Urheilu

Tuomarivirhe hämmensi Kaurialassa – HJS hakee oikeutta Palloliitolta

Perjantaisen HJS-päivän juhlaottelu päättyi kotijoukkueen tappioksi, mutta tulokseen saattoi vaikuttaa ulkojalkapalloilullinen tapahtuma, joka aiheutti parranpärinää ainakin kotileirissä.

81. minuutilla ottelun 0–1-voittaneen Grankulla IFK:n Valmir Seferi otti pelitilanteesta varoituksen. Tämä jälkeen Seferi otettiin vaihtoon, jolloin hän otti pelikellosta löysät pois hidastelemalla enemmän kuin tuomari Jesse Kananenkaan oli valmis katsomaan hyvällä.

Seferi sai lopulta kentältä poistuessaan Kanaselta toisen varoituksen ja punaisen kortin. Tuomaristo antoi kuitenkin vaihdon tapahtua. HJS pelasi loput kymmenen minuuttia vain yhden miehen ylivoimalla. GrIFK:n Otto Pitkänen oli ajettu kentältä jo kahdeksan minuuttia aiemmin.

Tilanne ei ollut turhan yksinkertainen. Seferi sai toisen lappunsa juuri kentältä poistuessaan. Kananen neuvotteli avustavien Lauri Kuvajan ja Samu Halmetniemen kanssa hämmentävän tilanteen yhteydessä. Avustavan mukaan Seferi oli ehtinyt jo ylittää sivurajan, joten tuomaristo hyväksyi vaihdon.

Näin ei ilmeisesti ollut. Virhe tapahtui joka tapauksessa pelin puolella.

HJS-valmentaja Lauri Hakasen mielestä kyseessä oli yksiselitteisesti tuomarivirhe. Hän kertoo keskustelleensa asiasta pelin jälkeen tuomareiden ja erotuomaritarkkailijan kanssa, jolloin nämä myönsivät mokan.

– Tuomarit eivät olleet tilanteen tasalla. Vaihtoon tullut pelaaja sai varoituksen pelin viivyttelystä tuomarin huomautusten jälkeen. Hän sai toisen korttinsa ennen kuin oli vaihdossa. Yhden miehen ylivoimasta olisi pitänyt tulla kahden miehen ylivoima. Kaveri oli jo aika väsynyt. Olisimme voineet saada aika monta lisävaaranpaikkaa, Hakanen harmittelee.

GrIFK-päävalmentaja Mark Soutar ei kiistä mahdollista virhettä, muttei myöskään vahvista Hakasen näkemystä. Skottiluotsi keskittyi sanojensa mukaan vaihtopelaajan ohjeistamiseen.

– Oli selvää, että pelaajamme kulutti aikaa. Nähdäksemme tuomari ei kuitenkaan hoputtanut häntä, kuten olisi pitänyt. Reagoimme siksi vahvasti tähän ulosajoon, mutta hän oli käytännössä rajalla, joten on vaikea sanoa, oliko hän pelissä vai sen ulkopuolella toisen kortin aikaan, Soutar selvittää.

– Tuomari kysyi avustavalta neuvoa kahdesti ja antoi lopulta meidän vaihtaa. Avustavan ratkaisu oli oikea, jos pelaajamme oli ulkona kentältä. Meidän mielestämme varoitus tuli kuitenkin väärin perustein.

HJS aikoo tehdä tapahtuneesta vastineen.

– Protesti on työn alla, mutta todennäköisesti annamme kilpailunjärjestäjän (Palloliiton) miettiä, miten toimitaan. Loppujen lopuksi kyse on aika merkittävästä virheestä.

Mikäli HJS:n valitus johtaa toimenpiteisiin, on mahdollista, että seura saa hyvityksen uusintaottelun muodossa. Valituksen aikanaan käsittelevä Palloliiton kilpailutoiminnan päällikkö Pekka Soini pitää tätä vaihtoehtoa kuitenkin äärimmäisen epätodennäköisenä.

– En halua kommentoida tätä tapausta mihinkään suuntaan, koska minulla ei ole tarvittavia tietoja. Uusintaottelut ovat kuitenkin todella harvinaisia. Lähtökohta on, että tuomarin ratkaisut ovat lopullisia, sanoi Soini, joka sai tietää tapauksesta vasta toimittajalta. HäSa

Päivän lehti

17.1.2020