Kuva: Tomi Vesaharju
HIFK:ta viime kaudella luotsannut Jarno Pikkarainen on HPK:n seuraava päävalmentaja. Kuva: Tomi Vesaharju

Sunnuntai-ilta ei ollut HPK-leirissä hiljainen. Puhelut olivat varattuina ja soittopyyntöihin ei vastattu. Ilmassa alkoi olla merkkejä siitä, että jotain on tekeillä.

Niin olikin, sillä siinä sinetöityi kolmen miehen kohtalo. HPK irtisanoi päävalmentajansa Matti Tiilikaisen ja hänen valmennusryhmään kuuluneet Janne Sinkkosen ja Jani Keinäsen tehtävistään. Maalivahti- ja videovalmentaja Juha Lehtola ja fysiikkavalmentaja Mikko Tolvanen jatkavat edelleen valmennustiimissä.

Sarjajumboksi jämähtäneen HPK:n uutena päävalmentajana aloittaa maanantaina viime kaudella HIFK:ta luotsannut Jarno Pikkarainen. Pikkaraisen apuvalmentajaksi saapuu samassa valmennusryhmässä HIFK:ssa toiminut Joonas Tanska. Molempien sopimukset kattavat kuluvan Liiga-kauden lisäksi kauden 2022–23.

Urheilujohtaja Mika Toivolan mukaan ratkaisu tehtiin tämänhetkisten tulosten perusteella.

– Tämänhetkiset tulokset eivät tyydytä ja vakaa aikomuksemme on edelleen olla pudotuspelijoukkue. Sijoitus ja pelisuoritus ei meitä tyydytä. Tämä muutos oli näkemyksemme mukaan tehtävä, Toivola kertoi myöhään sunnuntai-iltana.

– Ensimmäiset neljä peliä olivat lupauksia antavia, mutta viimeiset pelit ovat suoritustasollisesti olleet meille synkkiä.

Tiilikaisen viimeiseksi otteluksi HPK:n päävalmentajana jäi 6–2-tappio HIFK:lle.

Toivola kuitenkin kiistää, että se oli viimeinen niitti potkupäätökselle.

– Ei näitä päätöksiä tehdä tunnekuohuissa yhden pelin perusteella. Sanotaan silti näin, että HIFK-ottelu ei näyttänyt suuntaa paremmasta, Toivola kertoo.

HPK:n joukkue on ollut epätasapainoinen ja joukkueen maalinteko on ollut tervanjuontia. Myös johtaviksi pelaajiksi kaavaillut yksilöt ovat epäonnistuneet.

Se asettaa myös kysymyksen siitä keskusteltiinko hallituksen kesken myös urheilujohtaja Toivolan itsensä onnistumisesta?

– Totta kai keskusteltiin kaikkien onnistumisesta, urheilujohdon ja hallituksen. Kokonaispaketti on tämä, eikä se ole yhden tai kolmen ihmisen syy. Joukkue alisuorittaa.

Toivolan mukaan Jarno Pikkaraisen valmentajaominaisuudet olivat sellaiset, että ne sopivat tähän tilanteeseen. Siksi Pikkaraisen sopimus ulottuu myös ensi kauteen.

– Jatkumon kannalta emme lähteneet hakemaan nopeaa tai lyhyttä ratkaisua. Meistä Pikkarainen oli meidän näköisemme valmentaja. Hän sopi ajatukseemme ja urheilustrategiaamme parhaana vaihtoehtona.

Toivola uskoo, että HPK:lla on eväät nousta loppukaudella vielä merkittävästikin.

– Näkemykseni mukaan joukkue on selvästi parempi kuin tämän hetkinen sarjasijoitus. Sen voin allekirjoittaa, että tietyt pelaajat eivät ole 3-4 viime peliin suorittaneet omalla tasollaan. HäSa

Menot