Kolumnit Uutiset

13. maaliskuuta

Jos jokin päivä olisi 100 vuotta täyttävän Suomen toinen itsenäisyyspäivä, se olisi tänään.

Talvisota päättyi tasan 77 vuotta sitten 13.3.1940.

Siihen on vain yhden ihmiselämän mittainen hetkinen, hieman vieläpä vajaa, koska keskimäärin elämme vähän yli 80-vuotiaiksi.

Oman elämäni alkamiseen oli vuodesta 1940 vaivaiset 20 vuotta.

Niin kiihkeä on ajan kulku, ettei sen suhteellisuutta riitä mikään järki tajuamaan. Siksi kai juuri ihmisellä onkin – oletettavasti ja toivottavasti, sydän, näiden asioiden ymmärtämiseen – tai ainakin sen yrittämiseen.

Veteraanit olivat +/- kuusikymppisiä eli suunnilleen saman ikäisiä kuin minä nyt, kun olin itse kaksikymppinen. Enemmänkin olin jotakin lapsen ja miehen väliltä. Miehet kertoivat, minä kuuntelin.

Sotajutut tuntuivat jännittäviltä, sankaruus elämää suuremmalta. Äidin kanssa sankarihaudoilla käydessäni olin saanut vain kalpean ja mustareunaisen aavistuksen tuskasta, pelosta ja surusta siellä kaiken taustalla.

Sotaveteraaneja kuunnellessa olen vakuuttunut yhdestä asiasta, siitä, miten suurenmoinen asia ihmisyyden säilyttäminen on ollut sodan keskellä.

Nyt ei meidän ole muuta tarvinnut kuin turvata heille ihmisarvoinen vanhuus. Se on vähän vaadittu.

Kiitän elämää siitä, että olen saanut työn puolesta tavata useita kantahämäläisiä sotaveteraaneja, miehistä hienoimpia. Ei silloin pidetä lukua, kuka oli Summassa, talvisodassa tai muuten pahoissa paikoissa. Kaikkihan niitä olivat.

Kun omat veteraanipolven läheiset ovat jo poissa, tapaamiset ovat olleet erityisen arvokkaita.

Parolannummen jäisellä ladulla sinnitteli viime torstaina urhea lumipukuinen joukko, jonka lähtöhetkellä oli otettava, kuten komento lippukentällä kaikui: lakki – päästä.

Eikä vain se talvisota-hiihto, Suomi-konepistoolit tai lumipuvut, vaan ne tarinat, nauru, ilo, elämänriemu, josta voimme kaikki ottaa oppia. Hengen lento yltää näillä veikoilla pilvien päälle.

Talvisodan päättymistä muistetaan tänään maanantaina Summan patsaalla, Hämeenlinnan Itsenäisyydenpuistossa, Sibeliuksenkadun varressa kello 13.

Arvokasta, juhlallista ja isänmaallista, niinpä tietysti, mutta ei vähääkään pönäkkää, jäykkää, eikä virallista. Menkää eli tulkaa sinne hyvät ihmiset. Mikään muu asia, työ tai askare ei ole läheskään yhtä tärkeä.

Päivän lehti

3.6.2020