Urheilu Hämeenlinna

Hämeenlinnan Voimisteluseura ei vaipunut ruususen uneen koronakeväänä – Voimisteluviikolla nähdään jo estradilla

Hämeenlinnan Voimisteluseura on palannut harjoituksiinsa. Seura esittäytyy torilla ja Tavastia-areenan kannatusnäytöksessä. Kevätkaudella HämVS isännöi myös SM-kisoja.
Jadeliinat Blue -joukkueen Ella Laitinen, Anni Lyytinen, Saana Ranimaa, Venla Maalehto, Anni Hujo, Elli Leipijärvi ja Ada Virta harjoittelivat tiistaina Tavastia-areenassa. Kuva: Sara Aaltio
Jadeliinat Blue -joukkueen Ella Laitinen, Anni Lyytinen, Saana Ranimaa, Venla Maalehto, Anni Hujo, Elli Leipijärvi ja Ada Virta harjoittelivat tiistaina Tavastia-areenassa. Kuva: Sara Aaltio

Hämeenlinnan Voimisteluseura ei vaipunut ruususen uneen kevään koronakuukausina. Kevätkauden voimistelijat harjoittelivat omatoimisesti, ja kesäkuun alusta saakka on jälleen taituroitu omassa salissa Tavastia-areenassa. Uusien ryhmien kokoaminenkin on jo hyvässä vauhdissa, samoin kuin ensi kevään mittavien kisatapahtumien suunnittelu.

HämVS pääsee jo tänä kesänäkin esittäytymään suuremmille estradeille. Seura on mukana elokuun 8. päivänä Hämeenlinnan toritapahtumassa ja järjestää syyskuun 6. päivänä oman kannatusnäytöksen Tavastia-areenassa.

Seuran toiminnanjohtaja Janika Salomaa odottelee syyskesän tapahtumia innolla.

– Toritapahtuma on meille mainio tilaisuus esitellä toimintaamme. Siellä voi myös ilmoittautua mukaan eri lajeihin. Aiemmin olemme olleet näkyvästi esillä Elomessuilla, mutta niitähän ei ole tänä vuonna. Oma näytöksemme on vuoden tärkeimpiä tapahtumiamme ja se korvaa puolestaan koronan takia väliin jääneen kevätnäytöksemme. Näytös päättää myös valtakunnallisen Voimisteluviikon, Salomaa kertoo.

Salomaa myöntää korona-ajan olleen haasteellista aikaa voimistelijoillekin. Verkkoyhteyksillä hoidetuilla harjoituksilla saatiin kuitenkin aikaan hyviäkin tuloksia.

– Teimme joukkuevoimistelussa jokaiselle tytölle omat treeniohjelmat, joiden toteuttaminen sujui lopulta todella hyvin. Kesäkuun alussa harjoituksiin ja kesäleirillemme saapui iloisia voimistelijoita, joiden tasapaino- ja hyppytaidot olivat selvästi kehittyneet. Pääsimme jo kevään aikana näkemään tyttöjen harjoittelun tuloksia. Pyysin heitä lähettämään muun muassa valokuvia harjoittelustaan, Salomaa muistelee.

Seurassa pääsee harrastamaan useita lajeja

HämVS:lla on kauden 2019 päättyessä noin 540 jäsentä. Seurassa on eniten joukkuevoimistelun harrastajia. Elokuun alussa uutena puheenjohtajana aloittava Pia Lähde-Lyytinen on tyytyväinen seuransa lajikirjoon.

– Meillä pääsee harrastamaan useampaakin voimistelun lajia. Joukkuevoimistelun lisäksi meillä on muun muassa akrobatiavoimistelua ja jonkinlaista renessanssia kokevaa telinevoimistelua, johon olemme palkkaamassa jo valmentajaakin. Toisaalta taas takavuosien suuri lajimme, rytminen voimistelu, on nykyisin hiipunut, vaikka seuramme keulakuvana on edelleen rytmisen maajoukkuevoimistelijamme Amanda Virkkunen, Lähde-Lyytinen muistuttaa.

Kovemmille kilpa-areenoille tähyää myös seuran 10–12-vuotiaiden joukkuevoimistelun ryhmä Jadeliinat Blue. Joukkue tavoittelee hyviä sijoituksia ensi keväänä jo 12–14-vuotiaiden kilpasarjassa.

– Tällä ryhmällä meillä on tavoitteena oikein menestyäkin. Se on todella lupaava joukkue, Salomaa vihjaa.

Tavastia-areena (entinen Punaportin liikuntahalli) on ollut jo useamman vuoden voimistelijoiden tukikohtana.

– Omassa salissa meillä on suurin osa harjoituksistamme. Joitakin vuoroja on myös Loimua-areenassa ja harrasteryhmillä myös naapurissa Sotella (Ammattiopisto Tavastia). Kilparyhmät ovat oman salimme suurin käyttäjäkunta, sillä nehän myös treenaavat eniten, Lähde-Lyytinen pohtii.

Tavoitteena näkyvyys

Hämeenlinnan seura on niittänyt vuosien saatossa mainetta myös osaavana kisajärjestäjänä. Ensi kevään suurin ponnistus on Loimua-areenassa tyyliteltävät joukkuevoimistelun kilpasarjan SM-kisat.

– Kisat käydään toukokuussa ja siellä ovat mukana ikäsarjat 12–14, 14–16, 16–20 ja yli 18-vuotiaat. Jo huhtikuussakin meillä on kisat. Tuolloin vauhdissa ovat Tavastia-areenassa akrovoimistelijat, toiminnanjohtaja Salomaa sanoo.

HämVS aikoo olla jatkossa entistä enemmän esillä. Puheenjohtaja Lähde-Lyytinen haluaa seuran levittävän edelleen myös kaikkien voimistelulajien ilosanomaa.

– Tavoitteenamme on olla näkyvä ja tunnettu seura Hämeenlinnassa. Harrasteliikunta on tärkeää, mutta toivottavasti meidät tunnetaan voimistelupiireissä myös kovatasoisena seurana, Lähde-Lyytinen toivoo. HäSa

Päivän lehti

5.8.2020