Uutiset

24 silmää - muttei aivoja

Kotimainen rockyhtye The 69 Eyes on saanut nimikkoeläimen. Tutkijat ovat löytäneet merielikon, jolla on eräs maailman pätevimmistä näköelimistä. Kyseisellä meduusalla on 24 silmää.
Tämä meduusa kykeneekin näkemään joka suuntaan. Pieni takaisku asiassa on se, että merioliolla ei ole lainkaan aivoja, joilla se pystyisi päättelemään, mitä se näkee.

Meduusalla on kuitenkin myös muita avuja. Se laahaa perässään kahdesta kolmeen metriin pitkiä pyyntikarvoja, joiden pisto on tappavan myrkyllinen myös ihmisille. Otus onneksi pyytää ihmisten sijasta kaloja ja äyriäisiä.

STT

Ei unta, vaan viinan huumaa

Moneen otteeseen hyödyllisiksi havaitut valtiopäiväedustajien tutustumismatkat ja kaupanhierojaisturneet vieraisiin maihin ovat joskus rankkoja retkiä. Ainakin silloin, kun Ecuadorin parlamentaarikot ovat tutustumassa Perun valtiolliseen elämään, yhteiskunnalliseen monimuotoisuuteen ja kaupantekomahdollisuuksiin.

Neljä Ecuadorin kongressin jäsentä veti Perun pääkaupungissa Limassa niin sanotusti päänsä täyteen. Eikä se ollut unta vaan todellakin viinan huumaa, sillä heidän osittain hajottamansa hotelli oli hajalla vielä aamullakin kongressiedustajien herättyä.

Kuukausi sitten sattuneen episodin tekee vielä surullisemmaksi se, että kongressiedustaja Maria Augusta Rivas syyttää erästä delegaation miesedustajista raiskausyrityksestä. Ecuadorin kongressi teki nopeasti johtopäätökset sankarimatkaajien toilailuista. Kaikki neljä on nyt erotettu edustajanviroistaan.

– He ovat turmelleet maamme mainetta häpeällisellä tavalla, kongressi perustelee erottamisia.

Erottamiset eivät muuta kongressin voimasuhteita. Kaikki neljä erotettua edustuvat eri puolueita. Heidän tilalleen nostetaan korvaajat sanoista ryhmistä.

Hotellin turmelemisen lisäksi ecuadorilaiset kansansa valiot onnistuivat myös pahoinpitelemään paria hotellin työntekijää.

STT

Kylie Minogue sairastaa rintasyöpää

Australialainen popin kuningattareksikin ylistetty laulaja Kylie Minogue, 36, sairastaa rintasyöpää. Tällä viikolla todettu sairaus merkitsee samalla Minoguen Australian-kiertueen peruuntumista.

– Hoito alkaa heti, joten Showgirl-kiertue jää toteutumatta ainakin alkuperäisen suunnitelman mukaisena, Minoguen manageriporras kertoo.

Kylie Minoguen oli Australian-kiertueensa yhteydessä tarkoitus esiintyä myös Singaporessa ja Hongkongissa.

STT

Tatuoinnit eivät ole enää erikoisuus

Tatuoinnit ovat menettämässä erikoisuuden asemaansa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa jo joka viidennellä 18-25-vuotiaalla on tatuointi.

Alan ammattilaiset pohtivatkin New Yorkissa pidetyillä tatuointimessuilla, onko tatuoinneilla enää tabuluonnetta. Messuille kokoontui tatuoijia 12 maasta.

Alan imagon muutoksesta kertoo myös se, että naiset ottavat yhä useammin tatuointeja. Naiset olivat tatuoijien asiakkaina aiemmin harvinaisuuksia, mutta nyt alan asiakkaista noin puolet on naisia.

– Tämä ala oli aiemmin salainen ja maanalainen. Nyt tatuointiyrittäjiä on enemmän kuin koskaan aiemmin, linjasi R. J:ksi esittäytynyt tatuoinnin konkari.

STT

Päivän lehti

26.1.2020