Urheilu

Turengin Kievari avasi autosuunnistuksen SM-sarjan – ensimmäiset Eetun muistolautaset Vantaalle

Janakkalassa ajettu autosuunnistuksen SM-avaus sujui ilman yllätyksiä. Ahveniston Autourheilijoiden kilpailijat ajoivat Esa Yliniemen muistokilpailussa toiseksi ja kolmanneksi.

Neljä etukäteen kovimmaksi veikattua paria valtasi neljä kärkisijaa lauantaina. 33 parin SM-luokan voitti turkulais-vantaalainen pari Iiro RouskuStefan Åstrand. 41. Kievarin Kierroksella sijat 2–4 menivät viime vuoden SM-mitalisteille käännetyssä paremmuusjärjestyksessä.

Talvella edesmenneen hämeenlinnalaisen Yliniemen muistokilpailun voitti ”oikea” pari, sillä Åstrand toimi ”Eetun” kartturina vuodet 2008–17, ja pari voitti kolme SM-kultaa putkeen 2008–10. Kievarin Kierroksessa lähtivät kiertoon ”Eetun” muistolautaset, joihin kiinnitetään jatkossa jokaisen SM-avauksen voittajien nimilaatat.

Pääratamestari Kari Paulin oli laatinut monipuolista suunnistusta tarjonneen kilpailun, jonka SM-reitillä oli pituutta 140 kilometriä ja kestoa viitisen tuntia. Kilpailu ajettiin kokonaisuudessaan Janakkalassa. Kisassa oli myös kaksi helpompaa reittiä: cup-pisteistä ajaneita B-luokiteltuja pareja oli 12, ja kansallisessa C-luokassa kilpaili viisi autokuntaa.

Toiseksi korkeimmat SM-pisteet ajoi AAU:n Jarno LainePekka Virtanen ennen AAU/RiiUA-paria Veli-Matti LundahlRiku Bitter. Viime vuonna parit olivat SM-sarjassa tasapistein pronssilla ja hopealla. Kaksi edellistä SM-kultaa voittanut hausjärveläis-ylöjärveläinen pari Anssi KarppinenTimo Saarinen oli neljäs ennen RiiUA:n Olli ja Markus Riihoa. AAU:n Jouni HeikkiläHeli Immonen oli yleiskilpailussa yhdeksäs.

Cup-luokan voittivat Hyvinkään UA:n Anita Heino ja Pasi Winberg ennen saman seuran paria Jani MuhliAntti Nieminen. Kansallisen C-luokan voitti Lopen UA:n Mikko AlitaloJohanna Erämaja.

Autosuunnistuksen arvokilpailut jatkuvat syksyllä. Talvella huonon lumitilanteen vuoksi peruuntunut osakilpailu ajetaan lokakuussa Suomen NEZ-osakilpailun yhteydessä. SM-sarjassa ajetaan neljä osakilpailua, joista kolme parasta lasketaan kilpailijan loppupisteisiin.