fbpx
Uutiset

21.9.2006 - Hattulan valtuusto torjui pakkoavioliiton

Yleisö Juteinitalon auditorion lehtereillä puhkeaa aplodeihin, kun valtuuston puheenjohtaja Seppo Kankkunen (sd.) päättää nuijankopautuksella kokouksen.

Hattulan valtuusto oli hetkeä aiemmin keskiviikkoiltana päättänyt, että kunta jättäytyy Hämeenlinnan seudulle kaavaillun suurkunnan ulkopuolelle.

Tulos oli ennakoitu, mutta lukemat äänestyksen jälkeen yllättävänkin selvät. 30 valtuutettua 35:stä kannatti itsenäistä Hattulaa, viisi olisi jatkanut kuntaliitosvalmisteluja.

Äänestystulos noudatteli Hattulan elokuisen valtuustoseminaarin linjauksia, eikä kukaan valtuuston kokouksessa äitynytkään ponteviin palopuheisiin.

Jotkut sen sijaan moittivat sitä, että Hattulaa on yritetty painostaa mukaan suurkuntaan.

Sitoutumattomien Pekka Laine piti varsinkin hämeenlinnalaisten demarien asennetta provosoivana.

Lasse Järvelä (sd.) huomautti, että ovat muutkin olleet ajamassa Hattulaa “pakkoavioliittoon”.

Muutokseen pakko varautua

Puheenvuoroissa moni valtuutettu pohti jo, miten itsenäinen Hattula pärjää tulevaisuudessa, ehkä jopa suurkunnan kainalossa. Helpolla ei päästä, siitä tuntui vallitsevan yksimielisyys. Samoin yhteistyöhalukkuutta korostettiin monella suulla.

-¿Ei tässä katkota siltoja mihinkään, yhtä lähellähän me olemme Hämeenlinnaa ja Kalvolaa kuin ennenkin, Timo Koskinen (kesk.) sanoi.

Hannu Jokisuo (kesk.) katsoi, että hallittu väestönkasvu tarjoaa hyvät mahdollisuudet pärjätä.

Kari Ventolan (kok.) mukaan palvelurakenteiden muutoksiin on varauduttava lähivuosina joka tapauksessa. Hän tekikin ponsiesityksen, jonka mukaan kunnan strategista kehittämistä tulee syventää ja laajentaa laadukkaiden palveluiden turvaamiseksi.

Eroon sooloilusta ja kyläpolitiikasta

Monissa puheenvuoroissa valtuutetut toivoivat myös, että poliittinen ilmapiiri Hattulassa muuttuisi. Ventola halusi päätä eroon kyläpolitikoinnista, Pentti Pietilä (sit.) taas katuvalojen vaatimisesta joka tienpätkälle.

-¿Meidän pitää joka tapauksessa allekirjoittaa se, että Hattulan taloudellinen tilanne ei ole kovin hyvä. Tässä tilanteessa on pakko puhaltaa yhteen hiileen, mikään ryhmä ei voi sooloilla, sanoi kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Elina Hanska.

Hattulan kunnanhallitus päätyi reilu viikko sitten esittämään kunnanvaltuustolle, ettei Hattula hyväksyisi suurkuntaan tähtäävää perussopimusta. Valtuuston kokouksessa kokoomuksen Marko Seppälä teki vastaehdotuksen eli esitti, että Hattula lähtisi mukaan suurkuntaan. Esitystä kannatti muun muassa sitoutumattomien Aaro Peltoniemi.

Seppälä perusteli esitystään Hattulan taloudellisella tilanteella ja sillä, että palvelut pystyttäisiin tuottamaan tehokkaammin suurkunnassa. Hän myös arveli, että Hattula saattaa joutua epäedulliseen asemaan esimerkiksi kuntayhtymissä suurkunnan rinnalla.

Äänestyksessä Marko Seppälän esitykselle löytyi kannattajia kokoomuksen ja sitoutumattomien riveistä. Demarien ja keskustan ryhmät olivat yhtenäisinä suurkuntaa vastaan. (HäSa)

Kuntalaiset taputtivat itsenäisyydelle

Juteinitalon auditoriosta purkautui helpottunutta väkeä. Lehterillä keskustelua seuranneet kuntalaiset vaikuttivat olevan vankasti itsenäisen Hattulan kannalla.

-¿En ollut oikeastaan missään vaiheessa huolestunut. Meillä on niin fiksuja päättäjiä, hihkui iloisena Irma Kirjavainen, joka kokouksen jälkeen jäi pesemään jälkipyykkiä talon edustalle.

Historialliseen päätökseen tyytyväinen Olavi Jaakkola uskoo, että kielteinen kanta noudattaa kuntalaisten yleistä mielipidettä. Hänen mukaansa hattulalaiset eivät kaipaa suurkuntaa.

-¿Tämä on elinvoimainen, muuttovoittoinen kunta, jonka väestörakenne on nuorekas. Parempi, että raha on meidän taskussamme kuin yhteisessä kassassa, Jaakkola tuumailee. (HäSa)

Menot