Urheilu

Urheilu on aina selvinnyt kriiseistä – Maailmanmullistukset jättäneet silti jälkensä Suomenkin urheiluun

Korona on pysäyttänyt koko urheilumaailman. Tilanteen lopullisia vaikutuksia urheiluun voi vain arvailla. Millaisia seurauksia kansainvälisistä kriiseistä on aiemmin tullut urheilulle?
Sotavuosien jälkeen olympialaiset järjestettiin vuonna 1948 kahdentoista vuoden tauon jälkeen. Kuvassa Suomea pyöräilyssä edustaneet Paul Backman, Torvald Högström, Onni Kasslin ja hämeenlinnalainen Paavo Kuusinen Lontoon kisamaisemissa. Kuva: Suomen urheilumuseo
Sotavuosien jälkeen olympialaiset järjestettiin vuonna 1948 kahdentoista vuoden tauon jälkeen. Kuvassa Suomea pyöräilyssä edustaneet Paul Backman, Torvald Högström, Onni Kasslin ja hämeenlinnalainen Paavo Kuusinen Lontoon kisamaisemissa. Kuva: Suomen urheilumuseo

Maailmansodat 191418 ja 1939–45

Ensimmäinen ja toinen maailmansota runtelivat kovalla kädellä myös urheilua.

Sodissa kuoli tai vammautui suuri määrä suomalaisurheilijoita. Kaatuneiden joukossa oli muun muassa kolme suomalaisia olympiavoittajaa (hiihtäjä Kalle Jalkanen, juoksija Gunnar Höckert ja painija Lauri Koskela), kuusi maailmanmestaria ja useita maailmanennätysmiehiä.

Sotien vuoksi olympialaisia ei järjestetty 1916, 1940 ja 1944. Vuoden 1940 kisat oli tarkoitus ensin tarkoitus järjestää Tokiossa, mutta sen luovuttua isännyydestä sodan vuoksi vuonna 1938, kisat myönnettiin Helsingille. Lopulta vuoden 1940 olympialaiset peruttiin. Vuonna 1947 Helsingille myönnettiin vuoden 1952 olympiaisännyys.

Sodan vuoksi urheilutoiminta oli repaleista. Esimerkiksi Englannin liigassa ei jaettu mestaruuksia vuosina 1940–46. Suomessa jääkiekkomestaruus jäi jakamatta 1940, 1942 ja 1944, jolloin kausi jäi kesken, kun Kaisaniemen jääkenttä tuhoutui Helsingin suurpommituksissa.

Moni menetti sotavuosien vuoksi parhaat urheilijavuotensa. Taisto Mäki alitti vuonna 1939 ensimmäisenä maailmassa 10 000 metrillä puolen tunnin haamurajan. Hänellä oli hallussaan myös 5 000 metrin maailmanennätys. Sota vei häneltä mahdollisuuden tavoitella olympiamenestystä.

Toisin kuin koronapandemia, maailmansodat eivät koetelleet koko maailmaa. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan ammattilaissarjat pyörivät 1940-luvullakin. Sodalta säästynyt Ruotsi menestyi maailmansotien jälkeen paremmin kuin ennen sotia – rauha tarjosi ruotsalaisurheilijoille etumatkaa.

Urheilun merkitystä sodat eivät horjuttaneet. Urheilu oli yksi kansallisen itsetunnon mittareista, vaikka olot olivat monissa maissa sotien jälkeen ankeat.

El Salvadorin ja Hondurasin 100-tuntinen sota 1969

Populaarimyytin mukaan El Salvador ja Honduras ajautuivat sotaan jalkapallon MM-karsintaotteluiden mellakoiden seurauksena. Konflikti tunnetaan yleisesti nimellä jalkapallosota. Todellisuudessa taustalla oli jalkapalloa syvempiä syitä.

Honduras karkotti maareformin myötä ulkomaalaiset viljelijät kotimaihinsa, esimerkiksi yli 300 000 elsalvadorilaista. Se kiristi maiden suhteita. Sota puhkesi maiden välisen toisen MM-karsintaottelun jälkeen. Ottelun levottomuuksilla saattoi olla vaikutuksia tilanteen lopulliseen kärjistymiseen. Sota kesti viisi päivää ja vaati 2 000 kuolonuhria.

Sen jälkeen pelattiin vielä kolmas ja ratkaiseva ottelu MM-lopputurnauspaikasta. Se pelattiin puolueettomalla maaperällä Meksikossa. El Salvador voitti ottelun jatkoajan jälkeen 3–2 ja eteni otteluvoitoin 2–1 lopputurnaukseen.

Öljykriisi 1973

Lähi-idän öljyntuottajamaat yrittivät pakottaa Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia lopettamaan tukensa Israelille, joka oli sotinut arabimaita vastaan. Vastatoimena Yhdysvallat uhkasi arabimaita ja niitä usein auttanutta Neuvostoliittoa viljatoimitusten lopettamisella. OPEC-maiden raju öljynhinnan nosto hidasti maailmanlaajuista talouskasvua.

Sillä oli vaikutuksia myös moottoriurheiluun. Vuonna 1974 rallin MM-sarjan kolmestatoista osakilpailusta kilpailtiin vain kahdeksan. Muuten öljykriisin suorat vaikutukset kansainväliseen urheiluun jäivät vähäisiksi.

Afganistanin sota 1979–89

Neuvostoliiton osallistuttua Afganistanin sisällissotaan, 47 länsimaata Yhdysvaltojen johdolla päätti boikotoida vuoden 1980 olympialaisia Moskovassa. Lisäksi viisitoista maata protestoi Afganistanin tapahtumia osallistumalla olympialaisten avajaisiin ja mitaliseremonioihin olympialipun alla kansallisen maatunnuksen sijaan.

Vastavetona tälle neljätoista itäblokin maata Neuvostoliiton johdolla boikotoi Los Angelesin olympialaisia vuonna 1984.

Boikottien urheilullinen seuraus oli, että olympiamitalit olivat monessa lajissa alennusmyynnissä. Suomalaisista tästä hyötyivät muun muassa moukarinheittäjä Juha Tiainen ja keihäänheittäjä Arto Härkönen, jotka voittivat kultaa Los Angelesissa.

Ilman boikotteja Neuvostoliitto olisi ottanut moukarinheitossa todennäköisesti kolmoisvoiton. Itä-Saksan Uwe Hohn heitti 1984 keihäänheiton maailmanennätykseksi 104,80. Hän joutui jättämään boikotin vuoksi olympiakisat väliin ja Härkönen voitti kultaa tuloksella 86,76.

Myös vuoden 1956 Melbournen ja vuoden 1976 Montrealin olympialaisia boikotoitiin poliittisista syistä.

1956 kisoissa oli kolme boikottirintamaa: Sveitsi, Alankomaat ja Belgia jäivät pois kisoista Unkarin kansannousun tukahduttamisen vuoksi, Egypti, Libanon ja Irak Suezin kriisiin vuoksi sekä Kiina vastustettuaan Kiinan tasavallan osallistumista olympialaisiin omana joukkueenaan.

30 Afrikan maata boikotoi Montrealin kisoja vuonna 1976. Syyt liittyivät Etelä-Afrikan rotusortoon.

Ilman Neuvostoliiton hajoamista Vladimir Jurzinov ei todennäköisesti olisi tullut Suomeen ja Turkuun mullistamaan suomalaisen jääkiekon harjoituskulttuuria. Kuva: Jonny Holmén
Ilman Neuvostoliiton hajoamista Vladimir Jurzinov ei todennäköisesti olisi tullut Suomeen ja Turkuun mullistamaan suomalaisen jääkiekon harjoituskulttuuria. Kuva: Jonny Holmén

Neuvostoliiton hajoaminen ja muut Itä-Euroopan vallankumoukset 1989

1989 alkoi tapahtumasarja, jossa itäblokin maiden kommunistiset puolueet menettivät yksinvaltansa ja Itä-Euroopassa siirryttiin sosialismista monipuoluejärjestelmään ja markkinatalouteen. Sen seurauksena Itä-Euroopan maiden valmennusjärjestelmien ja urheilupaikkojen rahoitus mureni. Sitä myöten monella maalla, esimerkiksi Bulgarialla ja Romanialla, myös urheilumenestys romahti.

Neuvostoliiton pirstaloituminen viideksitoista valtioksi kiristi monessa lajissa – esimerkiksi painissa – kansainvälistä kilpailutilannetta merkittävästi: arvokisoihin tuli yhden kovan neuvostourheilijan sijaan viisitoista kovaa neuvostourheilijaa.

Kun itäeurooppalaiset pelaajat saivat siirtyä vapaasti länteen, sillä oli moninaisia vaikutuksia länsimaiden palloilusarjoihin. Markkinoille tuli valtavasti lisää huippupelaajia.

Kulttuurishokeiltakaan ei vältytty. Idän autoritääriseen systeemiin tottuneista urheilijoista kaikki eivät sopeutuneet länsimaiseen vapauteen. Esimerkiksi 1980-luvulla maailman parhaisiin jääkiekkoilijoihin kuulunut neuvostoliittolainen Vladimir Krutov lihoi lähes tunnistamattomaksi ja ajautui NHL:stä nopeasti Ruotsin alasarjoihin.

Jääkiekossa idän mahti mureni. MM-kisoissa Neuvostoliiton jättämää tyhjiötä nousivat täyttämään ensin Ruotsi ja sitten myös Suomi. Venäjä voitti vuosina 1992–2007 vain yhden maailmanmestaruuden.

Suomen 1990-luvun talouslama

Ammattilaisuus ja viihdebisnes olivat lähes tuntemattomia käsitteitä suomalaisessa urheilussa vielä 1990-luvun alkupuolella. Talkooperinne ja amatööritoiminta suojasivat urheilua lamalta, vaikka yleisellä taloustilanteella oli toki vaikutuksia seuroihin ja liittoihin.

Suomen urheilumenestys ei notkahtanut, pikemminkin päinvastoin. Yleisurheilussa menestys alkoi hiipua, mutta vastaavasti tilalle tuli uinnin kaltaisia uusia menestyslajeja.

Suomalainen urheilu hyötyi Neuvostoliiton hajoamisesta. Murrosvaiheessa itänaapurista tuli Suomeen paljon huipputason joukkueurheilijoita halvalla. Esimerkiksi jalkapalloilija Aleksei Eremenkon siirtyminen Moskovan Dinamon huippujoukkueesta 2. divisioonan OLS:aan on nykykatsannosta käsittämätön siirto.

Myös valmennuspuolella suomalaiset amatööriseurat saivat Itä-Euroopasta huippunimiä kuin taivaan lahjana. Neuvostoliiton lentopallomaajoukkueen pitkäaikainen päävalmentaja Vjateslav Platonov tuli Raision Loimuun ja Neuvostoliiton jääpallomaajoukkueen päävalmentaja Vladimir Janko Lappeenrannan Veiterään. Dinamo Moskovasta TPS:aan siirtynyt jääkiekkovalmentaja Vladimir Jurzinov jätti pysyvän jäljen suomalaiseen jääkiekkoon.

SARS-epidemia 2003

Äkillinen vakava hengitysinfektio SARS alkoi Kiinasta ja levisi kymmeniin maihin. Siihen sairastui vuonna 2003 noin 8 000 ja kuoli noin 800 ihmistä. Epidemia saatiin kuitenkin pysäytettyä. Vuoden 2004 jälkeen ihmisillä ei ole ilmennyt uusia SARS-tapauksia. Taudin vaikutukset urheiluun jäivät paikallisiksi.

Kiinassa oli määrä järjestää vuonna 2003 naisten jalkapallon ja jääkiekon MM-kilpailut. Epidemian vuoksi jääkiekkokisat peruutettiin ja jalkapallokisat siirrettiin Yhdysvaltoihin. HäSa

Kirjoitusta varten on haastateltu Urheilumuseon erikoistutkija Vesa Tikanderia.

Päivän lehti

10.8.2020