Urheilu Hämeenlinna

Top Building -ralli korvaa Lahti Historic Rallyn kansallisen luokan lauantaina – Mukana myös Jari-Matti Latvala

Tuuloksen ympäristössä ajettavaa rallia tähdittää Jari-Matti Latvala.
Jari Latvala ajoi Lahden rallissa viime vuonna Toyota Celica 2000:lla. Nyt myös poika Jari-Matti Latvala osallistuu Top Building -ralliin samanlaisella autolla. Kuva: Meritapix
Jari Latvala ajoi Lahden rallissa viime vuonna Toyota Celica 2000:lla. Nyt myös poika Jari-Matti Latvala osallistuu Top Building -ralliin samanlaisella autolla. Kuva: Meritapix

Historic-luokan EM-arvon omaava Lahti Historic Rally jäi tänä vuonna väliin koronaviruspandemian takia, mutta rallin yhteyteen kuuluva kansallinen ralli ajetaan lauantaina. Rallin nimi on tänä vuonna yhteistyökumppanin mukaan Top Building -ralli.

Lahti Historic Rally ry:n järjestämä Top Building -ralli ajetaan yksipäiväisenä tulevana lauantaina Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen rajamaastoissa. Kilpailukeskus on Tuuloksen Kapakanmäellä, jossa sijaitsevat näin myös lähtö, taukopaikka ja maali.

Kilpailun reitti käsittää kolme eri erikoiskoetta, joista jokainen ajetaan kahdesti. Kuudella erikoiskokeella kilometrejä kertyy 84. Kilpailun lähtö tapahtuu kello 12.01, tauolle saavutaan noin kello 14.40 ja maaliin pian kello 18 jälkeen.

Ilmoittautuneita ralliin on 96, joista 47 nuottiluokassa ja 49 nuotittomassa luokassa. Värikkään lähtölistan nimekkäin ajaja on Toyota Celica 2000 GT-Fouria ohjaava Jari-Matti Latvala, jolle karttoja lukee itsekin MM-ralleja ajanut Juho Hänninen. Myös Jari-Matin isä Jari Latvala tarttaa kisaan samanlaisella autolla.

Kilpailukeskuksen alueelle pyritään kilpailupäivänä päästämään vain kilpailijat huoltojoukkoineen, rallin järjestelyväki sekä median edustajia. Katsojat pääsevät kuitenkin seuraamaan rallia maastossa kyltein ja karttamerkinnöin merkityille paikoille.

Pääsylippuja ralliin ei siis myydä, mutta karttoja on ostettavissa lauantaina kolmella suurella huoltoasemalla Hollolassa, Hämeenkoskella ja Tuuloksessa.

Lahti Historic Rallyyn kuuluu neljä seuraa: Lahden UA, Päijät-Hämeen UA, Lammin UA ja Heinolan UA.

Päivän lehti

24.9.2020

Fingerpori

comic