3908 – eikä riitäkään

 

Ennen eilistä HIFK-peliä HPK:n yleisökeskiarvo oli kaikkien aikojen ennätyslukemissa, eli 3908 sielua on käynyt per peli tähän asti Ritari-areenassa. Kun tuohon ynnätään eilinen, lyhyen matematiikkani mukaan ollaan lukemissa, jotka ovat enää muutamaa kymmentä vaille maagisen 4000 katsojan rajan.
 
Jos minulta kysytään, niin voimme vallan hyvin ottaa loppukauden tavoitteeksi tuon hurjan lukeman rikkomisen.
 
Mistä tässä käsillä olevassa yleisöryntäyksessä on kysymys?
 
Ensimmäisenä mieleeni tulee maksavan yleisön maku. Tarkoitan, että täällä Hämeenlinnassa yleisöllä on hyvä ja sofistikoitunut jääkiekkonäkemys. Kerho-yleisön ydinosa, se tärkein porukka, jonka arvioisin olevan vain noin luokkaa 1000 henkeä, aisti ja näki jo ennen kauden alkua pelatuista harjoituspeleistä, että nyt joukkueella on oikea tekemisen meininki.
 
Joukkueen esillepano syntyhetkistään lähtien oli sellainen, joka iskee hämeenlinnalaisen jääkiekkoyleisön ytimen makuhermoon: koossa on taisteleva ja lähes aina kaikkensa jäälle jättävä miehistö. Vaikka Pallokerhon pelitavan ytimessä on, kuten asian olen ristinyt, lintumäkeläinen taitojääkiekko, on tälle epiteetilleni yleisön ytimellä asettaa omat lisävaatimuksensa. Ydinyleisöä ei voi petkuttaa edes puhtaalla taidolla, sen päälle on ilmineerattava pelistä toiseen yritteliäisyyttä, periksi antamattomuutta ja sitoutuneisuutta.
 
Kiistatta tämän kauden HPK on ollut erittäin, yritteliäs ja se on lyönyt kroppansa jäällä likoon taistelevan joukkueen eetoksen ja taiteen sääntöjen mukaan.

Viidakkorumpu

Kun yleisön ydin havaitsi tuon kaiken edellä sanomani, alkoi viidakkorumpu Rinkelinmäen suunnalta jytkiä torin suuntaan ja muuallekin kaupunkiin positiivista sanomaansa: Nyt on hyvä pöhinä päällänsä Kerhossa.
 
Tarvittiin hyvä startti kauteen, ja sen Pallokerho totisesti sai. Viidakkorummun viesti kera voittavan alun loi yhtälön, joka on jokaisen markkinamiehen ja naisen unelma: syntyi vaikutelma ja ilmapiiri, jossa ihmiset hiljaksiin kokivat jäävänsä jostain tärkeästä yhteisöllisestä asiasta paitsi, jos he eivät mene Ritari-areenaan.
 
Hyvän alun jälkeen HPK on runkosarjassa osoittanut ilta toisensa jälkeen olevansa sen luottamussuhteen arvoinen, joka on syntynyt sittemmin suuren yleisön – siis yleisön, jonka pääluvuksi arvioin peräti 3500 silmäparia – ja joukkueen kesken. Ja nyt näyttäisi voimakkaasti sille, että myös noin 500 ihmisen liikkuva yleisönosa – siis se osa jonka avulla kävijäennätykset lyödään tai ollaan lyömättä – on nyt mukavasti soitimella.
 
Päävalmentaja Ari-Pekka Selinin ansiot tästä kaikesta ovat tunnetut ja tiedetyt, niihin ei tarvitse sen enempää palata. Alleviivaan vain sitä, että Selin on ollut mies paikallaan paitsi jäänpinnan tasossa myös niissä siltatoimissa, joissa päävalmentaja kommunikoi seuran toimiston suuntaan. Selin on sekä jämäkkä että inhimillinen samaan lukuun.
 
Näin jälkikäteen voi sanoa, että toimitusjohtaja Risto Korpelalta otti pari kautta palauttaa se ihmiskasvoinen Kerho-henki, jossa HPK näyttäytyy oikeassa valossa peleissä käyvän yleisön, laajemmin kaupunkilaisten, yhteistyökumppaneiden ja kaupungin johdon suuntaan. Hänen edeltäjänsä kylmäkiskoisempi linja oli osa sitä notkahdusta, jonka Pallokerho koki jopa dramaattisella tavalla. Nyt luottamus on jälleen palannut. HPK koetaan jälleen tärkeäksi yhteisölliseksi liimaksi kaupungissa. Kerhosta puhutaan kuin joskus hyvinä aikoina työpaikkojen kahvitunnilla.
 
Osa hämeenlinnalaisen jääkiekkoilun tämän kauden menestystarinaa ja paluuta parrasvaloihin on se kehityskulku, jota itse tervehdin ilolla. Pesunkestävät lätkäjätkät kuten Janne Laukkanen ja Lamppu Laamanen ovat ottaneet roolia toimistolla. Puheenjohtaja Heikki Hietasen roolia en osaa arvioida, mutta fakta on, että laivan kippari kantaa kaikesta vastuun, niin hyvästä kuin pahastakin.
 
Tällä hetkellä Hietasen housuissa on mukava olla, siksi komeasti hänen laivansa seilaa.

Urheilu- vai menestyshullu kaupunki

Olympiakomitean puheenjohtajan Risto Niemisen kuolematon lausahdus kuuluu: Suomi ei ole urheiluhullua kansaa, Suomi on menestyshullua kansaa. Olen täällä hengessäni kirjoituskulmani äärellä pohtinut sitä, että voisiko hämeenlinnalainen jääkiekkoilu, tarpeen niin vaatiessa, ylittää ja ohittaa tuon Niemisen prinsiipin?
 
Tarkoitan, että se maaginen 4000 katsojan raja lyötäisiin tässä jääkiekkokaupungissamme rikki riippumatta siitä, että tappeleeko Pallokerho runkosarjan loppua kohti sarjataulukossa sijoista 3-5 vai sijoista 6-7 vai sijoista 8-10. Sillä ei sovi unohtaa, että SM-liiga on tällä kaudella ehkä kaikkien aikojen tasaisin. Mitä vain voi vielä tapahtua, kun jaetaan paikkoja pudotuspeleihin. Raamatullisesti ensimmäiset voivat vielä konsanaan tulla viimeisiksi ja viimeiset ensimmäiseksi – ehkä pois lukien aivan sarjan kärki ja häntä, mutta keskikastin osalta näin.
 
Teen tämän johtavana analyytikkona aivan selväksi: olen pettynyt ja hämmästynyt, jos yleisön tuki laadullisesti ja määrällisesti ei vain lisäänny, kun mennään kohti mielenkiintoista jääkiekkokevättä Hämeenlinnassa.
 
Asiasanat

Päivän lehti

28.3.2020